Tuorein sisältö

Vihaiset linnut poltetaan Roviolla!

Manu Pärssinen

17.05.2010 klo 13.00 | Luettu: 21028 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Haastattelussa Rovio Mobile
Angry Birds on ollut yllätysmenestys suomalaisessa pelirintamassa. Yli 2 miljoonan kappaleen myyntiin yltänyt koukuttava mobiilipeli ja sen hahmot ovat saaneet jo jonkinlaista kulttistatustakin, eikä niiden tarina ole vielä läheskään lopussa. V2.fi haastatteli Rovio Mobilen toimitusjohtaja Mikael Hedia.



Näin Rovio sytytetään


Rovio Mobilen perustivat vuonna 2003 kolme TKK:n opiskelijaa (Niklas Hed, Jarno Väkeväinen ja Kim Dikert). He osallistuivat Assembly-tapahtumassa HP:n ja Nokian järjestämään mobiilipelien kehittämiskilpailuun ja saivat sen voittamisesta uskoa omiin kykyihinsä. Siitä se ajatus sitten lähti ja kaverukset päättivät perustaa pelialan yrityksen.

"Kilpailun voittaneesta pelistä tuli Mole War, vuonna 2004 maailman ensimmäinen kaupallinen, reaaliaikainen moninpelattava peli GPRS-verkon yli", kertoo Hed. Pelin julkaisi Sumea.

Firman nimi oli aluksi Relude, mutta tammikuussa 2005 se vaihtoi nimensä Rovio Mobileksi ja henkilökunnan määrä nousi kolmeenkymmeneen. Sittemmin Rovio on tehnyt mobiiliversioita mm. EA:lle (Need for Speed Carbon, Burnout) ja Vivendille (SWAT: Elite Troops).



Äkämystyneet siipiveikot


Angry Birds sai alkunsa vihaisista lintuhahmoista, jotka pelisuunnittelija Jaakko Iisalo oli piirtänyt. Linnut heräsivät henkiin ensin, ja vasta sen jälkeen niiden ympärille rakennettiin pelimekaniikka. Possut astuivat kuvaan myöhemmin ja vastoin tahtoaan, kun linnut tarvitsivat vastustajan.

"Possut sattuivat olemaan väärässä paikassa väärään aikaan, niin kuin niillä on tapana, ja niin niistä tuli ritsanruokaa", kertoo Hed.

Pienelle firmalle maailmanlaajuinen menestys avaa tietenkin monia ovia ja mahdollisuuksia. Rovio Mobilella väännetään koodia tällä hetkellä hymyssä suin.

"Olemme tietenkin erittäin tyytyväisiä Angry Birdsin menestykseen. Peliä on myyty yli 2,1 miljoonaa kappaletta, ja sen ilmaista versiota on ladattu yli kolme miljoonaa kertaa. App Storen 120,000 kaupallisesta sovelluksesta se on ollut ykkösenä 42 maassa (App Storeja on tällä hetkellä 79 maassa), mukaan lukien isoimmat markkinat: USA, UK, Kanada, Saksa, Ranska jne. Kaupallinen menestys App Storessa on tuonut meille valtavasti uusia mahdollisuuksia. Suurin haasteemme tällä hetkellä on, että emme välttämättä ehdi hyödyntämään kaikkia tilaisuuksia joita eteemme päivittäin tulee", tuumii onnellinen toimitusjohtaja.

Tarkempia tietoja Angry Birdsin menestyksestä löytyy AppAnniesta. Mikael Hed paljastaa, että Angry Birdsistä on tekeillä versiot muille kannettaville laitteille sekä PC:n ja konsolien latauspalveluihin. Julkaisuajankohtaa ei vielä pystytä kertomaan.



Mobiilimenestystä takametsistä


Haastattelun lopuksi pohdimme mobiilipelien tulevaisuutta ja sitä, miksi juuri Suomesta nousee menestystarinoita. Mikael Hedin mielestä mobiilipelien tulevaisuus näyttää todella lupaavalta.

"Kännyköiden suorituskyky lähestyy kovaa vauhtia konsolien tehoja, ja niiden käytettävyys alkaa olla niin hyvä, että ne alkavat vähitellen korvata tietokoneita ja konsoleita niin peli- kuin hyötykäytössäkin. Vuonna 2008 iPhonen osuus USA:n pelimyynnistä kaikilla laitteilla oli noin prosentin luokkaa, ja vuonna 2009 jo viisi prosenttia", listaa Hed.

Nokian kotimaisuuden myötä mobiilipalvelujen menestykselle on asetettu Suomessa aina kovia paineita. Hed näkeekin, että ehkä vuosituhannen alkuvuosina lähdettiin visioimaan liiankin villisti - mobiilipelimarkkinat kasvavat vasta juuri nyt sillä vauhdilla, mistä mainospuheissa silloin hehkutettiin.

"Suomessa on pitkät perinteet mobiilipelialalla. Vaikka peliala onkin osa viihdeteollisuutta, tarvitaan pelien tekemiseen myös paljon teknistä osaamista, jota Suomesta löytyy. Nokialla on tietenkin ollut merkittävä rooli mobiilialan työpaikkojen luomisessa", kiteyttää Hed.

V2.fi kiittää haastattelusta.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Super Mario Galaxy 2... Listasunnuntai #36... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (11 viestiä)

Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

17.05.2010 klo 13.13

Muistan itsekin huvittuneena nämä Tilt.tv:n Top Agent -mobiilipelit, jotka koostuivat pelkästä hölmöjen tekstiviestien lähettelystä. Nyttemmin aletaan olla tasolla, että päätelaitteen takia ei tarvitse antaa hirveästi toteutusta anteeksi.
lainaa
Irichanu

Rekisteröitynyt 11.04.2007

17.05.2010 klo 14.16

Ei ole tullut pelattua mobiilipelejä Tetristä lukuunottamatta varmaan 4 vuoteen, joten tuli yllätyksenä että niitä ostetaan ja niillä voi menestyäkkin.
lainaa
SeVen

17.05.2010 klo 16.44

IMO AppStoren parhaimpia pelejä. Eikä maksakaan kun sen 80 senttiä.

Jos Apple vetää ~30% välistä niin 2 100 000 x 0.80 x 0.70 = 1 176 000 €... Ihan mukavasti rahaa tullut tyypeille...
lainaa
Bamboocha

Rekisteröitynyt 17.09.2007

17.05.2010 klo 17.55

Tosiaan aivan loistava peli tuo Angry Birds, löytyy iteltäkin iPodilta. Kuitenkin toivoisin, että tekisivät mielummin jotain muuta, ei tää vaan toimi konsoleilla samaan tapaan kun kannettavilla laitteilla.
lainaa
Jep

17.05.2010 klo 22.23

Bamboocha kirjoitti:
Tosiaan aivan loistava peli tuo Angry Birds, löytyy iteltäkin iPodilta. Kuitenkin toivoisin, että tekisivät mielummin jotain muuta, ei tää vaan toimi konsoleilla samaan tapaan kun kannettavilla laitteilla.


Jotain muuta, mitä? Ei viestissäsi ole paljoa tolkkua.
lainaa
Demonoid

Rekisteröitynyt 13.08.2007

18.05.2010 klo 01.55

Rovion pelit ovat olleet mahtavia, Wolfmoon ansaitsee hatun noston, kuten myös se jokin trilogia.
lainaa
Bamboocha

Rekisteröitynyt 17.09.2007

18.05.2010 klo 19.14

Jep kirjoitti:
Bamboocha kirjoitti:
Tosiaan aivan loistava peli tuo Angry Birds, löytyy iteltäkin iPodilta. Kuitenkin toivoisin, että tekisivät mielummin jotain muuta, ei tää vaan toimi konsoleilla samaan tapaan kun kannettavilla laitteilla.


Jotain muuta, mitä? Ei viestissäsi ole paljoa tolkkua.


Siis jotain muuta kuin konsoliportteja Angry Birdsistä.
lainaa
myrho

Rekisteröitynyt 18.05.2010

18.05.2010 klo 20.06

Bamboocha kirjoitti:
Jep kirjoitti:
Bamboocha kirjoitti:
Tosiaan aivan loistava peli tuo Angry Birds, löytyy iteltäkin iPodilta. Kuitenkin toivoisin, että tekisivät mielummin jotain muuta, ei tää vaan toimi konsoleilla samaan tapaan kun kannettavilla laitteilla.


Jotain muuta, mitä? Ei viestissäsi ole paljoa tolkkua.


Siis jotain muuta kuin konsoliportteja Angry Birdsistä.


ANGRY BIRDS fps?
lainaa
Mirr5

Rekisteröitynyt 17.03.2009

02.04.2012 klo 01.05

Se on kyllä totta että Angry Birdsin myötä pelialan tulevaisuus on Roviolla!
lainaa
agm

02.04.2012 klo 04.57

Kyllä se Roviokin vielä metsään menee jos ei keksi jotain uutta. Oli kyseessä sitten miten suosittu idea tahansa, se ei toimi ikuisuuksia, varsinkin jos se on pohjimmiltaan yksinkertainen. Zynga on tästä hyvä esimerkki.
lainaa
Marq

Moderaattori

Rekisteröitynyt 25.01.2008

02.04.2012 klo 12.44

Ei Zynga ole tässä mikään hyvä vertailukohta. Kyllähän ne källivät toisten konsepteja erittäin laaja-alaisesti :)
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova