Tuorein sisältö

Bravely Default

Arvioitu: Nintendo 3DS
Genre: Roolipelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 12
Kehittäjä: Square Enix
Julkaisija: Nintendo
Julkaisupäivä: 06.12.2013
Pelin kotisivut
Aino Tegelman

26.12.2013 klo 14.37 | Luettu: 5464 kertaa | Teksti: Aino Tegelman

Rohkeasti työelämään
Square Enixin joulumarkkinoille Euroopassa ehtinyt rpg-pläjäys, Bravely Default, ei virallisesti ole Final Fantasy -jatkumoa, mutta istuisi nimestään huolimatta hyvin samalle manttelille. Kyseessä onkin yksi 3DS:n tutustumisen arvoisimpia pelejä, sekä nostalginen katsaus jrpg-perinteen maailmaan.

Ennen oli papittaret papittaria ja soturit tehty puusta


Bravely Default kertoo neljästä näennäisesti sattuman yhteensaattamasta nuoresta. Tapahtumat tiivistyvät tuulikristallia suojelevan Agnès-tytön ympärille, sillä hänen tehtävänään on vapauttaa kristalli pimeyden pauloista. Samaa kristallia tavoittelee moni muukin taho, eli ei aikaakaan, kun pelaaja saa paeta henkensä pitimiksi ties miltä armeijan kätyreiltä. Apuna Agnèksella on onneksi kotikylänsä menettänyt maalaispoika Tiz, rohkea ja ronski ilmailusoturi Edea, sekä muistinsa menettänyt auervaara Ringabel.

Tälläkään juonella ei juuri kirjallisuuden Finlandiaa napata, mutta Bravely Defaultin taikuus piilee sen perinteikkyydessä. Yksinkertaisuus on omalla tavallaan herttaista, kun se yhdistetään pelin visuaaliseen ilmeeseen: kauniisti piirrettyjen taustojen päällä juoksevat 3D-hahmot ovat kaikessa pallopäisyydessään sympaattisia, mutta myös yksityiskohtaisia ja eloisia. Pelin väripaletti on unenomaisen murrettu ja vangitsee pelaajan satumaiseen tunnelmaan heti ensihetkistä lähtien.

Vielä mun vuoro! Ja vielä!


Bravely Defaultin pelillinen suola on taistelusysteemissä, joka muistuttaa kovasti Final Fantasy V:tä. Hahmojen kyvyt eivät siis pohjaudu yksilöllisiin taitoihin, vaan pelaajan keräämiin hahmoluokkiin. Näitä vaihtelemalla ryhmästä löytyy aina juuri sellainen miekanheiluttaja tai maagi kuin omalle pelityylille parhaiten sopii. Vaikka Final Fantasy -kaiut ovat läsnä muutoinkin, muun muassa vihollisten ja nimien muodossa, mistään kierrätyskeskuksen kootuista hiteistä ei onneksi ole kyse.

Itse nimi Bravely Default viittaa puolestaan taistelusysteemin erikoisominaisuuteen eli Brave- ja Default -kykyihin, jotka tuovat vaihtelua vuoropohjaiseen mättämiseen. Brave lisää hyökkäysvuoroja kun taas Default varastoi niitä, ja molempia hyödyntämällä pelaaja voi ohjailla taistelun kulkua parhaaksi katsomallaan tavalla. Riskitöntä touhu ei toki ole: jokaista Brave-komentoa kohti hahmo joutuu myös skippaamaan yhden vuoron, eli holtiton vuorojen tuhlailu päästää vihollisen helposti niskan päälle. Ilman kyseisten komentojen omaksumista taisteluista toisaalta tulee sietämätöntä vuolentaa.

Vaikka mikään pelin osa-alueista ei yksinään aiheuttaisi “ei vitsi paras peli ikinä!!” -reaktiota, on pelissä on jotain hyvin puoleensavetävän yksioikoista. Mukaan on ympätty myös paljon yksityiskohtia ja lisäpuuhastelua. Nostalgialaseista saa siis plussaa, mutta hiotusta kokonaisuudesta nauttiakseen ei tarvitse olla Final Fantasy -veteraani.

V2.fi | Aino Tegelman

Bravely Default (Nintendo 3DS)

Kaunis, unenomainen mutta pelillisesti toimiva rpg, joka viehättänee etenkin perinteisiin Final Fantasyihin mieltyneitä.
  • Kaunis ja persoonallinen visuaalinen ilme
  • Paljon tekemistä ja näperrettävää
  • Tarpeeksi haastava
  • Itse juoni aika mitäänsanomaton
  • Hieman liian grindausaltis
  • Taistelusysteemi antaa odotuttaa parhaita puoliaan
< Gran Turismo 6... Gone Home... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova