Tuorein sisältö

Creative Sound BlasterAxx

Manu Pärssinen

16.06.2013 klo 19.00 | Luettu: 2280 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Ääntä ulos ja sisään
BlasterAxx kuulostaa kirvestä heiluttavalta tuhoajarobottidinosaurukselta 80-luvun lastenpiirretystä. Kyseessä on kuitenkin Creativen monoliittimainen langaton kaikki-yhdessä-kaiutinpaketti, joka kuuntelee Bluetoothia ja tottelee mobiililaitteita. Samalla se toimii ulkoisena äänikorttina ja monipuolisena mikrofonina vaikka puheentunnistusta tai nettipuheluita varten.

Ensimmäinen kohtaaminen BlasterAxxin kanssa on hieman hämmentävä, kun musta palkki paketista paljastuu. Nappuloita ei laitteessa montaa ole (hipaisunappeja ilmestyy yläosaan kun virran kytkee), eikä virtajohtoakaan näy. USB-virtalähteellä laite lähtee kuitenkin käyntiin. Nopea yhdistäminen puhelimeen Bluetoothin kautta saa luurin musiikkivalikoiman kaikumaan läpi toimiston. Ensimmäinen korviin kantautuva havainto on kuitenkin melko tunkkainen soundi. Pienemmistäkin pöntöistä (esim. viime vuoden puolella arvioidusta Logitech UE Mobile Boomboxista) on perusasetuksilla kuultu selkeämpää ja isomman oloista äänentoistoa.

BlasterAxx on kuitenkin nykyajan laite, joten apuun ryntäävät PC/Mac-koneelle ladattava Control Panel sekä Android/iOS-laitteilla toimiva Blaster Central -sovellus, joilla äänen säätämisen ja muiden erikoistoimintojen käytön pitäisi onnistua. Windows 8 -koneeni ei jostain syystä suostunut laitetta Control Panelissa tunnistamaan, vaikka äänet toistuivat ja äänenvoimakkuutta saikin säädettyä. Sen sijaan iPad vekottimen löysi ja sen kautta pääsin testaamaan BlasterAxxin ominaisuuksia. Useista säätömahdollisuuksista huolimatta en kuitenkaan onnistunut saamaan musiikkia luonnollisen kuuloiseksi, vaan tukkoisuus ja kumina vaivasivat yhä. SBX Crystalizer -ominaisuuden pitäisi juuri näin tehdä (“Toistaa musiikin esittäjän aikomalla tavalla varmistamalla jokaisen yksityiskohdan kuuluvuuden”), mutta ainakaan omien korvieni perusteella tämä ei toteutunut.


Muutamia hyviä asetuksia Control Panel sisältää, varsinkin jos katselee leffoja iltamyöhään kerrostalossa: puheääniä saa korostettua paremmin kuuluviin ja samalla varmistettua, etteivät räjähdykset herätä koko taloa. Laitteen kotisivuilla isoimmin hehkutettu puheäänen poimiminen melun keskeltä vaikka toiselta puolen huonetta toimi sekin paremmin kuin uskalsin odottaa.

Jos vertaan kohtuullisen laadukkaan läppärini mikrofonin ja kaiuttimien kykyihin, niin toki molempiin tuli roima parannus, kun BlasterAxxin sen kylkeen kiinni iski. Muitakin vaihtoehtoja on kyllä markkinoilla.

BlasterAxxia on kolmea eri kokoa, joiden hinnat ovat välillä 85-166 euroa (Verkkokauppa.com).
Lisätietoja: Creative

V2.fi | Manu Pärssinen
< Logitech Keyboard Fo... Haastattelussa Rober... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti


396


www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova