Tuorein sisältö

Metro: Last Light

Arvioitu: Xbox 360
Genre: Roolipelit, Seikkailupelit, Sotapelit, Toimintapelit
Pelaajia: Yksinpeli
Ikärajoitus: 18
Kehittäjä: 4A Games
Julkaisija: Deep Silver
Julkaisupäivä: 17.05.2013
Pelin kotisivut
Jarkko Rotstén

31.05.2013 klo 21.00 | Luettu: 10152 kertaa | Teksti: Jarkko Rotstén

Valoa metrotunnelin päässä
Keskusta-asuntojen hinnat romahtivat Moskovassa vuoden 2033 tienoolla, kun ydinsota pyyhkäisi maan pinnalta likipitäen kaiken elämän. Ne harvat selviytyneet joutuivat muuttamaan maan alle metrotunneleihin. Jos silkka ihmisten välinen vihanpito ei olisi vielä riittänyt tekemään elämästä riittävän ikävää, mausteensa kakkuun tarjosivat mystiset Dark One -olennot. Kuten perinteisen toimintatarinan maailmanpelastajan ikään kuin kuuluukin, tykitti kaikkien venäläisten sankari ison liudan ohjuksia olentojen pesään, tuhoten niiden yhdyskunnan kertaheitolla.


Vuotta myöhemmin elämä ei edelleenkään ole ruusuilla tanssimista, vaikka Dark Onet onkin raivattu päiväjärjestyksestä. Maan pinnalle ei ole edelleenkään asiaa ilman kaasunaamaria. Eipä siellä turvallista ole muutenkaan, sillä säteily on tehnyt eläinkunnalle höpöä. Ydinlatauksen jäljiltä ennen varsin harmittomat otukset ovat kokeneet hirmuisen mutaation vihamielisiksi hirviöiksi. Useimmat mutanttininjakilpikonnat käyvät kaiken liikkuvan kimppuun ja tottelevat pääasiassa vain asiallista annostusta tarkkaan tähdättyä lyijyä.

Koska selviytyneiden asukkaiden ruoka- ynnä muut resurssit ovat perin rajalliset, on ymmärrettävää, että sopuisa elo on mahdottomuus. Rosvojoukot ryöstelevät, tappavat ja pahoinpitelevät kunnon ihmisiä häikäilemättä pärjätäkseen ja tietysti lyödäkseen rahoiksi muiden kustannuksella. Edes kunnon ydinsota ei saa ihmisen perusluonnetta muuttumaan. Kommunistit ja natsit pyrkivät tahoillaan saada keinoja kaihtamatta ihmiskunnan jämiä joko puolelleen tai vaihtoehtoisesti lopullisesti mullan alle.


Metro Last Lightin tarina on suoraa jatkoa kohtuullisesti menestyneelle Metro 2033:lle. Vaikka 2033-tarinan kirjailija Dmitry Glukhovsky onkin tehnyt yhteistyötä pelintekijöiden kanssa, ei pelin tarina kuitenkaan perustu kirjan suoraan jatko-osaan, Metro 2034. En ole tätä jatko-osaa lukenut, mutta pelaamani perusteella en kokenut, että jotakin merkittävää olisi jäänyt puuttumaan. Pelin tarina jaksaa kantaa miltei loppuun asti intensiivisenä, vaikka ei juonenkäänteidensä puolesta ehkä historian merkkiteoksia olekaan.

Tarinan alkumetreillä käy ilmi, että yksi Dark One on jäänyt henkiin. Ensimmäisestä osasta jo tutuksi tullut sankari Artyom lähetetään metsästämään selviytyjää. Edellisosan loppuratkaisun jäljiltä Artyomin takaraivoon jäi kuitenkin jyskyttämään epävarmuus. Ehkä Dark Onet eivät loppujen lopuksi tarkoittaneetkaan pahaa? Suurin osa jäljellä olevasta ihmiskunnasta päästäisi kuitenkin ilmat pihalle vihoviimeisestäkin otuksesta. Tarina herättää alusta lähtien yhteiskunnallisia kysymyksiä.


Pelin tarina saattaa olla peruskäänteiltään hiukan kliseinen, mutta se kerrotaan erittäin tarttuvasti. Harvassa ovat viime vuosina olleet ne pelit, joihin olen onnistunut uppoutumaan näin julmetun syvällisesti. Vetävää tunnelmaa edistävät luonnollisesti erittäin näyttävä grafiikka ja ennen kaikkea supertunnelmallinen äänimaisema. Suosittelen ehdottomasti kuulokkeiden käyttämistä parhaan immersion saavuttamiseksi. Ahtaat tunnelit ovat kieltämättä kerrassaan erinomainen ympäristö ahdistavan fiiliksen luomiseen, kunhan liikumatilan vähäisyys on vain selitetty uskottavasti. Senhän Bioshock on jo useampaan otteeseen todistanutkin.

Erikoismaininnan ansaitsevat metrotunneleissa asustavat mutanttihämähäkit, jotka ovat ehdottomasti vuosikymmenen ahdistavimpia peliotuksia. En uskonut, että koskaan enää saavuttaisin sellaista pakokauhun tunnetta, kuin liki parikymmentä vuotta sitten Atari Jaguarin Alien vs. Predator -pelissä kymmenien alienien ympäröimänä solttuna ilman panoksia... Ne tietävät, jotka tietävät!

Myös vaikeustaso vaikuttaa pelin tunnelmaan erittäin paljon. Itse en valinnut sitä kaikkein vaikeinta, jotta ehtisin näkemään pelistä riittävästi kirjoittaakseni tämän arvion. Keskivaikea taso oli suoraan sanottuna liian helppo. Panoksia ei juuri tarvitse ostaa, saati säästellä. Myöskään sidetarpeita ei tarvita juuri nimeksikään. Myös tekoäly on keskitasolla verrattaen armollinen. Vaikeimmillaan Metro Last Light asettaa kuitenkin pelaajan pohtimaan liikkeitään todella tarkkaan. Aseiden käyttöä kannattaa välttää viimeiseen asti, ja varjoissa hiippailu on elämän jatkuvuuden edellytys. Hiiviskely on onneksi pelillisesti kivaa. Helpommilla tasoilla liipasinsormeaan ei tarvitse niinkään varoa, mutta itsensä huvittaminen ei silti ole kiellettyä.


Pelin etenemisreitti on pohjimmiltaan melko lineaarinen, mutta pelaajan on myös mahdollista vaikuttaa yksittäisiin tapahtumiin. Pulassa olevia ihmisiä on esimerkiksi mahdollista pelastaa, jos vain ehtii toimimaan ajoissa. Myös hyvillä ja pahoilla teoilla on merkitystä pelin lopputuloksen kannalta. Matkan varrella pelaaja joutuu välillä käyttämään jopa omaa älliä, mikä on nykyajan räiskintäpeleissä kerrassaan hätkähdyttävää. Mistään aivot solmuun vetävistä puzzleista ei toki ole kysymys, mutta pelaajaa ei johdatella kaiken aikaa käpälästä pitäen.

Metro Last Lightia voisi tavallaan pitää Bioshockin synkempänä hengenheimolaisena. Siinä, missä Bioshock viljelee jopa jonkintasoista ironista/sarkastista huumoria, ei Metrossa ole oikeastaan oikein mitään huvittavaa. Elämä ydinsodan jälkeisessä maailmassa on sanalla sanoen aivan hirveää. Kun asiat kuvataan näinkin karusti ja kaunistelematta, pienet hyvät asiat toisaalta korostuvat. Ohikulkijana pakolaisten keskinäisiä epäselvän tulevaisuuden pohdintoja kuuntelee miltei pala kurkussa. Pelin ääninäyttelijät osaavat todella hommansa. Toisaalta, kun pitkän, toivottoman ja synkkääkin synkemmän tunnelimarssin jälkeen huomaa tupsahtaneensa maanalaiseen, elävään kyläyhteisöön, kokee todellista hyvää mieltä. Selviäminen voi olla mahdollista, kun riittävän suuri määrä ihmisiä vain jaksaa uskoa ja yrittää.


Metro 2033 sai eniten satikutia pelillisestä kompuroinnista. Räiskintäpuoli oli toteutukseltaan puolivillaista, mikä aiheutti ristiriitaista fiilistä pelaajien keskuudessa, sillä tunnelmapuoli oli kuitenkin jo tuolloin kunnossa. Tällä kertaa ammuskelu sujuu selvästi paremmin. Itse olin hieman pettynyt mainoksissa hehkutettujen kotikutoisten aseiden persoonattomuudesta. Käytännössä tussarivalikoima on kuitenkin miltei tavanomaisempi kuin monissa perinteisemmässä sotapelissä. Viritysosatkin ovat pääasiassa tavallisia äänenvaimentimia ja tähtäimiä.

Joitakin inhottavia bugejakin peliin on valitettavasti jäänyt. Jokusen kerran pelin skriptaus meni kertakaikkiaan niin jumiin, että ainoa vaihtoehto oli ladata viimeisin tallennus. Tallennuspisteitä on onneksi sen verrattaen usein, ettei tarvinnut kovin pitkälle palata. Toisinaan myös vihollisen vaivihkainen kolkkaus ei ottanut toimiakseen jostakin selittämättömästä syystä, aiheuttaen pelaajalle noloja hetkiä. Ottaen huomioon, että kyseessä on kuitenkin verrattaen pienen firman erittäin kunnianhimoinen peli, on näitä pieniä keskeneräisyyksiä helppo katsoa läpi sormien.

Myönnän, että en ole seurannut Metro Last Lightin kehitystyötä tai ennakkohypeä oikeastaan ollenkaan. Ehkä juuri siksi en osaa olla erityisen pettynyt siitä, ettei peli ole avoimempi tai roolipelimäisempi. Suosittelen erityisellä lämmöllä hankkimaan tämän, aika paljon tusinapeliä paremman, suoraviivaisehkon hiippailuräiskintäpelin, jonka säteilevää tunnelmaa voisi leikata järeällä moottorisahalla. Samaan hengenvetoon voin toki lausua ymmärtäväiset sanani niille, jotka ovat pettyneet pelintekijöiden ratkaisuihin yllämainitsemistani syistä. Huolisin nimittäin kyllä kosolti avoimemman ja roolipelimäisemmän version tästä samasta aiheesta, samoilla laatukriteereillä varustettuna ihan minä päivänä tahansa. Seuraavaa FallOutia odotellessa Metro Last Light tarjoaa kuitenkin erittäin maukkaan elämysmatkan rakkaan itänaapurimme syövereihin.

V2.fi | Jarkko Rotstén

Metro: Last Light (Xbox 360)

Tulevaisuuden Moskovan raunioihin sijoittuva, uskomattoman tunnelmallinen hiippailuräiskintäpeli ei jätä kylmäksi.
  • Upea tunnelma
  • Mahtava äänimaisema
  • Todella kaunis katsella
  • Ajoittaiset bugit rikkovat tunnelmaa
  • Mutanttihämähäkit tulevat uniin
  • Turhan persoonattomat aseet
< Star Trek... Poker Night 2... >

Keskustelut (6 viestiä)

Machinus

Rekisteröitynyt 04.01.2011

31.05.2013 klo 22.17

2034 ei sisällä oikein mitään relevanttia paitsi Hunterin kohtalon.

Toisaalta Last Lighting tarina on pohja 2035'lle joka on tulossa jouluksi.
Geoff

01.06.2013 klo 03.02

Eikö julkaisijana toiminutkaan Deep Silver?
Jarkko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

01.06.2013 klo 09.14 1 tykkää tästä

Geoff kirjoitti:
Eikö julkaisijana toiminutkaan Deep Silver?


Tosi kuin vesi. Korjattu.
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

01.06.2013 klo 10.40 3 tykkää tästä

Ykkösen tunnelma oli kyl jotain sellaista jotai jäi toivomaan kaikilta räiskinnöiltä. Oli vähän semmonen peli, et tajus vihdoin et putkiräiskintäkin voi olla todella mielenkiintoinen jos sen miljöö on toimiva. Olihan siinä pelissä pienet ongelmansa, mutta noin kokonaisuutena yks parhaimmista räiskinnöistä mitä on tullu pelattua.
yelworC

Rekisteröitynyt 04.06.2009

03.06.2013 klo 08.38 1 tykkää tästä

perato kirjoitti:
Ykkösen tunnelma oli kyl jotain sellaista jotai jäi toivomaan kaikilta räiskinnöiltä. Oli vähän semmonen peli, et tajus vihdoin et putkiräiskintäkin voi olla todella mielenkiintoinen jos sen miljöö on toimiva. Olihan siinä pelissä pienet ongelmansa, mutta noin kokonaisuutena yks parhaimmista räiskinnöistä mitä on tullu pelattua.


Samaa mieltä Metro 2033:n tunnelman onnistumisesta. Pelin ostin viime syksynä ja kirjan lukemisen aloitin pari viikkoa sitten. Last Light tuli näyttiksen kyljessä, mutta en ole ehtinyt aloittamaan vielä. Post-apokalyptiseksi pelimaailmaksi lähtötilanne oli mielestäni loistava, varmaan paras sitten ensimmäisen Falloutin. Metro 2033 oli ainakin erittäin hyvä peli, kirja on vielä parempi. Huolestuneena olen katsonut noita Last Lightin videoita, joissa AI jämähtää välillä ihan täysin perunan tasolle.

PS. Last Lightin live-action trailer on mielestäni paras live-action trailer mitä olen tähän asti nähnyt.
Kuningas

06.06.2013 klo 16.40

Tekisivät niitä Stalker pelejä perkele! Pari vuotta sitte testasin jotakin Metro peliä ja alkoi ärsyttämään se putkijuoksu/happinaamarin sylinteri. Missä vapaus? Tuntui kuin pelaisi tynnyrissä! Ja tämä uusi Metro jatkaa samaa rataa.
Jaksoin hakata reilun tunnin mutta sitten alkoi riittämään. Maailma, möllit ja tunnelma on kohallaan, mutta se ei riitä. Putkijuoksu FPS = NO THANK YOU! 1-10 = 6

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova