Tuorein sisältö

Viikate: Levyttämällä oppii

Jouni Hirn

15.10.2007 klo 15.37 | Luettu: 4795 kertaa | Teksti: Jouni Hirn

Kaarle Viikate liputtaa vinyylin puolesta
Rankametsästä suomalaisen rockin huipulle rämpinyt Viikate -yhtye valmistautuu parhaillaan uuden Marraskuun lauluja II -albumin julkaisuun. V2.fi kyseli tuoreet kuulumiset orkesterin laulaja-kitaristilta ja biisintekijältä Kaarle Viikatteelta. Seuraavassa selviää muun muassa se, millaisia ovat nykyaikaisimmat verkonpainot.



Viikatteen uusi levytys julkaistaan tuota pikaa. Mikä on olo näin marraskuun ehtoona?

- Mikäs tässä, tulitikut silmiin ettei uni yllätä. Innostuksen ja jännityksen
vaa'alla keinutaan keikkoja odotellen.

Levy on hieman hidastempoisempi kokonaisuus kuin Marraskuun lauluja I. Millä tapaa jaoitte kappaleet kahden levyn kesken?

- Onneksi itse kappaleet tekivät sen työn yhtyeen puolesta eli homma muodostui vähän kuin vahingossa. Ainoa jahkailun aihe levykohtaisen sijoituspaikan suhteen taisi olla kappaleissa Ei enkeleitä ja Ensimmäinen runo. Ja näin jälikäteen on todettava että oikeat valinnat tehtiin.

Millä tavalle olette kehittyneet levyttävänä bändinä vuosien aikana?

- Kitaran ja vahvistimen väliset laatikot ovat vähentyneet. Metronomi on helpottanut kellontarkkaa soittoa, joka siis uutena keksintöna otettiin käyttöön jo Unholan urkujen äänityksissä, heh. Olennaisin asia lienee kuitenkin, että myö ollaan opittu soittamaan nimenomaan levyjä tekemällä. Ei harjoittelemalla.

Käynnistätte Marraskesi 2007 -kiertueenne kolmella Viron keikalla. Löytyykö veljeskansan parista paljonkin Viikate-diggareita?

- Joo-o, Tartosta aloitetaan. Myö ollaan pyörähdetty kaksi kertaa aikaisemmin lahden eteläpuolella ja vastaanotto on tosiaan ollut jopa hämmentävän postitiivista. Varmaan paikalliset V-ystävät ovat laskettavissa kahden käden
sormilla mutta toivotaan että tämän reissun jälkeen tarvii ottaa varpaat
avuksi.

Olet vaikuttanut pitkään musiikkielämässä sekä muusikkona että yrittäjänä.
Miten musiikkialaa tulisi mielestäsi kehittää?


- Pyrkimys siihen, että yhtyeet tekevät sydämestään musiikkia ja julkaisevat
sen 7" -vinyylisinglenä helpottaisi asioita huomattavasti.

Viikate -tuotantoa julkaistaan myös vinyyleinä. Mitä mieltä olet musiikin
digitaalisen myynnin räjähdysmäisestä kasvusta?


- En oikeastaan mitään, kun en siitä mitään ymmärrä. Mp3-formaatti on uppo-outo ja iPodit sopivia verkon merkeiksi. Siis elämää taantumuksen etulinjassa.

Saitte Marraskuun lauluja 1:stä ensimmäisen kultalevynne ja suosionne kasvoi muutenkin. Mikä oli mielestäsi lopullinen niitti Viikatteen menestyksen koivupuisessa arkussa?

- Epäilen ainakin yhdeksi syylliseksi pitkäjänteistä toimintaa niin äänitteiden kuin keikkailunkin osalta. Varsinaista viimeistä niittiä saadaan
toivottavasti vielä odottaa.

Entä Viikatteen ikuiset sivuprojektit...? Valaisehan hieman, missä niiden suhteen mennään tällä hetkellä?

- Sen valaisemiseen on taskulampun patterit melko lopussa. Mutta mutta eiköhän ensi vuonna jotain hämmentävää saada aikaiseksi... Mutt ensin on pakko paketoida tämä suht kiireinen V-vuosi.

Mikä on elämän tarkoitus?

- Englanniksi "Take care of proper things and otherwise be like Ellu`s
chicken!"

Marraskuun lauluja II julkaistaan 31.10.

V2.fi | Jouni Hirn
< Diel-Soul MP4-soitin... Diel-Jaz MP4-soitin... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova