Tuorein sisältö

Listasunnuntai #58

Manu Pärssinen

07.11.2010 klo 12.45 | Luettu: 13345 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Ennen vanhaan liikkeillä ohjaten
Microsoft Kinect tuo aivan uutta teknologiaa ohjaimettomaan pelien pelaamiseen, mutta on monenmoista ennenkin yritetty. V2.fi listaa tänä sunnuntaina sekalaisen sikermän omituisia, pelaajan liikkeisiin perustuvia ohjaimia.

Broderbund U-Force (NES)


"Nyt mikään ei tule sinun ja pelin väliin" hehkutti Broderbund jo 90-luvun lopulla. Sanomattakin on selvää, että U-Force päätyi alennuslaareihin ja on nykyään pelikeräilijöiden suosima kuriositeetti.



Sega Activator (Megadrive)


Paremmin ei onnistunut myöskään Sega Activator-ohjaimensa kanssa. Alla oleva video esittelee sen 'toimintaa', joka on selkeästi hyvin sattumanvaraista.



Atari Mindlink


Atarin tehtailla oltiin tunnetusti pössyissä, mutta se johti välillä varsin futuristisiin suunnitelmiin. Mindlinkiä ei ollut tarkoitus käyttää vartalon, vaan mielen liikkeillä. Projekti peruttiin, kun naamaansa väännelleet testihenkilöt alkoivat saada päänsärkyjä.



In2Games Gametrak (PS2)


Ensimmäinen Gametrak ei luottanut infrapunaan tai muuhun näkymättömään pelaajan liikkeitä rekisteröidessään, vaan käsiin kiinnitettiin vaijerit, joiden pituudesta laite päätteli, mitä pelaaja oli tekemässä. Hankala ja hengenvaarallinen, kertoo laitetta testannut toimituksen jäsen.



Sony EyeToy (PS2)


Menestynein ja kuuluisin Kinectin ja Moven edeltäjä. Uudehkossa videossa Sony selkeästi piikittelee erästä kilpailijaansa...



Nintendo Power Glove (NES)


Wizard-elokuvan (Suomessa nimellä Game Over) myötä kultti-ikoniksi noussut Nintendo Power Glove on nykyään ehkä hieno lisä Nintendo-kokoelmaan, mutta teknologia ei vain ollut idean tasolla.



PC:n webbikamerat


Kun EyeToy keräsi pelaajia, saivat monet PC-lisälaitteiden valmistajat idean: hei, meillähän on jo tuollainen kamera! Omia liikepelejään tarjosi/tarjoaa mm. Creative.




V2.fi | Manu Pärssinen
< Dragon Age II... Testissä Kinect... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (10 viestiä)

Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

07.11.2010 klo 15.15

Lienee sanomattakin selvää, että jos Nintendon erityisemmät lisälaitteet ja ohjaimet kiinnostavat enemmän, kannattaa katsoa Angry Video Game Nerdin varsin hyvät kattaukset:

Nes Accessories:
http://www.youtube.com/watch?v=9kBMscW_dVg

Power Glove:
http://www.youtube.com/watch?v=MYDuy7wM8Gk
lainaa
POWER

07.11.2010 klo 16.12

Viimeiset 10 sekuntia power glov videosta aiheutti repeämisen... :D "cheese... i love the power glow, it's so bad". Onhan se aika mageeta autopelissä kääntää nyrkkiä nii auto liikkuu.
lainaa
lololort

07.11.2010 klo 17.08

mis on Duckhuntin pistooli?
lainaa
Jarkko

07.11.2010 klo 17.19

Missä Amigan Guru Meditation -tasapaino-ohjain? :)
lainaa
asdasd

07.11.2010 klo 18.53

lololort kirjoitti:
mis on Duckhuntin pistooli?


Valopyssyjähän on ollut miljoonittain, ei ne listaamisen arvoisia ole
lainaa
Mercury

07.11.2010 klo 19.43

Mulla oli 80-luvun puolivälissä Spectravideo/Quickshot-elohopeajoystick, jota käänneltiin ilmassa. Eräänlainen kiihtyvyysanturi siis. Ohjaus oli täysin kaoottinen, sillä ei pystynyt pelaamaan muuta kuin Decathlonia ja muita tikunrämpytyspelejä.
lainaa
Jarppa

07.11.2010 klo 19.59

Aika paha, PS2 peli nimeltä EyeToy Kinetic :D
lainaa
Dreak

07.11.2010 klo 21.07

Muahaha vähän repesin tuolle EyeToy-videolle. MS:n pojat on selvästi ottaneet "vähän" mallia Sonysta. :D
lainaa
KUKKUU

07.11.2010 klo 22.43

Dreak kirjoitti:
Muahaha vähän repesin tuolle EyeToy-videolle. MS:n pojat on selvästi ottaneet "vähän" mallia Sonysta. :D


Sonyn pojathan ovat keksineet WI... Moven ihan omilla innovatiivisilla ajatuksilla. ;-)
lainaa
Gaia-man

09.11.2010 klo 12.34

I love the power glove

its so bad XD
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova