Tuorein sisältö

Logitech Keyboard Folio

Manu Pärssinen

30.05.2013 klo 23.31 | Luettu: 4722 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Näppäimistön suojaan
Applen iPadeille on ollut olemassa erilaisia näppäimistöjä ja näppäin-kotelo-yhdistelmä aika lailla laitteen julkaisusta asti. Halpoja kiinalaisia räpsyttimiä on näkynyt suomalaisissa tavaramarketeissakin ja laadultaan ne ovat olleet laidasta laitaan, rakenteeltaan natkuvia ja näppäinpainalluksia huonosti vastaan ottavia. Logitech on kuitenkin tunnettu laadukkaista näppäimistöistään, joten kyseisen firman Keyboard Foliosta oli lupa odottaa laadukkaampaa kokemusta.


Ja sen sainkin. Tukevasta muovista, kumista ja kestävän oloisesta kangaspinnasta koostettu lisälaite on ensi kosketuksesta lähtien laadukkaan tuntuinen. Ipad sujautetaan kumitelineen koloseen ja laite paritetaan bluetoothiin nopealla näppäinpainalluksella. Äänensäätönapit ja kamera jäävät yhä käytettäviksi, mutta myös itse näppäimistöltä löytyy joukkio erikoispainikkeita. Muun muassa kappaleen vaihdon, äänensäädön, selaimen käynnistämisen, etsintätoiminnon käynnistämisen sekä lukitsemisen voi tehdä suoraan näppikseltä ja Home-nappikin sieltä löytyy kätevästi kulmasta.


Paksuutta Keyboard Folio lisää iPad 2:lle vähän reilut tuplat ja painoa puolisen kiloa. Käytännössä se on siis samaa kokoluokkaa kuin miniläppärit. Pystyasentoon Folio taittuu napsahtaen magneettien avulla paikalleen ja kokonaisuus näyttää mukavan retrolta - kuin tulevaisuuden tietokoneelta, joka olisi voitu kuvitella 70-luvulla.


Pieni hankaluus Keyboard Folion kanssa on se, että laite pitää muistaa erikseen ladata. Sitä varten pakkauksessa tulee USB-piuha. Vajaan viikon testailun ajan lataus kesti mukavasti, mutta en toki koko aikaa kirjoitellut. Logitech ilmoittaa latauksen kestävän huikeasti kolmen kuukauden ajan, mikäli kirjoittelee noin pari tuntia päivässä. Toinen kokonaisuutta nakertava tekijä on laitteen hinta, sillä perusversiokin maksaa esimerkiksi Verkkokauppa.comissa noin 120 euroa. Se on aika paljon lisähintaa iPadille, ellei sillä tee jatkuvasti kevyttä kirjoittelua, sähköpostien vaihtoa ja Facebook-postauksia. Tosin pelkästä hyvästä iPad-kotelostakin saa helposti maksaa kolme-neljäkymppiä.


Olen tarkoituksella jättänyt raahaamatta läppäriä mukanani muutamalle ulkomaan reissulle ja pärjännyt sen sijaan iPadilla. Logitechin näppäimistön kanssa tämän toimenpiteen todennäköisyys nousee entisestään, sen verran hyvin laite toimii ja tukevan suojakotelon ansiosta paketin voi huoletta heittää vaikka reppuun. A-kirjaimen paikka näppäimistöllä vaatii kyllä melko psljon totuttelus.

Keyboard Foliosta on myös erityiskankaalla varustettu FabricSkin- ja aurinkovoimalla toimiva Solar-malli, sekä oma versio iPad Minille.

Logitech Keyboard Folio
Hinta: 99,90 euroa (Logitech)
Lisätietoja: Logitech

V2.fi | Manu Pärssinen
< Jack Reacher -kilpai... Creative Sound Blast... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova