Tuorein sisältö

Belkin n52te -peliohjain

Vieras

24.04.2009 klo 11.30 | Luettu: 19250 kertaa | Teksti: Vieras

Kouraantuntuvaa FPS-pelaamista
Kun pelihiiren ja pelinäppäimistön tarjoama pelituntuma ei riitä, on tarjolla vielä ainakin yksi vaihtoehto tuomaan pelinautintoa lähemmäksi täydellisyyttä. Laitevalmistaja Belkinin n52te-nimellä kulkeva peliohjain on varsin käyttökelpoinen apuväline kaikenlaiseen pelaamiseen.

Miellyttävä käsittely

N52te tarjoaa vasemmalle kädelle oikein miellyttävän ympäristön pelien ajaksi. Käsi asettuu luonnolliseen asentoon laitteen päälle ja heti ensituntumalta huomaa näppäinsijoittelun osuvan pitkälti kohdalleen. N52te–peliohjaimessa on yhteensä 15 ohjelmoitavaa painiketta, rulla, sekä 8–suuntainen ristiohjain laukaisupainikkeella. Toimintomakrojen nauhoitus onnistuu mukana tulevan ohjelman avulla, ja ainakin testissä makrot syntyivät ja toimivat täysin ongelmitta. Makrojen tekeminen tosin onnistuu ainoastaan ohjelman kautta, sillä erillistä makron nauhoituspainiketta ei ole. Näppäinprofiileja on tarjolla kolme kappaletta, ja profiilia pystyy vaihtamaan kesken käytön. Belkinin 15 toimintanäppäimestä 14 on aseteltu kolmeen vaakariviin normaalin näppäimistön tapaisesti. Näppäimiä paikoilleen sijoitellessa Belkinillä on hyvin ymmärretty käden sijoittuminen näille näppäimille. Ylä- ja keskirivin painikkeet ovat lähes tasaisena pintana, kun taas alimman rivin painikkeita on hieman kallistettu eteenpäin, jotta niiden käyttäminen ns. ”sormien takaa” olisi helpompaa. Laitteeseen on toimintonäppäinten keskelle sijoitettu normaalit nuolinäppäimet, jotka kuitenkin olivat omaan makuuni yhden pykälän liian vasemmalla. Onneksi myös näiden näppäinten sijainnin voi asettaa mieleisekseen, joten vaikka käsi ja sormet eivät täysin n52te:n päälle asettuisikaan, on sopivuutta mahdollista muokata omaan käteen sopivaksi. Ainoa painike joka itselleni aiheutti pientä ärsytystä, oli peukalon alle sijoitettu välilyönnin korvike. Tämä painike oli ainoa, jossa muuten hyvä näppäintuntuma oli täysin kateissa, eikä peukalon sivuttaisliikkeellä painettavasta näppäimestä saanut selvää milloin se on painettuna pohjaan. Ei yksi nappi laivaa upota, joten muuten näppäintuntumasta jäi oikein hyvä maku suuhun.

Kevytrakenteinen kouranpidike

Belkin n52te on ulkoasultaan hyvin kliseinen pelivimpain. Futuristinen muotoilu ja sininen taustavalo saavat laitteen sopimaan hyvin muiden mahdollisten pelivälineiden rinnalle. Kämmentuki on muovia, tosin hyvin muotoiltua sellaista. N52te on muotoiltu aikuisen käteen sopivaksi, mutta irrotettava kämmentuki pienentää sormien pituusvaatimuksia siten, että käyttö onnistuu hieman pienempikouraiseltakin. Yleisvaikutelmaltaan n52te jättää kuitenkin hieman heppoisen kuvan. Laite on erittäin kevyt, mutta samalla myös hyvin hauraan oloinen. Laitteen pinnat ovat kauttaaltaan muovia, minkä ansiosta laite on hyvin lelumainen. Vaikka n52te on kevyt, on se kokonsa puolesta kaikkea muuta kuin helposti kannettava, sillä erikoinen muoto ja iso koko aiheuttaa taskulle melkoiset vaatimukset.

Kokonaisuutena Belkin n52te –peliohjain on hyvin asiansa hoitava lisäväline peliharrastajalle. Laitteen soveltuvuus eri peligenreihin on laaja sen monipuolisen muokattavuuden ansiosta. Jos vain 15 käytössä olevaa näppäintä riittävät, tuo n52te pelaamiseen miellyttävää mukavuutta. Näppäimien tuntuma on pitkälti makuasia, sillä toiset tykkäävät pehmeämmästä kosketuksesta. N52te:n näppäimet kulkevat varmaa keskitietä pehmeän ja napakan välissä. Ihan pienille kätösille laitetta ei voi suositella, mutta vähänkään isompaan kouraan se asettuu varsin mukavasti. Kun laite ei ole edes hinnalla pilattu ja ainakin testiversion mukana seurasi vielä Crysis-peli, voin sitä ehdoitta suositella paljon pelien parissa viihtyville.

Tuote: Belkin n52te -peliohjain
Myyjä: mm. Verkkokauppa.com
Hinta: n. 50 euroa

Teksti:Tero Hyttinen

V2.fi | Vieras
< Peltonen ja testoste... Sarjishylly #8... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (10 viestiä)

Aka-

25.04.2009 klo 08.47

Milloin tulee testiä Logitechin vastaavasta mallista?
lainaa
Topi

25.04.2009 klo 15.16

Seuraavaks splitFish FragFX v.2 PS3-peliohjain. Kiitos.
lainaa
Demonoid

Rekisteröitynyt 13.08.2007

25.04.2009 klo 19.06

Topi kirjoitti:
Seuraavaks splitFish FragFX v.2 PS3-peliohjain. Kiitos.

Spoileri: Fragfx:n hiiri on pepusta.
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

25.04.2009 klo 20.47

FragFX on tulossa arvioon lähiaikoina.
lainaa
Aapeli

25.04.2009 klo 21.17

Onkohan arvosteluun tulossa tuo Logitechin G13?
lainaa
Jeesus

Rekisteröitynyt 24.04.2007

28.04.2009 klo 14.36

Onko tälläisiä vastaavia laitteita paljonkin jo markkinoilla? Jaksaisiko kukaan ystävällisesti nimetä muutamia jos vain löytyy tämän ja tuon Logitech G13 lisäksi?
lainaa
himopelikottarainen

25.01.2011 klo 17.09

"Laitteen pinta on muovia kauttaaltaan, mikä tekee lelumaisen...." Eikös yleensä kaikki ole vähintäänkin muovia? Hiiret, näppäimistöt, näytön kuoret, ... ? Ehkä metallikuori tekisi terää tuotemielikuvalle, mutta samalla hinta olisi kalliimpi. Melkein kuukauden olen käyttänyt sitä ja ainoa vika minkä olen huomannut on kumitassut mitkä kerää pöydän pinnalta pölyä ja tulevat liukkaammaksi. Kumma juttu yleensä minkä tahansa laitteen keveydessä, se saa mielikuvissa aikaan että tuote on halpa lelu:) Tsoikkari, jota on haukuttu että siinä ei ole kunnon tuntumaa... minusta tuntuu että ne kommentit on lähinnä asennepohjaisia. Itse käytän tsoikkarissa puukkoa, aseenvaihtoa, C4(Black ops) ja airsupporttia. Ja ei sillä tsoikkarilla ole vaikea niitä hommia hoitaa. Tosin poistin sen tatin siitä, se on turha verme. Laite itse on helppo omaksua nopeasti ja jonkin verran se on näppäimistöä parempi. Ainakin itse hoidan nopeissa action tilanteissa toiminnan nopeammin kuin näppiksellä. Jokainen voi itse miettiä millainen käyttömukavuus on kun käsi lepää laitteen päällä eikä sitä tarvitse liikutella yhtään, eikä milliäkään hakea näppäimiä. Siinä on se iso ero näppäimistöön verrattuna. Suosittelen lämpimästi n52te:tä.
lainaa
himopelikottarainen

25.01.2011 klo 17.13

gghgghg

04.04.2011 klo 21.14

Ite ostin tän belkinin joskus vuodenvaihteessa ja hemmetin tyytyväinen ollut. Spacen paikka nyt on aika perseestä enkä sitä oo käyttänytkään. Ristiohjaimeen ylöspäin(eli vasempaan nuolinäppäimeen) laitan kaikki komennot mitkä käyttää spacea. Ja pidän tattia päällä, antaa mukavamman tunnun. Jokaista peliä pelaan tällä ja en muuhun ole vaihtamassa. Nyt ei tarvii tuhlata enää satoja euroja paskoihin "peli"näppiksiin. Mun mielestä rakenne on miellyttävä, eikä oo mikää hutera natiseva muovilelu, vaikka muovia onkin.

En osaa moittia mitään muuta kun spacen sijoittelua, mikä kyllä hoituu vaihtamalla näppäimen paikkaa.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova