Tuorein sisältö

Bloodborne: The Old Hunters

Arvioitu: Playstation 4
Genre: Toimintapelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 16
Kehittäjä: From Software
Julkaisija: Sony Computer Entertainment
Julkaisupäivä: 24.11.2015
Pelin kotisivut
Kati Alha

11.01.2016 klo 15.45 | Luettu: 8195 kertaa | Teksti: Kati Alha

Pelattavaa riittää nykyään niin paljon, ettei hyviäkään pelejä aina ehdi pelata loppuun, saati että niihin palaisi joskus myöhemmin. Bloodborne on poikkeus. Loppuvuodesta Bloodborne sai ensimmäisen ja ainoan lisäosansa, ja harvoin olen odottanut tutun pelin pariin palaamista yhtä paljon. Odotukset olivat korkealla, eikä The Old Hunters pettänyt. Tämä on taattua Bloodbornea.

Verinen painajainen



Jotta uuteen sisältöön pääsee käsiksi, tulee pääpelissä ensin edetä hyvän matkaa, aina Vicar Amelian kukistamiseen asti. Itse jatkoin aiemmin hädin tuskin aloittamaani New Game+ -pelitallennusta, ja kesti useamman tunnin, jotta kaikki tarvittava lisäosan aloittamista varten oli tehty. Arvostelukin siis perustuu pääosin NG+-versioon lisäosasta, joskin vilkaisin myös normaaliversiota toisella pelitallennuksella.

The Old Hunters viittaa kirjaimellisesti vanhoihin, pelaajan roolia aiemmin suorittaneisiin metsästäjiin. Lisäosa sijoittuu Hunter’s Nightmareen, painajaismaailmaan, jonne verestä humaltuneet, päästään sekaisin menneet metsästäjät joutuvat. Osa reittien alkupuolella vastaantulevista paikoista ovat tuttuja pääpelistä, mutta eroavat kuitenkin tarpeeksi, etteivät ne tunnu vanhan kierrättämiseltä. Mukana on kolme toisistaan eroavaa pääaluetta, joista jokainen on visuaalisesti ja tunnelmallisesti tietyllä häiriintyneellä tavalla erittäin onnistunut.

Entistäkin haastavampaa



Jos Bloodbornen tavoitteena oli puhutella suurempaa yleisöä rankaisemalla aiempaa vähemmän, on The Old Hunters jälleen askel takaisin turhauttavampaan suuntaan. Sanon tämän kaikella rakkaudella, sillä The Old Huntersin selvästi pääpeliä vaikeampi taso toi itselleni suurta nautintoa. Kuvaavaa on, että tuskailin heti ensimmäisen vastaantulevan vihollisen kanssa, joka sitten olikin alueen perusvihollinen. Kun näiden kukistaminen alkoi olla hanskassa, vastaan tulivat seuraavat mahdottomilta tuntuvat viholliset. Nämä eivät kuitenkaan olleet mitään siihen verrattuna, miltä tuntuivat ensimmäiset yritykset ensimmäistä pomoa vastaan: jättimäistä, hirviöksi epämuodostunutta olentoa, jonka mukaan nimetty miekka oli jo pitkään ollut paras seurani ja suojani painajaismaisia olentoja vastaan. Vaati useita yrityksiä, strategiointia ja NPC-apurin, jotta Ludwig vihdoin kaatui.

Lisäosa sisältää yhteensä viisi uutta pomoa. Jokainen näistä tarjosi hetkittäin mahdottomalta tuntuvaa vastusta ja tiheää pään seinään hakkaamista – toiset kaatuivat jo muutaman yrityksen jälkeen toisten kerätessä niitä jopa kymmenittäin. Lisäosan aikaan ilmestynyt ilmainen ladattava päivitys tuo kuitenkin helpotusta pomoihin lisäten NPC-apureita sekä Liigan, joka motivoi myös pelaajia auttamaan toisiaan ahkerammin. Pomosta ja avusta riippuen nämä voivat tehdä taistelusta huomattavasti helpompaa. Salamana apua ei kuitenkaan aina saa; itsellä pelaajan onnistunut kutsuminen kesti aina alle minuutista jopa puoleenkin tuntiin.


Uusien pomojen lisäksi mukana on lukemattomasti uusia vihollisia. Kun oli juuri pelannut uudestaan pääpelin alun, siinä esille noussut varmuus tutuksi tulleista vastustajista oli hyvä kontrasti uusien alueiden ja vihollisten luomalle jännitykselle. Tuntemattomien alueiden varovainen tutkiminen, tekniikoiden ja reittien oppiminen, oikoteiden avaaminen, lyhtyjen sytyttäminen ja sen varmuuden löytäminen on sitä parasta Bloodbornea.

Aseiden kirjo ja kirous


Jos jokin oli alkuperäisessä Bloodbornessa vähän kyseenalaista, oli se lähitaisteluun painottuvan hahmon suosiminen. Tuntui olevan myös selkeästi ne pari asetta, joita kannatti kehittää, ja lopulta ainakin itselle jäi vain yksi ase, jota käytin lähes poikkeuksetta. Ampuminen ja taikavoimat jäivät hyvin vähille pisteille hahmonkehityksessä, sillä niiden hyöty tuntui hyvin rajoitetulta.


The Old Hunters korjaa tätä tuomalla valittavaksi ison liudan uusia aseita, joista melkein kaikissa on jotain kiinnostavaa. Huomionarvoista on esimerkiksi jousipyssyn ja teräaseen yhdistelmä, mikä tekee bloodtingestä huomattavasti arvokkaamman ominaisuuden, ja toisaalta maagipainotteiselle hahmolle on tarjolla sekä uutta, tehokasta magiaa että arcane-pohjaisia aseita.

Edelleen säilyy ongelmana se, että aseista jokainen on alkuun huomattavasti heikompi kuin ase, jota on pelin aikana ehtinyt jo kehittää. Itse olisin halunnut leikkiä enemmän useillakin aseista, mutta niiden kehittäminen korkeimmille tasoille vaatii harvinaisia resursseja. Vaikka lisäosa tuo tähän pientä helpotusta, ei resursseja silti löydy tarpeeksi, jotta paria asetta enempää saisi yhdellä pelikerralla maksimiin asti. Jos on lisäksi jo ehtinyt rakentamaan hahmonsa toisen tyyppiseksi, on edessä iso grindaaminen ennen kuin hahmosta saa vaikkapa kelvollisen ampujan. Toisaalta aseen valinnan merkityksen korostaminen ja kiinnostus erilaisiin hahmo- ja asekokeiluihin pitää yllä myös kiinnostusta pelin jatkamiseen ja uusien hahmojen tekemiseen.

Erinomaisesta vuoden parhaaksi



Lisäosaksi The Old Hunters on parin kympin hintalapullaan kalliimman puoleinen. Onko se hintansa arvoinen? Ehdottomasti. Lisäosasta riittää laadukasta Bloodborne-viihdettä helposti kymmeneksi tunniksi. Anti ei jää pelkäksi toimivan reseptin toistoksi, vaan uusien aseiden, alueiden, vihollisten ja pomojen lisäksi se syventää Bloodbornen maailmaa ja tarinaa merkittävällä tavalla. The Old Hunters myös ratkaisi kohdallani pitkän sisäisen kamppailun vuoden 2015 parhaan pelin tittelistä, sillä lisäosan myötä myös Bloodborne on kokonaisuutena entistäkin parempi – vuoden paras.

V2.fi | Kati Alha

Bloodborne: The Old Hunters (Playstation 4)

The Old Hunters ei tyydy tarjoamaan pelkästään lisää samaa laadukasta Bloodbornea, vaan aidosti emopeliä parantavan ja syventävän paketin.
  • Useita kiinnostavia aseita
  • Paljon uusia vihollisia
  • Haastavat pomovastukset
  • Syventää pääpelin tarinaa
  • Nostaa vaikeustasoa
  • Lisää Bloodbornea!
  • Pelaajien avun odottelu
< The Escapists: The W... Guitar Hero Live... >

Keskustelut (2 viestiä)

JNJHL9

Rekisteröitynyt 07.07.2011

11.01.2016 klo 19.09 4 tykkää tästä

Mikä oli muuten Toimituksen GOTY 2015?
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

11.01.2016 klo 19.28 3 tykkää tästä

The Old Hunters on loistava osoitus siitä mitä Bloodborne olisi voinut olla, jos FromSoft olisi keskittynyt yhden pelin kehittämiseen kerralla.

9/10
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova