Tuorein sisältö

Vapaa oli sivilisaationi

Jari Tapani Peltonen

15.04.2007 klo 12.00 | Luettu: 4040 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Neljä kuukautta Freeciviä
Modernin filosofian mukaan kaikkia hyviä pelejä pelatakseen tarvitsee kaikki pelialustat, paitsi N-Gagen. Totta tietenkin. Mutta mitä olen viime kuukausien aikana oppinut, on se, että on sellaisiakin A-luokan pelielämyksiä, joista jäävät helpoimmin paitsi juuri shoppailuhullut multimiljonäärit. Kuinka löytää aikaa ilmaiselle, syvälliselle nettimoninpelille, kun kotoa löytyy PC, DS, GC, PSP, XB, PS1-3 ja ADHD?

Freeciv on anteeksipyytelemätön kopio Civilization-sarjasta. Peli toimii koneilla, jotka olisi pitänyt päästää eläkkeelle jo kauan sitten, ja Windowsien ja Linuxien ohella käyttöjärjestelmillä, joista kukaan ei ole koskaan kuullutkaan. Mutta arvosteluun emme sorru; perus- ja nippelitietoa löytyy lisää osoitteesta Freeciv.org ja kotimaista peliseuraa voi haeskella muun muassa IRC-kanavalta #v2freeciv (irc.netgamers.org). Edessäsi on ensimmäisen kunnollisen ilmaisvaltioni historiankirjoitus. Peliä pelattiin kuuden ihmispelaajan voimin lähes neljä kuukautta Freecivin versiolla 2.1.0-beta2.

Pienet vihreät miehet

Nuorena ja viriilinä olin monien maksullisten maiden valtionpäämies. Hyvin pienellä totuttelulla vanhat rutiinit muistuivat mieleen. Paniikki pääsi purskahtelemaan hetkittäin vasta, kun sain komentooni sen pienen paimentolaisheimon, joka minun oli määrä kivikaudelta nykypäivään johdattaa. Keitä me olemme? Minne me olemme menossa? Onko sinne menossa joku muukin? Pystyykö tässä tekemään tällaistakin? Maailma oli avoin ja vihreä, niin kuin poliittiset sympatianikin. Nimesin kansani marsilaisiksi. Vakaa tarkoitukseni oli muovata Marsista suurin, viisain, kaunein ja voimakkain; lapseni, oma kuvani.

Marsin pääkaupunki kohosi kansani synnyinsijoille. Hieman marssittuamme saimme tietää elävämme helposti hallittavalla niemimaalla. Vuosisadat alkoivat kulua rattoisasti kansalaisten pannessa lisääntyen ja harrastaessa tieteitä. Niin innokasta oli oppimisemme, ettei Marsissa ehditty edes ajatella yleisiä asevelvollisuuksia tai rauhanturvajärjestöjä. Toive ystävällisestä naapurista toteutui, kun tapasimme Israelin ja näiden johtajan, Sparrow the Circumcisionerin. Opetimme israelilaiset lukemaan, he opettivat meidät kärräämään vainajia kuoppiin, eikä tämä ollut kuin alkua pitkässä hedelmällisessä yhteistyössä.

Marsin tutkimusmatkailijat ehättivät pian Urho Kekkosen johtamien suomalaisten, Lokin viikinkien ja Tigranes II:n armenialaisten maille. Mars tuli ystävänä ja kukoisti miekkaa mahtavamman kynän voimin. Pian viisaat väittivät Marsin olevan maailman toiseksi mahtavin sivilisaatio heti tuntemattomiksi jääneiden roomalaisten jälkeen! Mutta optimismille ei ollut sijaa. Israel ja Armenia, joiden kanssa Mars oli liittoutunut, ryhtyivät sotaan keskenään. Puolueettomina jäimme yksin, suojattomiksi. Otimme pitkän aikavälin tavoitteeksi olla ruudinkeksijöitä ennen Kristusta.

Maailmantilanne ahdistaa

Sparrowin israelilaiset levisivät alueille, joita marsilaiset olivat silmäilleet. Uusi liittoutuma oli silti pakollinen tärkeiden alueiden vakauden vuoksi. Marsilaiset tyytyivät leviämään karuille seuduille lähelle suomalaisia. Varsinainen niemimaamme kukoisti. Suuren Kirjaston rakentaminen vahvisti asemaamme maailman sivistyneimpänä valtiona: projekti vaati valtion kaikki voimavarat, mutta oli valmistuttuaan pitävä Marsin pinnalla muuttuvassa maailmassa. Kansallishenki oli korkealla, kun luovuin yksinvaltiudesta ja tein Marsista tasavallan. Tavattuani roomalaisten herran Comeus Culliuksen, oli Marsilla hedelmälliset suhteet kaikkiin kansoihin.

Sparrowin Israel soti usealla rintamalla. Mars harjoitti neutraalia politiikkaa, kunnes Israelin räjähdysmäisesti kasvava mahti pakotti meidät pidättäytymään tieteellisestä yhteistyöstä. Pian Mars menetti maineensa nopeimmin kehittyvänä valtiona. Pelko saavuttamamme etumatkan katoamisesta sai moraalini joustamaan: oliko kovien otteiden aika? Israel oli liian kova luu (Marsin sotaherran sivarikokemuksella), joten päätimme etsiä tarvitsemaamme sisua Suomesta, joka tunnettiin maailman surkeimpana kansakuntana. Valmisteluissa meni useampi sata vuotta. Kun Marsin legioonalaiset viimein saapuivat maailman toiselle laidalle, tapettiin heidät viimeiseen mieheen. Suomi säilytti itsenäisyytensä.

Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta

Kehitellessäni uutta sotasuunnitelmaa ja Marsin päivittäessä leikkikalugangstereitaan musketööreiksi, osui silmääni läheinen mantere, joka tuntui asumattomalta. Käynnistin kiihkeän asuttamisprosessin komentamalla paikalle niin paljon uudisraivaajia kuin Mars kykeni tuottamaan. Operaation onnistuttua mitä mainioimmin, oli selvää, että valtakunnan ehdottomat rajat olivat tulleet vastaan. Mars alkoi tuottaa sotilaita ja sotateknologiaa täydellä höyryllä. Oma katseeni pysyi tiukasti Sparrowin puuhissa. Keskustelut Israelin herran kanssa olivat liioitellun maireita; vaikka tiesin kansani olevan kehittynyt, koetin maalata kuvaa heiveröisistä heinäkengistä. Kattavan diplomatian ansiosta tiesin tarkalleen missä mennään, hahaa! Hamusin tykkien ja kiväärien tuomaa ehdotonta etulyöntiasemaa.

Mielessäni pyöri ajatus yhteistyöstä kaukaisten, voimakkaiden viikinkien kanssa. Ikävä kyllä Sparrow the Circumcisioner ehti tekemään temppunsa ja valtaamaan näiden pääkaupungin; seurannut anarkia jakoi suuren kansan viikingeiksi ja tekoälyllisiksi norjalaisiksi. Mars nousi tällä mitä ikävimmällä tavalla takaisin maailman toiseksi suurimmaksi valtioksi, kenties kohteeksi Sparrowin tuleville leikkauksille. Pidin pokkurointia niin tärkeänä, että menin ystävyydenosoituksena suostumaan Israelin ehdotukseen kaupunkien vaihdosta. Mars sai omakseen viikinkien entisen pääkaupungin ja menetti samalla juuri sen pitäjän, jota alustavat suunnitelmani olivat tarkemmin ajatellen edellyttäneet. Kaiken lisäksi Mars sai pelätä nyt viikinkejäkin!

Tarvittiin määrätietoista otetta virheen korjaamiseksi. Mars lähetti musketöörejä ja tykkejä kohti yhä surkeampaa Suomea ja valtasi kaupunkeja, jotka olivat strategisesti lähes yhtä hyvin sijoittuneita kuin menetetty kylä. Mars kasvoi ja vahvistui. Militarismi ei näyttänyt enää kovin terveeltä oman tasavaltalaiskansamme silmissä, joten päätin pystyttää Vapauden Patsaan symboliksi onnestamme ja yhteishengestämme. Patsaan valmistuttua muistelin haikeasti, kuinka hieno ihminen kommunistimummoni olikaan ja päätin jälleen vaihtaa hallitusmuotoa: jos kansalaiset vielä kitisivät, olivat Toverit enemmän kuin valmiita seisomaan rinnallani! Viimeinkin punavihreä hallitus.

Kommareiden perinteinen kohtalo

Marsin ikuisen loiston tähden myin valtakunnan kirjastot ja kirkot saadakseni valmiiksi unelmieni puna-armeijan, joka haavoittaisi Israelia kuolettavasti, ennen kuin sen mahti olisi lopullisesti Marsin tavoittamattomissa. Opiskelin asiaankuuluvaa materiaalia, muistelin Sun Tzun oppeja; virittelin yllätyshyökkäystä viiteen israelilaiskaupunkiin näytellessäni ystävää. Eräänä päivänä sain tietää, ettei mahtavan Israelin pääkaupunkia puolustanut kuin yksi keihäsmies - rauhan aika oli ohi! Hyökkäykseen! Täydellinen tappio! VOI PERK-...!!! ***tanan maasto-olosuhteet! ***vetin erikoissäännöt!

Hallittu ja kohtelias Sparrow tarjosi rauhaa kovin ehdoin. Ylpeys esti Marsia suostumasta. Aloimme vahvistaa puolustustamme. Toivo israelilaisten nujertamisesta kuihtui, kun nämä keksivät ensimmäisinä maailmassa murtomaahiihtäjät, jotka olivat tämän hölmön ja tyhmän pöllöpääpelin maailmassa ylivertaisia puolustajia. Minkä lapsellisuuksiltani ehdin, yritin usuttaa muita kansoja Sparrowia vastaan, mutta en saanut sympatioita. Kun Mars viimein kykeni toiseen hyökkäysaaltoon, oli se edellistä kolme kertaa julmempi ja paremmin organisoitu - ja silti israelilaiset hiihtivät ylitsemme perinteisellä.

Varmana, että Marsin onnellinen kansa oli muisto vain, luovuin toivosta. Sparrowin kostoiskut viipyivät ymmärrettävästi, mitään kostamista kun ei ollut. Vitkastelu kostautui: Israelin massiivisen hyökkäyksen lopulta tullessa oli Marsin vuoro päteä hiihtäjillä. Tilanne ei edennyt, sota kesti ikuisuuksia. Lopulta nähtiin lyhyt vaihe, joka valoi toivoa puna-armeijaani: samalla kun Israel eteni hyvin vaivalloisesti Marsin niemimaalla, saavutti Mars ensimmäiset voittonsa uudella mantereella, jonne Sparrow oli nokkansa jokaisen muun maankolkan tavoin työntänyt. Kohtaloa ei kuitenkaan voinut välttää. Marsin niemimaa kukistui.

Elämämme ehtoo

Uusi mantere uuden pääkaupungin alla oli yhä vahvasti hallinnassani, mutta sen kaupungit olivat nuoria ja maasto muokkaamatonta. Uutiset kertoivat Israelin rampauttaneen Armenian epäiltyään näitä joukkotuhoaseiden kehittelystä - suolaa haavoihimme! Marsin tekninen osaaminen riitti enää lykkäämään täystuhoa. Yritimme varastaa uutta teknologiaa Israelilta, lisäksi saimme avustuksia viikingeiltä. Tästä välittämättä Sparrowin sci-fipommikoneet vyöryivät halki uudenkin mantereen. Oli hyvissä ajoin selvää, ettei jäljelle jäisi kuin vaihdossa saatu entinen viikinkikaupunki. Panostimme täysillä viimeiseen hengähdyspaikkaamme. Viikinkien rajanaapurina oli vielä hetken turvallista.

Suomalaiset katosivat maailmankartalta, sitten armenialaisetkin. Mars laajensi kolmatta valtakuntaansa hitaasti norjalaisten maille. Viikinkien armosta olin perillä maailmanpolitiikasta: Sparrow oli virus, jonka alle kaikki katosi. Rooma oli heikko, viikinkien raivoisa vastarinta osoitti hiipumisen merkkejä. Määräsin koottavaksi muutaman ydinpommin puolustukseksemme. Kun Sparrow jälleen oviamme kolkutti, sai Mars mahdollisuuden tuhota yhden Israelin kaupungeista - sanoa viimeisen sanan! Mutta sitten kadotimme pommin kuin pierun Saharaan.

Tutustuin viimeisen kerran manuaaliin. Seuraavilla vuoroilla pommitin Marsin rippeet ja oman amatöörin ahterini takaisin kivikaudelle, ainoana lohtunani se, että sinne parhaimmatkin pelaajat taas ennen pitkää päätyisivät.

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
Casual-kipinöintiä k... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



V2.fi:n JOULUKISA
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova