Tuorein sisältö

V2.fi katseli: Räimettä, robotteja ja ryöstelyä 4K:na

Manu Pärssinen

13.05.2019 klo 09.00 | Luettu: 1092 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Aquaman + Bumblebee + Widows
Aquaman


Aquaman oli se supersankari, josta ei kukaan oikein välittänyt. Okei, puhut kaloille, haukotus. Keltavihreä asu ja jättihaarukka, heh, tehdäänpä taas pari meemiä. Vesimies on kuitenkin mukana Justice Leaguessa, josta piti tulla Avengersien haastaja leffamaailmassa, joten mies ansaitsi myös oman alustusleffansa. Nyt Aquaman on cool könsikäs ja elokuva yksi DC:n onnistuneempia Nolan-kauden jälkeen.

Aquamanissa pääkaksikko Jason Momoaa (joka tämän jälkeen on viimeistään päiväunissa ja mancrush-listoilla) ja Amber Heardia (joka tämän… sama päinvastoin) vakuuttavammaksi leffatähdeksi nousevat erikoistehosteet. Ellei oteta huomioon parin nuorennusleikkausefektin kauheaa muovimaisuutta, ovat maisemat veden alla ja päällä yksiä komeimmista sitten Avatarin. 4K-HDR-versiossa niistä ei menetetä kuin kolmiulotteisuus leffaversioon nähden, mutta sekään ei niiden hehkua himmennä. Tämä jos mikä on oiva levy pistää pyörimään, kun esittelee kavereille uutta OLED-4K-töllöä. Yksityiskohtia riittää neonvaloväreillä koristetusta Atlantiksesta ikävien merenalaismörköjen pintatekstuureihin ja lopputaistelun kymmeniin tuhansiin otuksiin. Kaikki on komeata kotiruudulla, oikein komeata. Kotisohvalla sitä ehti huomata muutamia leikkaus/kamerajippoja, joissa ei teatterissa pysynyt perässä.

Supersankarin syntytarinassa on omat kliseensä ja matkalla sivutaan tietenkin sekä Atlantiksen että kuningas Arthurin mytologiaa. Paikoittaisesta videopelimäisyydestä huolimatta kerroksia on kuitenkin saatu riittävästi mukaan, jotta tarttumapintaa on vähän laajemmallekin yleisölle ja tapahtumia sekä maisemia niin monenlaisia, että vuoristoratareissun jälkeen sitä vähän jo huokaiseekin. Ääniraidalle pitää antaa lisäplussaa. Vaikka inasen kasarihenkinen synalurittelu ei aina alkaessaan täysin sopinutkaan leffan tunnelmaan, se oli muuten niin maittavaa, että kuuntelin Harryn veljen Rupert Gregson-Williamsin sävellyksiä Spotifysta leffan ulkopuolellakin.

Bonussisältöä on vaihteeksi ihan mukava määrä, isomman budjetin sarjakuvaleffoissa ylimääräistä matskua kun on ollut tapana tallentaa myös tekemisen varrelta. Painotus on päähahmoissa ja erikoisefektien luomisessa, luonnollisesti - ja niistä sitä lisää haluaa nähdäkin. Kaiken kaikkiaan bonuspätkiä on toistakymmentä (kestoiltaan 5-20 minuuttia), joten rahalleen saa vihdoin vähän vastinetta tälläkin puolella. Ohjaajan päätöksellä kommenttiraitaa ei kuitenkaan ole olemassa ja ehkä juuri ne mielenkiintoisimmat aiheet jäävät lyhimmiksi.

Jatko-osa ja sivujuonnekin (The Trench) Aquamanille on jo tekeillä.

V2.fi:n Aquaman-arvio: 3,5/5

Widows


Yllätin ehkä itsenikin poimimalla kevään 4K-valikoimasta kahden popcorn-räimeen keskelle kriitikoilta kehuja saaneen Widows-elokuvan. Ehkä se olikin kaivattua tasapainoa, mutta myöntää täytyy, että näistä kolmesta se piti minut heikoimmin hereillä. En toki nukahtanut, mutta välillä huomasin tuijottavani tyhjyyteen, kun elokuva ei tuntunut etenevän.

Widows kertoo ryöstökeikasta, joka meni pieleen - tai pikemminkin sen jälkiseuraamuksista. Kun herra pahapomolta viedään vaalikampanjaan tarkoitetut rahat ja ryöstäjät kuolevat siinä rytinässä, pahapomo tulee vaatimaan käteistä edesmenneen pääryöstäjän vaimokullalta. Vahvoja rooleja tehnyt Viola Davis ei petä taaskaan junaillessaan juonen muiden leskien ja satunnaisen apurin kanssa ja pääasiallisesti homma toimii. Jotenkin vain arvasin sen isoimman juonikoukun ja kuten sanoin, välillä sitä tuli vähän tylsistyttyäkin. Enkä oikein osaa sanoa miksi. Juonesta löytyy nyansseja, näkökulmia, yhteiskuntakritiikkiä ja toimintaakin, mutta Widowsin loputtua minä ja vaimoni katsoimme toisiamme ja totesimme jotakuinkin “se oli semmonen”.

Widowsin kansikuva kuvaa pitkälti myös sen värimaailmaa ja yleistä tunnelmaa: synkkää, varjoisaa, ahdistavaa. Siinä on paikoitellen kauniita, hienosti valaistuja ja kuvattuja kohtauksia, mutta missään kohtaa en havahtunut toteamaan päässäni, että onpas komean tarkkaa tai HDR:ää hyödyntävää, vaikka sen ajatuksen koetan tarkoituksella pitää päässäni näitä julkaisuja arvioidessani. Widowsin kanssa pärjäisi aika hyvin ihan perus-bluray-julkaisullakin.

Widowsin takana on osaava ja palkittu joukkio, joten lisämateriaali kiinnosti. Ohjaaja on Steve McQueen (12 Years a Slave) ja käsikirjoittaja Gillian Flynn (Gone Girl). Mukana onkin lähes tunnin mittainen, kolmeen osaan jaettu dokumentti elokuvan tekemisestä, joka kurkistaa kattavasti kulisseihin ja tarjoilee enimmäkseen sellaista kuvamateriaalia, jota ei itse elokuvassa nähty.

V2.fi:n Widows-arvio: 4/5

Bumblebee


Muistan ajatelleeni nähdessäni Bumblebeen trailerin ensimmäistä kertaa elokuvateatterissa, että “hoh, hyvän oloinen Transformers-leffa!” Traileriin oli kasattu toimintaa, huumoria ja sellaista mukavan viltin pehmoista 80-luvun nuorten toimintaleffan tunnelmaa. Bumblebeellä olikin hyvät saumat olla tämän sukupolven Riemukupla ja Rautajätti yhdistettynä, mutta valitettavasti se jää molempien legendaarisuudesta. Sen sijaan minua ei haittaa, mikäli Transformers-leffat jatkossakin keskittyvät enemmän yhteen asiaan ja lämpöisempään tunnelmaan.

Elokuvan keskiössä on juuri 18 vuotta täyttänyt Charlie (Hailee Steinfeld), joka sattuman kautta löytää Maahan tukikohtaa perustamaan (ja planeettaa decepticoneilta suojelemaan) lähetetyn Bumblebee-volkkarin. Isänsä menettänyt tyttö ystävystyy puhekykynsä menettäneen robotin kanssa ja teiniromanssia naapurin sidekickin suuntaankin on ilmassa. Sitten pahisrobotit löytävät paikan päälle ja maailma pitää pelastaa. Vaikka yritin kuinka asettaa itseni elokuvan kohderyhmän asemaan, asiat tapahtuivat aivan liian helposti, paikoitellen myös kliseisesti ja usein arvattavasti. Toisinaan tavoitetaan 80-lukulaisen teiniseikkailun tunnelmaa, mutta sitten illuusio taas murenee ja John Cenakin on tavallistakin pökkelömpi. Bumblebee hahmona pelastaa paljon toilailuillaan ja hellyttävyydellään, muttei se tosiaan mikään Herbie tai Rautajätti ole, ehkä juuri ja juuri Baymax.

Elokuvan ensimmäinen kohtaus sijoittuu Cybertronille ja siinä hetkessä piti ilmaista kanssakatsojillekin, että “onpas hyvän näköistä kuvaa”. Kun tapahtumat siirtyvät maapallolle, kuvanlaatu ei niin paljon säväytä, vaikkei siinä sinänsä valitettavaakaan ole. Jotenkin tosin tuntui, että HDR:ääkään ei oltu täysin hyödynnetty, sillä pimeiden kohtausten varjot näyttivät melko tasasävyisiltä. Toisaalta taas räjähdykset, kipinät, laseraseet, sähköpurkaukset sun muut näyttivät kyllä hyviltä. Ääniraita ansaitsee erityiskiitokset: nostalgiaa tihkuvat kasarimusiikkivalinnat, jymähtelevät räjähdykset ja repliikit kuuluvat kaikki kuten pitääkin.

Spessupuolella on efektielokuvalle ominaisesti kohtuullinen kattaus, noin puolitoista tuntia lisämateriaalia, mm. pidennettyjä ja väkisin väännetyn oloisia, onneksi poistettuja muka-hauskoja kohtauksia. Reilu puolet matskuista on haastatteluita ja tarinaa kulissien takaa ja niistä itseäni kiinnosti erityisesti 20 minuutin pätkä kuvauspaikoista, mm. siitä, kuinka tarkasti 80-luku oli leffaan luotu. Vähän erikoisempi ekstra on Sector 7 -agenteista kertova liikkuva sarjakuva, joka sekin tosin sopii Transformersien luonteeseen.

Ei V2.fi -arviota.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Tuca & Bertie: Netfl... WWE Live Helsinki vs... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova