Tuorein sisältö

V2.fi testasi: Samsung Galaxy S26 Ultra -puhelin

Manu Pärssinen

Tänään klo 11.11 | Luettu: 141 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Ei sivustakatsojille
Taas on se aika - siitä on hieman yli vuosi (artikkeli) kun testipöydällä kävi S25 Ultra ja kevään myötä kauppoihin saapui Samsungin seuraava sukupolvi: Galaxyt S26:t. Olen ennenkin maininnut siitä, kuinka loppujen lopuksi vähän Samsungin ja Applen tarvitsee tai tarvitsisi tehdä vuosittain ja silti kauppa kävisi, mutta harvemmin nykyään isoja innovaatioloikkia vuosittain nähdäänkään, vaan melkein kaikki on iteratiivista. Poikkeuksena siitä ehkäpä piihiiliakkuteknologia, jonka kyytiin kumpikaan mainituista ei ole vielä lähtenyt.


V2.fi:n testiin saapui S26 Ultra (512 Gt / 12 Gt) valkoisena versiona (tarjolla on myös musta, Sky Blue, Cobalt Violet, Silver Shadow ja Gold Pink), ja heti täytyy sanoa, että tämä värikuosi miellytti omaa silmääni ja kamerayksikön ympärille ilmestynyt “ylimääräinen” rinkula on sekin minusta parempi kuin se, että sitä ei olisi. On jopa vähän yllättävää, että muiden Android-valmistajien trendin mukaista erillistä tekoälypainiketta laitteesta ei löydy, mutta S Pen -kynä on edelleen tutulla paikallaan vasemmassa alakulmassa.

Mitäpä eroa uutuudessa on teknisesti edeltäjäänsä?

S25 Ultra

Näyttö: 6,9” AMOLED, 120 Hz (1-120) LTPO, 1440x3120, 2600 nitiä
Kamerat: Etu: 12 MP, takana 50 MP ultrawide, 200 MP wide, 50 MP telefoto (5x), 10 MP telephoto (3x)
CPU: Snapdragon 8 Elite for Galaxy
Muisti: 12+256 / 12+512 / 12+1024 Gt
Akku: 5000 mAh (45W), 15 W langaton
Mitat: 162,8 x 77,6 x 8,2 mm
Paino: 218g
Hinta: 1499-1869 eur (nyt 999-1395 eur)
Muuta: Android 15, S Pen, IP68

S26 Ultra

Näyttö: 6,9” AMOLED, 120 Hz (1-120) LTPO, 1440x3120, 2600 nitiä
Kamerat: Etu: 12 MP, takana 50 MP ultrawide, 200 MP wide, 50 MP telefoto (5x), 10 MP telefoto (3x)
CPU: Snapdragon 8 Elite Gen 5 for Galaxy
Muisti: 12+256 / 12+512 / 12+1024 Gt
Akku: 5000 mAh (60W), 25 W langaton
Mitat: 163,6 x 78,1 x 7,9 mm
Paino: 214 g
Hinta: 1499-1999 eur
Muuta: Android 16, S Pen, IP68

Noh tuota jep. Artikkelin alusta löytyy linkki viime vuoden mallin arvioon, joten sieltä useimmat asiat käyvät ilmi ja varmasti tässäkin samoja asioita toistelen, mutta on mukana toki pieniä eroja - ja muutamia aivan uusia ominaisuuksia, joita alempana käsitellään tarkemmin.

Suoritin on tietenkin vuodessa päivitetty tuoreempaan, ja vaikka Snapdragonin nimeämiskuvioissa on ehkä hankala pysyä perässä on 8 Elite Gen 5 Samsungin sanojen ja erinäisten internetissä julkaistujen testien perusteella vähintään 20% tehokkampi tykittelijä kuin edeltäjä. Tekoälypuolella (NPU) vieläkin reilummin.

Vaikka akun kapasiteetti ei ole vuodessa kasvanut, on hienoa nähdä, että Samsungillakin on panostettu entistä vauhdikkaampaan lataukseen. Tietenkään paketissa ei tule teholaturia, mutta Samppakin sellaista (60W GaN) tarjoilee ja testiin sellainen saatiin mukaan. Akun saa sillä täpötäyteen reilusti alle tunnissa ja puolilleen noin viidessätoista minuutissa, joten pulaan ei pitäisi joutua ja oma tuntumani oli, että akku kesti aika lailla saman verran kuin S25 Ultrassa, eli normaalikäytössä parikin vuorokautta.


Mitoiltaan S26 Ultra on inasen ohuempi kuin viime vuoden malli, mikä on tällaisellakin muutoksella omissa kirjoissani plussaa, sillä en hirveämmin ole arvostanut Samsungien suoria reunoja - testipöydälläni on tätä kirjoitettaessa kaksi kilpailijaa, joita on omassa kädessäni mukavampi pidellä.

S26 Ultran näytön speksilukemat näyttävät tutulta, mutta sisuksissa on tapahtunut muutoksia, muun muassa yksi puhelimen mainostetuimmista ominaisuuksista löytyy näytöstä. Näyttö on kohtuullisen heijastamaton, riittävän kirkas ulkona käytettäväksi ja videotestimatskua oli varsin kaunista katsella (HDR10+). Se uusi ominaisuus on tietosuojanäyttö, joka pimentää ruudun sivusta (vaan ei olan yli) kurkkijoille. Se kannattaa pistää päälle joukkoliikenteessä työsähköposteja lukiessa, mutta kannattaa muistaa myös ottaa pois päältä, kun kuvailee tai katselee videoita, sillä ainakin asetuksella “Paras mahdollinen tietosuoja”, kaikesta tulee ankean harmaata.

@v2.fi

Samsung Galaxy S26 Ultran Privacy Display -toiminto

? original sound - www.v2.fi


Kamerapuolella suurin muutos on paranneltu pääkameran aukko (f/1.7 -> f/1.4), mikä imaisee sisuksiinsa hämärissä olosuhteissa reilusti enemmän valoa. Samansuuntaiset parannukset on tehty myös telefotolle sekä ultralaajalinssille ja kaikki nämä “Nightography”-uudistukset toivotan tervetulleiksi, vaikka varsinkin pääkamera oli jo viimeksikin erinomainen, eikä eroa viime vuotiseen jokapäiväisessä käytössä välttämättä edes havaitse. Setillä saa aikaiseksi edelleen todella hyviä kuvia ja hämärässä kuvatessakin puhelimen kamerapatteristoon uskaltaa luottaa entistä enemmän.


Videopuolella uutuus on Horizontal Lock, eli kun videota kuvatessa kääntää puhelimen vaakasuuntaan (toivottavasti tämä tekee siitä taas suosittua), voi kytkeä päälle tärinää tasaavan ominaisuuden. Testeissäni se ei ollut aivan niin ihmeitä tekevä toiminto ollut kuin joissain esittelyvideoissa, mutta gimbaalimaista pehmeyttä kameran liikkeisiin kyllä tulee. Ihan hyvä ominaisuus.

Käyttökokemus on kaikin puolin tutun laadukas, mutta toki AI-puolta on kehitetty huomattavilla ja huomaamattomilla tavoilla. Viime vuoden arviossa totesin Now Brief -tiedotteista, että “odotan, että vuoden päästä ollaan jo päästy reilusti eteenpäin”, mutta kovin suurelta loikka ei vaikuta, vain hieman järkevämmältä ja hiotummalta. Bixby on edelleen mukana ja Circle to Search osaa nyt katsella kuvista useampia erillisiä osasia. Uusinta uutta AI-puolella on Now Nudge, joka ehdottelee toimenpiteitä kontekstista riippuen. Suomen kieli on monille toiminnoille edelleen rajoite.

Lippulaiva-Ultraa ei ole lähdetty siis reilulla kädellä uudistamaan ja kun viime vuoden mallia saa tarjouksista jopa 500 euroa halvemmalla, senkin päivityslupaus on voimassa vielä kuusi vuotta ja taloustilanne on tämä, voi Sampan leiriin haluavalla olla vaikeuksia perustella tuoreimman mallin hankkimista - tai nykykäyttäjällä siihen päivittämistä. S26 Ultra on kuitenkin tehokas ja laadukas laite, joka on monelta kantilta inasen edeltäjäänsä parempi - mutta olisi voinut olla sitä vähän rohkeamminkin.



Samsung Galaxy S26 Ultra
Hintaluokka: 1500-2000 euroa
Lisätietoa: Samsung











V2.fi | Manu Pärssinen
< V2.fi avasi laatikon...

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova