PaRappa the Rapper on minulle tärkeä peli. Ilmestyessään vuonna 1997 se oli ensimmäisiä omia Playstation-pelejäni ja se tutustutti minut rytmipeleihin, japanilaiseen hulluuteen sekä jossain määrin myös herätteli uudestaan kiinnostustani rap-musiikkiin. Sen jälkeen ykköspleikkarille tuli hankittua käytännössä ihan jokainen musiikkiaiheinen peli Umjammer Lammysta Fluidiin ja monenmoista peliä vain sen takia, että niiden kansissa oli hassun näköisiä japanilaisia piirroshahmoja. Enkä monestikaan hankintojani jälkikäteen harmitellut.


PaRappa on koira, joka pyrkii voittamaan kukkatyttö Sunny Funnyn sydämen. Ongelmat ovat arkisia: kakku pitäisi hankkia, ajokortti saada, rahaa taskun pohjalle ja niin edelleen. Ongelmien ratkaisut eivät taas ole lainkaan arkisia: niistä selvitään lujalla uskolla, sekä osallistumalla mitä erikoisempien rap-musiikkiopettajien oppitunneille. Käytännössä mennään “kapteeni käskee” -meiningillä, eli musiikin (epä)tahtiin pitää painella niitä nappeja, joita ruudulla näkyy.

Kick! Punch! It's all in the mind.
If you wanna test me, I'm sure you'll find
the things I'll teach ya is sure to beat ya
but nevertheless you'll get a lesson from teacher now

HD-uudelleenversiointi alkaa pienellä pettymyksellä, kun välianimaatioita ei ole uusiksi työstetty, vaan ne on tungettu pieneen ruutuun värikkäiden kehysten keskelle. Onneksi pettymys häipyy pian, kun päästään varsinaiseen peliin, joka on masteroitu nykyresoluutioille ja varsinkin, kun ne kaikki tutut sävelet kajahtavat kaiuttimista.

Here, I got a little sample.
(Here, I don't have a sample.)
Cause ample time's just what we don't have.
(Cause money and time's just what we don't have.)
A chicken in the kitchen is making all the sound.
The cake is done while we were sitting around.

Aijaijai, ne laulut. Varsinkin neljä ensimmäistä on syöpynyt viimeistä tavuaan myöten alitajuntaani, eikä vain siksi, että niitä tuli hakattua kerta toisensa jälkeen, koska ei se kanankokkaus vaan ole millään tavalla tahdissa. Chop Chop Master Onionin karatetunti, Mooselinin ajo-opetus, Prince Fleaswallowin kirpputorijamit ja Cheap Cheap -kanan kakkuresepti ovat yksinkertaisesti erinomaisia sävelteoksia, joista kaikista tuli omiin kirjoihini pelimusiikin klassikoita.


Olen jo kauan sitten unohtanut, kuinka Cool-improvisoinneissa onnistuttiin (vaikka muistan senkin aikoinaan hallinneeni) ja menetin edelleen hermoni kakkureseptiräpille, joka useamman kuin kerran kosahti viimeisen säkeen kohdalla (siitä paljastui kuitenkin pieni bugi - trophy napsahti tililleni, vaikka en tasoa sillä pelikerralla varsinaisesti läpäissytkään). Silti kirjoitan tätäkin lausetta hymyssä suin.

Ribit, ribit, I can not hold it.
The last toilet I had, I've already sold it.
In the rain or in the snow, I got the funky flow, but now I really gotta go.
The toilet over there will bring you luck so give up! I got no time to spare!

PaRappa on yltiöpositiivinen, iloinen, huumorilla kyllästetty rytmipeli, jonka pelimekaniikka ei uusia pelaajia välttämättä koukuta, mutta jonka musiikki - ah se musiikki - on jokaisen pelaajan yleissivistystä