Tuorein sisältö

Rayman Legends

Arvioitu: Playstation 3
Genre: Tasohyppelypelit
Pelaajia: 1-4
Ikärajoitus: 7
Kehittäjä: Ubisoft
Julkaisija: Ubisoft
Julkaisupäivä: 30.08.2013
Pelin kotisivut
Kati Alha

09.09.2013 klo 17.37 | Luettu: 9061 kertaa | Teksti: Kati Alha

Hauskaa ja haastavaa hyppelyä
Rayman sai alkunsa jo 90-luvulla, ja omalla kohdalla se meinasi sinne hetkellisen suosikkipelin aseman jälkeen jäädäkin, lähes täysin unohdettuna. Sen verran pelisarja on onneksi muita ihmisiä jaksanut kiinnostaa, että se on poikinut uusia pelejä tasaisin väliajoin aina tähän päivään asti. Juuri kun näytti että nyky-Rayman on parhaimmillaan enää Raving Rabbids -spinoffeissa, parisen vuotta sitten Rayman Origins tuli ja teki laadukkaan paluun tasohyppelyiden pariin. Rayman Legends on jatkoa Originsille ja kulkee monilta osin samoilla linjoilla edeltäjänsä kanssa, laadukkuus mukaan lukien.

Kerää kaikki, avaa kaikki!



Rayman apureineen herätetään satavuotisesta unesta pelastamaan painajaisten kaappaamia olentoja, teensyjä. Lyhyen alkuintron jälkeen tarina jää taustalle ja lähinnä pelin teemaksi, mutta en toisaalta missään vaiheessa jäänyt kaipaamaan peliin vahvempaa tarinaa. Teensyjä lähdetään pelastamaan maailmoista, joihin pääsee portaaleina toimivien maalausten kautta. Kun teensyjä pelastaa tarpeeksi, aluksi lukittuina olevat maailmat alkavat yksi toisensa jälkeen avautua. Maailmat jakautuvat edelleen useaan eri tasoon, jotka nekin aukenevat vähitellen.

Jokaiseen tasoon on piilotettu pelastettavaksi tietty määrä teensyjä, kun taas lumit, pienet keräiltävät olennot, ovat usein täysin näkyvillä pelimatkan varrella. Tasojen läpipeluusta jaellaan pokaaleja keräiltyjen lumien määrän mukaan. Näin jokainen taso on suoritettu täydellisesti vasta kun kaikki teensyt on pelastettu ja kaikki kolme pokaalia ansaittu. Pokaaleja keräilemällä puolestaan kasvaa Mahtavuus-taso, joka avaa sekin noustessaan lisää pelattavaa. Tasojen suorittamisesta palkintona saatuja arpoja raaputtelemalla voi ansaita keräiltäviä hahmoja kokoelmiin tai avata pelattavaksi Rayman Origins -pelin tasoja. Lumeja keräilemällä sen sijaan voi avata uusia pelattavia pelihahmoja. Koska keräiltävillä esineillä oikeasti tekeekin pelissä jotain, tulee tasoja pelattua uudelleen ja paremmin ihan mielellään, vaikka toisaalta välillä tuntuukin että pelattavaa on kerralla saatavilla liiankin paljon.

Riemastuttavaa tasosuunnittelua



Jos muut pelin osa-alueet ovatkin onnistuneita, on pelin suurin vahvuus tasosuunnittelu, jossa pelattavuus on hiottu huippuunsa. Pelaaminen on toisinaan haastavaa, ja usein kohtia joutuu yrittämään useita kertoja, kunnes oppii miten kyseisessä kohdassa kannattaa edetä ja sitten vielä onnistuu siinä. Vaikean kohdan nappiin onnistuminen tuntuu äärimmäisen palkitsevalta, vaikka toisinaan liiat epäonnistuneet yritykset turhauttavatkin.

Haasteellisuuden vuoksi onkin hyvä, että kuolemasta ei tule sanktioita. Väkisinkin eteen tulevien epäonnistumisten jälkeen peli jatkuu edellisestä tallennuspisteestä, eikä esimerkiksi elämiä ole pelissä lainkaan. Tallennuspisteiden paikkojen sijoitteluun on selvästi nähty jonkin verran vaivaa, sillä ne tuntuvat olevan juuri sopivien välimatkojen päässä toisistaan ja uudelleenyritysten kannalta oikeissa kohdissa.


Tasoissa on paljon vaihtelua, ja perinteisten tasojen lisäksi joukossa on esimerkiksi vauhdikkaita aikarajoitteisia tasoja, joissa ei parane jäädä hetkeksikään paikoilleen. Henkilökohtaiseksi suosikiksi nousivat musiikkitasot, joita pelatessa huomasin leveän hymyn hiipivän kasvoilleni. Jos muutenkin pelin musiikki on hyvin sovitettu tasoihin, musiikkitasot ovat tästä seuraava askel. Niissä tapahtumat, mukaan lukien pelaajan hypyt ja iskut, on ajoitettu ja rytmitetty kappaleiden kanssa hienosti yhteen, ainakin jos itse hoitaa osuutensa moitteetta. Tällaista lisää! Myös visuaalisesti tasoja on monenlaisia, ja aina peli onnistuu näyttämään todella hyvältä.

Silloin tällöin pelissä saa avukseen Murfyn, joka kääntelee vipuja, siirtelee tasoja ja häiriköi vihollisia. Vaikka Murfy liikkuu automaattisesti, pelaaja hallinnoi sitä, milloin apuri toimii. Kontrolloimiseen tarvitsee vain yhtä nappia, mutta silti kahden hahmon yhtäaikainen pelaaminen vaatii kiperissä paikoissa yllättävän paljon keskittymistä. Samalla se on myös hauskaa – ainakin silloin kun siinä onnistuu.

Sekava moninpeli



Peliin on toteutettu myös co-op-tila, mutta yhteispeli tekee muuten loppuun asti mietitystä pelaamisesta kaoottista ja toisinaan sen verran sekavaa, että yhteispelissä eteneminen tuntuu jopa vaikeammalta kuin yksin – mutta vaikealta väärällä tavalla. Peli tuntuukin olevan suunniteltu ensisijaisesti yksinpeliksi, minkä jälkeen voi palata pitämään hauskaa kavereiden kanssa joihinkin jo läpäistyistä tasoista. Mukana on myös yksinkertainen jalkapallo-minipeli, jossa pelataan kavereita vastaan. Pelimoodi on ihan kiva, mutta menettää aika nopeasti kiinnostavuutensa.

Kolmas ja paras yhteisöllinen aspekti pelissä on päivä- ja viikkohaasteet. Haasteista löytyy esimerkiksi tason pelaamista tietyssä ajassa mahdollisimman pitkälle tai mahdollisimman pitkään hengissä pysymistä. Riippuen siitä, minne pelaajakunnan keskuudessa sijoittuu, saa palkinnoksi hyvistä suorituksista pokaaleita. Oman tuloksen parantaminen ja listoissa ylöspäin pyrkiminen on koukuttavaa puuhaa.

Laatu ja määrä jälleen samassa paketissa



Iso kasa tasoja, Rayman Originsin tasot, haasteet, monenlaista keräiltävää, moninpeli... Rayman Legendissä on todella paljon sisältöä. Ihan kaikki sisältö ei itseäni jaksanut kiinnostaa, esimerkiksi toistensa kanssa suurin piirtein samannäköisten hahmojen keräily galleriaan tuntui melko turhalta osuudelta. Silti Rayman yllättää jälleen positiivisesti, ja vaikka viime aikoina on tullut vastaan muutamiakin erinomaisia tasohyppelypelejä, taitaa Legends nousta näiden kärkipäähän, ellei jopa parhaimmaksi. Legends nostaa ehkä omallakin kohdalla Raymanin vihdoin takaisin ansaitsemaansa arvostukseen.

V2.fi | Kati Alha

Rayman Legends (Playstation 3)

Loistaa monipuolisilla ja hiotuilla tasoillaan, ja pelattavan sisällön määrä on myös enemmän kuin kohdillaan. Legendoista riittää iloa pitkäksi aikaa.
  • Tasosuunnittelu ja pelattavuus huipussaan
  • Audiovisuaalisuus
  • Mielettömästi sisältöä
  • Päivä- ja viikkohaasteet
  • Musiikkitasot
  • Kaoottinen co-op-moodi
  • Osa sisällöstä tuntui vähän turhalta
< Splinter Cell: Black... Killzone: Mercenary... >

Keskustelut (8 viestiä)

Sparrow

Rekisteröitynyt 10.04.2007

10.09.2013 klo 02.55 6 tykkää tästä

Moninpeli Wii U gamepadin kera on huikeeta.
Namyar

10.09.2013 klo 09.39 6 tykkää tästä

Audiovisuaalisuudesta vielä se, että Rayman Legendsin musiikkitasot ansaitsevat mielestäni erityismaininnan. Musiikki reagoi kaikkiiin hyppyihin ja iskuihin siten että se synnytää uusia riffejä. Pelikokemus on näissä tasoissa parhaimmillaan.
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

10.09.2013 klo 15.12

Origins vaikutti alkuun hupaisalta peliltä. En kuitenkaan oikein missään vaiheessa tajunnut, että mikä on se tekijä joka kannustaa yrittämään kenttiä yhä uudelleen ja uudelleen parempien pisteiden toivossa. Niinpä peli löysi huuto.netistä uuden kodin.
RIP

10.09.2013 klo 15.43

En voi kyllä olla arvostelijan kanssa samaa mieltä suuresta sisällön määrästä, uusia Legends-kenttiä on loppupeleissä aika vähän ja Origins-kentät muodastavatkin lähes puolet pelin sisällöstä. Myös vaikeustasoltaan uudet kentät ovat helpompia osittain varmasti siksi että kaikki viisi maailmaa saa avattua jo pelin alkupuolella ja niiden välillä pystyy sitten liikkumaan vapaasti. Peli on silti varsin mainio tasoloikinta mutta pienimuotoinen pettymys Originsin jälkeen.
liikaapisteitä

10.09.2013 klo 18.25

Originsin demo oli niin hengetön että on niitä ainoita demoja jotka ovat jääneet kesken. Koko pelillä eikä siis tälläkään osalla ole mitään saumaa päästä pelihyllyyn.
penerr

10.09.2013 klo 23.06

Näistä uusista raymaneista puuttuu vain "se jokin", joka teki Rayman ykkösestä ikimuistoisen kokemuksen.

Pelin visuaalinen ilme tuntuu jotenkin tekotaiteelliselta. Rayman 1 kenttäsuunnittelu oli rehellisesti omalaatuista suoraan sydämestä, rayman Originsin karikatyyrisestä ilmeestä jäi teennäinen vaikutelma.

Originsin tasot ovat suoraviivaisia, itseään toistavia ja helppoja, kun taas ykkösessä osa häkeistä on piilotettu todella hankaliin paikkoihin (tyyliin hyppää pudotukseen, jolloin allesi ilmestyy pilvi, joka kuljettaa sinut salaiseen maaliin, mutta kun palaatkin pilven mukana takaisin, löydät häkin) ja tasot olivat muutenkin vähemmän suorukaisia
durrrr

13.09.2013 klo 20.36 1 tykkää tästä

penerr kirjoitti:
Näistä uusista raymaneista puuttuu vain "se jokin", joka teki Rayman ykkösestä ikimuistoisen kokemuksen.


Voisikohan "se jokin" olla kadonnut lähemmäs 20 vuoden taakse lapsuuteen.
eiärsytäeiinnosta

14.09.2013 klo 00.10

Pitäisi oikein tutkia että missä vaiheessa Ubisoftin taika katosi. Ekat Raymanit, Rainbow Sixit, Splinter Cellit, Prince of Persiat ja Brothers in Armsit olivat erinomaisia pelejä.

Mutta nyt tämän rebrandauksen jälkeen kaikki on kliinistä cinemaattista "taiteellista" massaroskaa. Assassin's Creedissäkin on nätit maisemat mutta tunnelma ja fiilis on puhdas 0

Kirjoita kommentti


807


www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova