Tuorein sisältö

Child of Light

Arvioitu: Playstation 4
Genre: Roolipelit, Tasohyppelypelit
Pelaajia: 1, co-op
Ikärajoitus: 7
Kehittäjä: Ubisoft
Julkaisija: Ubisoft
Julkaisupäivä: 30.04.2014
Pelin kotisivut
Manu Pärssinen

09.05.2014 klo 11.42 | Luettu: 4587 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Peli satukirjan sivuilta
Kuukausi sitten kävin ennakkotutustumassa Ubisoftin Child of Lightiin ja haastattelemassa sen käsikirjoittajaa. Nyt peli on julkaistu, joten tässä astetta kriitisemmin mietteitä siitä, miltä toinen kierros pelin seurassa maistui.

Child of Light on satukirjamaisesti kuvitettu, runomitassa kerrottu japani-rpg-henkinen peli, jossa on mukana myös hieman pulmanratkontaa ja tasoloikkaa. Kuvakulma on perinteisemmän ylävinkkeliropettelun sijaan sivunäkymä, joten liikkuminen ja pikkupulmien ratkonta tapahtuu tasoloikkatyyliin. Hahmojen kehitys, kraftailu, varustelu ja varsinkin vuoropohjaiset taistelut taas vievät peliä kevyesti roolipelitontille.


Pelin pääosassa ovat prinsessa Aurora ja jo alkuvaiheessa matkakumppaniksi saatava maaginen tulikärpänen Igniculus. Aurora on sairastunut ja kuoleman kielissä, mutta herää täysissä ruumiin voimissa satumaailma Lemuriassa, joka on pahan ja pimeyden vallassa. Sieltä pitäisi sitten päästä mutkien kautta valoon ja rakastavan, tytärtään surevan isän luokse. Vaikka joka kulmasta tulvii sadunomaista tunnelmaa, on pelin pohjavire silti hyvin surumielinen ja jopa synkkä.

Hei prinsessa Auroora, avaa tuo aarreloora


Erilaisten pienten sivutehtävien kautta Auroran mukana oleva seikkailijajoukkio kasvaa, eikä pikkutytön tarvitse taisteluissa heiluttaa miekkaansa tai käyttää valotaikojaan yksin, vaan mukaan saadaan mätkintään, taikoihin, parantamiseen ja suojaamiseen erikoistuneita kumppaneita. Kaikkien kykyjä voidaan vielä tehostaa taisteluista saatavilla ja aarrearkuista löytyvillä jalokivillä, sekä tasojen nousun myötä valitsemalla tiettyjä suuntia hahmojen monihaaraisissa kykypuissa. Näin saadaan joka tehtävään sopivia tiimiläisiä.


Taisteluihin voi osallistua vain kaksi konkkaronkan jäsentä kerrallaan, mutta heitä voi vaihtaa omalla vuorollaan. Oleellista osaa kamppailuissa näyttelee alareunassa näkyvä aikajana, jonka mukaan jokainen taistelija odottaa vuoroaan. Erilaisilla loitsuilla, osuneilla mätkyillä sekä Igniculuksen hidastuskyvyllä tämän aikajanan etenemistä vihollisen osalta pystyy häiritsemään. Usein taktiikka pitikin saada ajoitettua siten, että toinen hahmo huolehtii suojaamisesta, hiilaamisesta sekä vihollisten hyökkäysten keskeyttämisestä, kun toinen mätkii niiltä terveyttä pois. Joskus ratkaisun avain saattoi yksinkertaisesti olla se, että nopeutti oman taistelijansa aikajanakulkua tarpeeksi heti alkumetreillä.

Näin toisella pelikerralla taistelut tuntuivat helpommilta kuin lehdistön ensikosketuksessa, vaikka vaikeustaso oli sama ‘normaali’. Vaikutti jopa siltä, että peliä on helpotettu julkaisuversioon. Ehkä kyse oli siitä, että tiesin jo, mitä missäkin taistelussa kannattaa tehdä ja ketä hahmoa käyttää. Joka tapauksessa samanlaista turhautumista taisteluihin ei tullut kuin ennakkotestissäni, vaan kohtaamiset olivat nautinnollisempia ja taktiikoihin pääsi paremmin sisälle. Grindaustakaan pelissä ei tarvitse suunnattomasti harjoittaa, vaan tunnollisesti tehtävät tekemällä hahmojen kyvyt kehittyvät tasaista tahtia.

Onko vika mussa, vai pelissä lapsillekin suunnatussa?



Muutamasta asiasta kuitenkin naputan: Ehkä en ymmärtänyt jotain, mutta minulle tuotti suunnattomia vaikeuksia saada selville, mikä ase tehoaa mihinkin vastukseen: tuli, salamat, valoloitsut, vesi, suoraviivainen mätke vai mikä. Loppupään vastuksilla tämä oli vähän riipivää, kun vaihtoehtojen läpikäynnin jälkeen olin usein jo liian alakynnessä. Olin varmaan tyhmä ja tämä jostain käy helposti ilmi. Vaikka hahmokatraalla onkin kaikilla omat kykynsä, tuntui osa joukkiosta myös melko turhalta. Taisteluissa kierrätin ehkä puolta tiimiä ja loput toin estradille vain, jos muuta vaihtoehtoa ei enää ollut.

Vihollisten vaikeustaso tuntui myös pompahtavan yhdessä vaiheessa aivan eri tasolle, mutta ehkä syytän siitä vähän itseänikin. Ehkä olisin voinut mättää vielä muutamia kymmeniä pienempiä vastuksia tasojen nostamiseksi, ehkä varastoida vähän enemmän virvoitus- ja terveyspulloja ja ehkä miettiä kykypainotuksia vähän paremmin. Ehkä.

Polun suuntaa en mä kässää, tarvisin kai geepeeässää



Koska Lemurian maailmassa pääsee kulkemaan tietyissä rajoissa edestakaisin, kunhan on kerran jossain käynyt, välillä tuli tehtyä turhankin pitkiä lenkkejä, kun seuraava paikka ei heti löytynyt. Matka alusta loppuun on lopulta suoraviivainen, mutta välillä GPS:ää olisi kaivattu. Toki osa pelin viehätyksestä on pienellä tutkimisella ja piilotettujen aarrearkkujen ja viestien löytämisellä, mutta muutamissa kohdissa huomasin haahuilevani turhaan, ennen kuin löysin sen reitin, jota myöten pääsi etenemään.

Ennakossani hehkutin pelin graafista ulkoasua ja niistä sanoista en nytkään tingi. Tällainen tyyli ei ehkä ole kaikkien mieleen, mutta omalla asteikollani Child of Light nousee yhdeksi kaikkien aikojen kauneimmista peleistä - sen jokainen maisema on oikeaa, perinteistä taidetta. Siihen nähden pelin keskusteluissa nähtävät hahmopiirrokset vaikuttavatkin sitten hieman jonkun yläasteelaisen prinsessapiirroksilta, mutta se on pientä muun loiston rinnalla. Äänimaailma musiikkeineen vain lisää satumaista, herkkää ja hieman alakuloista, mutta kuitenkin lumoavaa tunnelmaa.


Child of Light on hieman epätasainen ja rahtusen simppelikin paketti. Olisin kaivannut lisää pulmia, lisää sivutehtäviä, vielä lisää sankarillisen seikkailun tunnetta, lisää … no, taisteluita lukuunottamatta vähän kaikkea. Kaikki mitä pelissä on, on kuitenkin enimmäkseen nautittavaa ja näkisin, että pistemääräni on siihen suhteutettuna varsin kohdillaan. Pelin käsikirjoittaja lupasi V2.fi:n haastattelussa, että Lemurian maailmassa on vielä paljon lisää nähtävää, joten jos tämä on vain kirjan ensimmäinen luku ja tekijät ottavat siitä hieman opikseen, loikkaan kyllä seuraavalle sivulle mielelläni heti, kun se on mahdollista.

V2.fi | Manu Pärssinen

Child of Light (Playstation 4)

Satumaisen kaunis länsivoimin koostettu “JRPG”, joka hieman kompastelee, mutta palkitsee tunnelmallaan.
  • hurmaavan kaunis
  • sadunomainen tarina
  • taistelut parhaimmillaan
  • pelillinen sisältö jää vähän ohueksi
  • osa hahmoista tuntuu turhilta
  • välillä eksyttää
  • vaikeustason rytmitys pomppoilee
< The Elder Scrolls On... Towerfall Ascension... >

Keskustelut (1 viestiä)

Huutaja

11.05.2014 klo 23.04

Lemuria lemuaa. Uli uli uli, jonnet nauraa
lainaa

Kirjoita kommentti


956


www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova