Tuorein sisältö

Sarjamulkaisu #8: Fargo ja pennin kauhua

Jari Tapani Peltonen

27.05.2014 klo 22.30 | Luettu: 3351 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Minnesota nice & London vice.
Kanavan FX humoristinen jännärisarja Fargo ja kanavan Showtime b-henkinen kauhusarja Penny Dreadful ovat myös HBO Nordic -uutuuksia. Mulkaisin.

Fargo


Mulkaistu: ensimmäiset 5 jaksoa


Hauska, jännittävä, sympaattinen, surullinen ja fiksu Fargo on yksi suosikkiasioistani tänä vuonna.

Samannimistä Oscar-palkittua elokuvaa Coenin veljeksiltä ei kopioida, vaan sarja kertoo uuden tarinan samassa hengessä. Pilottijakso on niin iskevä minileffa, että sarja voisi jäädä siihen: harva jännäri on yhtä osuva silpaisu synkkää mutta hupsua huumoria höystettynä ajatuksella tai kahdella. Vaikka sarja taantuu perinteisemmäksi hahmokaartin pyöritysoperaatioksi, en pettynyt, onhan tunnelmien rauhoituttava, jottei tarina tunnu temppuilulta. Kokonaisuuden saadessa muotoa hymyilin leveästi muistaessani, että sarja jää 10 jakson mittaiseksi. Lopettaminen ennen lässähdystä on harvinaista. (Viime vuonna suosikkisarjoihini lukeutui Hannibal. Tiesitkö, että tuoreella tuotantokaudella Hannibal Lecter liittoutuu robottipukumurhaajan kanssa?)

Minnesotassa maisemat ovat autioita ja lumisia ja välimatkat ovat pitkiä. Paikallisilla on luonnevirheitä, mutta jotakin seudun viattomuudesta kertoo se, minkälaisia raukeita hömelöitä poliisivoimiin on palkattu. Vaikka murhat ovat harvinaisia, rajukaan tapaus ei suista kaikkia pollareita kauas rutiineista, kuten lumenaurauksen organisoinnista. Billy Bob Thornton näyttelee palkkamurhaajaa, joka on rauhallinen ja huumorintajuinen nihilisti vailla pelkoa. Vapaa-ajallakin hän on kaaoksen agentti, joka uskoo vain luonnonjärjestykseen. Jos tämä olisi eläinsatu - ja hän puhuu usein eläimistä -, hän olisi viekas kettu, joka selviää tyhmistä karhuista puhumalla ja pitää muuta faunaa riistana. Martin Freeman näyttelee nahistunutta ja kaavoihin kangistunutta, vaimonsakin potkimaa pienimunaista sopulia, joka ei saa kiitosta läheisiltään eikä töissä. Kettu päättää auttaa sopulia. Kenties hän haluaa osoittaa, että ihmisen paikka ravintoketjussa on asennekysymys.

Leffa-Fargo muistetaan paitsi liikaa haukkaavasta luuserista, myös raskaana olevasta poliisista ja kahdesta riitaisasta kelmistä. Tuttuuden tunteet heräävät sarjan aikana, mutta kopioinnin sijaan kyse on esimerkiksi siitä, että mukana on jälleen vahva naishahmo, joka ei ole klisee. Freemania ja Thorntonia on mainostettu päähenkilöinä. En tahdo vihjailla ketkä muut selviävät alkua pidemmälle. Hahmokaartissa näkyvät harmaan sävyt ja värejäkin. Tyypeistä tuhmin on myös hauskin, kun tärähtänein luuseri taas herättää eniten sääliä. Mukana on asiallistakin porukkaa, joten katsojan sympatiat saattavat jakaantua tasaisesti.

Sarja ei edusta täsmälleen samaa tyyliä kuin leffa, mikä on hyvä asia. Tuttu vitsikäs väittämä "tarina on tosi, vain nimet on vaihdettu" on selkeämmin vitsi. Ylilyöntejä on enemmän ja palaset loksahtelevat yhteen viihteellisellä, silmää iskevällä rytmillä. Billy Bobin hahmo on tarkoituksella ylikirjoitettu paholaismainen normaaliuden haastaja, joka ensisijaisesti nostaa esiin ongelmia ja toissijaisesti aiheuttaa niitä. Hän on henkilöitymä teemasta, joka löytyy leffastakin. Sarjassa tapahtuu enemmän, joten on loogista että piru on hahmo eikä kuiskaus monien tyyppien takaraivossa.



Penny Dreadful


Mulkaistu: ensimmäiset 3 jaksoa


"Penny dreadful" on lempinimi roskatarinoita sisältäville lehdille, jotka maksoivat pennin viktoriaanisen ajan Englannissa. Ajasta kertova kauhusarja Penny Dreadful on kuin Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liigan hölmön elokuvaversion kauhupainotteinen tv-versio.

Cowboy, mystikko, tiedemies ja pohatta liittoutuvat taistellakseen vampyyreitä ja muita kuluneita uhkia vastaan Lontoossa. Mitään tuoretta eivät ole hekään. Tiedemies on virallisesti Victor Frankenstein. Cowboy näyttelee kenraali Custeria lännenshow'ssa ennen sankaripuuhia. Eva Green nähdään ties kuinka monetta kertaa lyylinä, jolla on syntiin viettelevä hymy, mystisen uhkaava aura, inhimillisiä heikkouden hetkiä ja hyvä pylly täsmälleen kuten Milla Magialla. Afrikassa seikkaillutta vanhempaa karismaherraa (ei kuitenkaan Allan Quatermainia) näyttelee entinen James Bond (ei kuitenkaan Sean Connery).

Edellämainitun, Timothy Daltonin näyttelemän ukon sukunimi on Murray ja hänellä on tytär nimeltä Mina. He hee? Jos tajusit mistä on kyse ja innostuit onnittelemaan itseäsi, sarja on sinulle tehty. Toisaalta jos et tajunnut mitään, sarjasta saattaa löytyä jotakin tuoretta.

Ihmisiä tapetaan ja joku on kateissa. Uhat ovat yliluonnollisia. Siinä alkeet. "Juonenkäänteet" ovat viittauksia kirjallisuuden klassikoihin. Rautalankaselityksiä ("olen... Frankenstein") pidin turhauttavina, mutta taisin itsekin tuntea pöyhkeää mielihyvää arvatessani asioita etukäteen hyvissä ajoin ja/tai sekunnissa. Hintahtava jätkä seisoo maalausten edessä. Hän sanoo nimekseen minkä?

Greenin naama on luotu makaabereja tunnelmia varten. Intohimoinen tuijotukseni palkittiin, kun hän jonkun demonin välikappaleena toimiessaan ylinäytteli eeppisen komeasti. Sarjalla (toivottavasti) on kieli poskessa, mutta pääsääntöisesti vitsillä on vaikeuksia näyttäytyä itsetietoisena. Sarjan takana on nimekkäitä kykyjä, joiden ominta alaa hauska b-luokan kauhu ei välttämättä ole. Kirjoittaja John Logan (Gladiaattori) ja ensimmäisten jaksojen ohjaaja J.A Bayona (Orpokoti) tuntuvat imitoivan lajityyppiä. Tuotantosuunnittelu on asiallista, energia vain hetkittäin.

Älynväläyksiin kuuluu tuberkuloosin esittäminen eroottisena. En protestoi, vaan totisesti tällaisen sarjan pitäisi herättää useamminkin kysymys "mitä helvettiä". Säikäyttelykin (shokkiböö!) on lähinnä sitä, että kohtaus loppuu kesken.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Jack Ryan : Shadow R... Haastattelussa Kevin... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova