Tuorein sisältö

Tower of Guns

Arvioitu: Xbox One
Genre: Toimintapelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 7
Kehittäjä: Grip Games
Julkaisija: Grip Games
Julkaisupäivä: 10.04.2015
Pelin kotisivut
Esa Toikkonen

28.04.2015 klo 20.49 | Luettu: 8813 kertaa | Teksti: Esa Toikkonen

90-luvun lopun esimerkin mukaan
Sinkohipan kulta-ajoista on jo jonkin aikaa, mutta yrittäjiä tähän genreen löytyy edelleen. Grip Games on lähtenyt näille apajille uudella kanuunankuulien täyteisellä Tower of Guns -pelillään. Se on monella tapaa perinteisen oloinen räiskintä, mutta tarkemmin tutkittuna siitä löytyy pieni nippu uusia ideoita.


Perusidealtaan ToG on Doomin, Quaken ja Unreal Tournamentin tyylinen räiskintä, mutta syvemmältä tarkasteltuna monet yhtäläisyydet valuvat käsistä. Monsterien sijaan pelissä pistetään nippuun erilaisia robotteja ja tykkejä. Konemaiset vastustajat tekevät toiminnasta hieman persoonattoman tuntuista, varsinkin kun erilaisia vastapuolen edustajia ei liiaksi ole. Perimmäinen idea pelissä on edetä tornin huipulle kenttä kentältä, kuoleman pudottaessa pelaajan takaisin pelin alkuun vanhan ajan tyyliin.

Aina jotain uutta


Peli eroaa genressä aiemmin nähdyistä, pelin summittain generoimilla pelikentillä. Kenttien tavoite on simppeli – etene alkupisteestä A pisteeseen B. Matkalla on selvittävä luotihelvetistä ja lopun suuresta pomovastustajasta. Kenttien alussa oleva aula tulee muutaman pelikerran jälkeen tutuksi, minkä jälkeen kaikki ennen loppuvastusta nähtävä on jollain tavalla täysin uutta. Kaikkea eteen tulevaa ei tarvitse tuhota, mutta maaliin olisi syytä selvitä hengissä ja mielellään nopeasti. Loppupomoista selviää yleensä helposti jatkuvalla tulituksella ja väistöliikkeellä.


Uniikit sotatantereet tuovat paperilla fiilikset loputtomasta kokemuksesta. Loputon kokemus alkaa kuitenkin nopeasti muuttumaan jo nähdyksi, kun kenttä toisensa jälkeen vastaan asettuu samanlaisia persoonattomia tykkejä ja kenttien ulkonäöissä ei suuria erovaisuuksia voi huomata. Teemat toki hieman vaihtelevat, kun tornia kiivetään kenttä kentältä ylöspäin. Enemmän peliä pelanneena huomaa, että tutun näköisiä kenttiä tulee hienoista markkinalauseista huolimatta usein vastaan.

Nopeasti vastaantulevaa samankaltaisuutta helpottavat jatkuvasti päivittyvät aseet. Alussa vaihtoehtoja on vain pari erilaista, mutta peliä pelaamalla ne kehittyvät ja niitä avautuu kourallinen lisää. Kerättävää riittää jatkuvasti, koska kaikesta tuhotusta saa vähintään kokemuspisteitä. Pelimaailmasta kerätyllä rahalla pystyy ostamaan pelikokemusta helpottavia päivityksiä ja salaisuuksia löytyy tarkasti kenttiä tutkimalla. Osa pelin salaisuuksista on kätketty läpikäveltävien seinien taakse, joten 90-luvulta tuttu seinien hankaus tulee taas tutuksi.

Hyvät ideat eivät yksinään riitä



Graafisesti peli näyttää hieman Borderlandsilta piirrosmaisen grafiikkansa vuoksi. Ulkonäöllisesti peli näyttää ihan hyvältä ja ruudunpäivitys on tiukassakin tilanteessa tasaista. Taustalla junnaava musiikki muutaman kappaleen valikoimineen on kuin yhtä tyhjän kanssa, ja sen hiljentää mielellään pois ja laittaa taustalle muuta soimaan. Kontrollit ovat retrohtavan kankean tuntuiset, mutta pienen totuttelun jälkeen niiden kanssa pääsee hyvin sinuiksi.

Pelissä on paljon potentiaalia vaihtuvien kenttiensä ansiosta myös moninpeliin. Tämän vuoksi tuntuukin hullulta, ettei Tower of Gunsissa ole moista minkäänlaista. Verkkomoninpeli muutamalla hyvällä lisäidealla olisi voinut olla koko paketin pelastaja ja tehnyt kokonaisuudesta oikeasti pitkäikäisen.


Pelin idea joka kerta generoituvista uutuuskentistä on hyvä, mutta käytössä olevien elementtien määrä tekee uusista kentistä itseään toistavia. Samassa persoonattomat vastustajat eivät herätä mielenkiintoa. Tämän vuoksi ilta pelin kanssa menee vielä jotenkuten kivasti, mutta sen jälkeen voidaankin puhua konsolin kovalevylle unohtuneista ykkösistä ja nollista. Ehkä tätä silloin tällöin pienissä paloissa tulee vielä pelailtua.

Pelin hinta Xbox Live Marketplacella on 14,99 euroa.

V2.fi | Esa Toikkonen

Tower of Guns (Xbox One)

Tower of Guns lupaa paljon hyvillä ideoillaan, mutta toteutuspuolen kankeus lunastaa vain osan näistä.
  • Ikinä ei tiedä mitä vastaan tulee
  • Visuaalinen teema alkaa nopeasti toistamaan itseään
  • Vastustajien persoonattomuus
  • Kentät muodostavia elementtejä liian vähän
  • Kökkö soundtrack
< Inazuma Eleven GO Ch... Battle Slimes... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (6 viestiä)

asdasdasd

28.04.2015 klo 23.26

Löytyy myös PSN+ kuukauden ilmaispeleistä PS3:lle ja PS4:lle
lainaa
jpioffgjpgtfji

29.04.2015 klo 08.43 1 tykkää tästä

tällästä roskaa halua ees ilmaseks
lainaa
Matse

29.04.2015 klo 09.27 1 tykkää tästä

Oot kyllä ensimmäinen joka ei ole peliä kehunut.
lainaa
Thor

29.04.2015 klo 09.28 1 tykkää tästä

Pelillä 76 metascore, ja steamissa suosittelee 87% käyttäjistä. Sori nyt vaan V2, mutta taidan luottaa muihin sivuihin tässä tapauksessa.
lainaa
dsa

29.04.2015 klo 11.16 2 tykkää tästä

Ihan totuudenmukainen arvio. Ei mikään täyspaska peli, mutta käy helposti tylsäksi. Vaikka vihollisten ulkonäkö ja huoneiden järjestys vähän vaihtuukin ei se oikeen riitä tekemään pelikerroista tarpeeksi erilaisia.
lainaa
kogbfgbfpuio

29.04.2015 klo 18.00 3 tykkää tästä

dsa kirjoitti:
Ihan totuudenmukainen arvio. Ei mikään täyspaska peli, mutta käy helposti tylsäksi. Vaikka vihollisten ulkonäkö ja huoneiden järjestys vähän vaihtuukin ei se oikeen riitä tekemään pelikerroista tarpeeksi erilaisia.


Täytyy toivoa ettei nämä tietokoneiden tekemät pelit nyt ihan hirveästi yleisty. Joskus 5-10 vuotta sittenhän oltiin ihan innoissaan että pian peli pystyy itse luomaan loputtomasti sisältöä ja loputtomasti pelikertoja. Ja taas saadaan muutama koodari, käsikirjoittaja, piirtäjä sun muu hemmo potkittua pihalle. Tää ei ole nyt kovin vakuuttavaa tulosta. Mielummin sitä pelaa tarkkaan skriptatun elokuvallisen putkenkin kuin jotain hälläväliäräminää. Ja vielä enemmän mielummin jotain siinä välissä olevaa mestariteosta
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova