Marvel Cinematic Universe on edennyt 36. elokuvaansa Thunderboltsiin*, joka julkaistiin tämän kuun alussa elokuvateattereihin. V2.fi osallistui virtuaalisesti haastatteluun, jossa mukana olivat Florence Pugh, Sebastian Stan, David Harbour, Julia Louis-Dreyfus, Geraldine Viswanathan, Wyatt Russell, Hannah John-Kamen ja Lewis Pullman sekä ohjaaja Jake Schreier ja Marvel-tuottaja Kevin Feige.

Toimittajien kysymyksille ei juurikaan jäänyt aikaa, mutta haastattelijana toiminut Kevin McCarthy kyseli kerrankin myös muita, kuin moneen kertaan pureskeltuja selkääntaputtelukysymyksiä. Häne myös kertoi, että hänellä itselläänkin on kokemusta masennuksesta ja ahdistuksesta, jotka elokuvassa teemoina esiintyvät.

Tässä koottuna parhaita paloja.

Haastattelija: Florence, tunteellisten kohtauksen lisäksi elokuvaan pääsee todella sisälle sen toimintakohtauksissa. Sinä oikeasti hyppäsit maailman toiseksi korkeimmasta rakennuksesta. Miksi hahmosi tekisi niin ja … kuinka sinä teit sen?

Florence: Mikään stunteista ei ole tietenkään mahdollinen ilman stunt-ryhmää, viikkojen suunnittelua ennen kuvauspäivää. Vaikka tein osan stunteistani, on myös iso osa, jotka eivät olleet oikeasti minä. Mielestäni hyppy oli vaikuttava tapa aloittaa elokuva ja sen kautta ymmärsin, kuka hahmoni oikein on, ja missä tilanteessa, hyppäämässä tyhjyyteen. Ja katsojatkin pystyvät ymmärtämään täsmälleen, mitä Yelena tuntee: hänellä ei ole mitään syytä jatkaa - ei sisarta, ei perhettä, ei suhdetta isään, joten hänellä ei ole mitään syytä olla ottamatta riskejä.

Haastattelija: Riskien otto ja haavoittuvuus on myös syynä sille, että Yelena-hahmolla ei ole suojaavaa “supersankariasua”.

Florence: Se antaa lisäulottuvuuden sille, kuinka epätoivoisesti hän vain haluaa, että joku pistäisi lopun kaikelle. Ja sitten piti näytellä maailman toiseksi korkeimman rakennuksen katolla ja teeskennellä, ettei muka pelota.



Jake: Jos voin vielä lisätä sen, että elokuva alkaa aidolla hahmohetkellä. Tiesin että Florence on niin sitoutunut hahmoon, että suorituksesta tulisi kaunis hahmon tunnetasolla. Enkä epäröinyt, että hän pystyisi siihen. Minusta se pelkkä stuntti ei ole itsessään vaikuttava, mutta vielä näyttelysuoritus siihen päälle.

David, hahmosi on kuin lämmin, lohduttava viltti. Hän katsoo maailmaa lapsen silmin. Tuoko sellaisen hahmon esittäminen esiin sisäisen lapsesi?

David: Ilman muuta. Voisi ajatella, että hahmon pakkomielle kunniansa palauttamisesta kumpuaa epäonnistumisesta synkkinä hetkinä. Silti hän vain rakastaa supersankarina olemista. Ja sitten on oikea minä, joka saa pukea päälleen superpuvun, olla näiden mahtavien näyttelijöiden kanssa ja ihmetellä sitä porukkaa, jonka kanssa voin hengailla.

Haastattelija: Julia, olet nyt esittänyt tätä hahmoa useammankin kerran. Monissa tv-sarjoissakin esitit samaa roolia viikko toisensa jälkeen. Onko näissä eroa vai samaa fiilistä? Ja voitko puhua hahmosi tarinan kaaresta?

Julia: Se on hyvinkin erilaista kuin viikosta toiseen tv-sarjassa näytellessä. Televisiossa toki oppii tuntemaan hahmonsa paremmin ajan kuluessa, mutta Valentinan kanssa se oli vain pieniä maistiaisia siellä täällä. Tässä elokuvassa hahmon oppii todella tuntemaan ja vaikka rakastinkin kaikkea, mitä olin sen kanssa aiemmin tehnyt, tässä oli paljon pureskeltavaa. Pidän Valentinaa antipahiksena samaan tapaan kuin tämä muu joukkio on antisankareita.

Julia: Nyt saa mahdollisuuden ymmärtää, miksi hän on sellainen kuin on, eikä se välttämättä oikeuta hänen tekojaan, mutta antaa ymmärrystä.

Haastattelija: Valentinan taustatarina on tunteellinen ja kaikilla hahmoilla on jonkinlainen yhteys lapsuudessa tapahtuneeseen traumaan. Pahis ei välttämättä tiedä tai ymmärrä olevansa pahis, vaan kuvittelee tekevänsä oikein.

Julia: Aivan. Näyttelijänä asiaa täytyy lähestyä tuomitsematta. On mielenkiintoista, mikä ajaa hänet niin vallanhimoiseksi. Oli hienoa tavallaan kuin luoda hahmo uudelleen.



Haastattelija: Lewis, onko jokin MCU-elokuva, joka teki sinuun erityisen säväyksen?

Lewis: Guardians of the Galaxy räjäytti maailmani sen suhteen, mikä elokuvissa oli mahdollista. Muistan kävelleeni ulos teatterista ja tunteneeni kuin minulla olisi ollut joukko uusia ystäviä. Halusin mennä katsomaan sen uudelleen, koska halusin hengailla heidän kanssaan ja se oli voimakas fiilis. Mielestäni Marvel on tehnyt alusta asti hyvin sen, että kaiken uskomattoman pohjalla on kuitenkin inhimillisiä totuuksia.

Haastattelija: Lewis, haluaisin vielä puhua hahmostasi, etenkin mielenterveydestä, masennuksesta, traumasta ja siitä, että pitää kaiken sisällään. Uskon että hahmosi koskettaa monia ihmisiä, jotka taistelevat itsensä kanssa pimeydessä.

Lewis: Kiitos tästä. Toivoimmekin, että niin tapahtuisi, mutta kävimme Jaken ja Kevinin kanssa monia keskusteluja siitä, kuinka asiaa käsitellään menemättä tietyn rajan yli. Ettei asian käsittely isossa elokuvassa tuntuisi liikaa tietoiskulta, vaan sillä olisi todenmukaista pohjaa. Minäkin olin nuoruudessani ahdistunut ja masentunut, eikä siitä ole hauska puhua. Halusimme päästä eroon siitä kummasta, epämukavasta tunteesta, joka tulee kun asian ottaa esille.



Haastattelija: Kuinka hienoa onkaan, että Marvel-elokuva voi herättää tällaisia keskusteluja. Sebastian, sinun hahmosi on keskiössä kaikissa niissä teemoista, joista tässä olen maininnut: trauma menneisyydessä, hahmon kehittyminen, kaikki mitä hän on kokenut. Voitko kertoa matkastasi vuodesta 2011 tähän päivään hahmon kanssa?

Sebastian: Olen aina puhunut Buckysta, niinkuin hän olisi veli, jota minulla ei koskaan ollut. Olemme oppineet toisiltamme 15 vuoden ajan ja on hienoa, että pääsen aina palaamaan ja tuomaan mukanani jotain, mitä olen oppinut oikeassa elämässä. Se on aina erilaista, mutta kuitenkin niin tuttua, että voin aina loikata helposti mukaan. Tämän elokuvan keskiössä on se, kuinka todellisia nämä kaikki hahmot ovat. Heillä on tunteet ja he yrittävät tehdä oikein, vaikka he eivät tiedä, pystyvätkö he siihen.

Haastattelija: Kevin, olet vastuussa joistain elämäni hienoimmista elokuvaelämyksistä. Voitko kertoa jotain omista elokuvakokemuksistasi ja siitä, miksi elokuva on niin tärkeää?

Kevin: Ensimmäinen elokuva, jota menin katsomaan oli Pete ja lohikäärme Elliott, mutta missasimme näytöksen ja muistan että äiti teki meille tonnikalavoileipiä. Sitten se seuraava näytös oli minulle ikimuistoisen ihmeellinen. Näin Riemukuplan, Tähtien Sotien uusintakierrokset. Se oli minulle taianomaista ja me ihmisinä tarvitsemme sellaista.

Käännös, toimitus: Manu Pärssinen