Tuorein sisältö

Just Dance 2018

Arvioitu: Xbox One
Genre: Musiikkipelit
Pelaajia: 1-6, 2-8, verkkopeli
Ikärajoitus: 3
Kehittäjä: Ubisoft
Julkaisija: Ubisoft
Julkaisupäivä: 26.10.2017
Pelin kotisivut
Miia Lyyra

18.12.2017 klo 16.37 | Luettu: 11370 kertaa | Teksti: Miia Lyyra

Pää, olkapää, peppu, polvet, varpaat
Olen lähdössä talvella ulkomaille ja rantakuntoon olisi päästävä ja nopeasti. Vuoden 2017 Just Dance -tanssipeliä olen pelannut aktiivisesti kuluneen vuoden aikana, mutta uusiin kappaleisiin käsiksi pääseminen on kutkuttanut jo jonkin aikaa. Uudistuksia on luvassa muutaman lisäyksen verran, mutta mistään mittavasta mullistuksesta ei ole kyse.

Lapset mukaan tanssimaan


Just Dance -sarjaa mainostetaan yhteisöllä, jossa on yli 118 miljoonaa pelaajaa. Sarjaa onkin julkaistu yhteensä 25 osan verran, johon kuuluvat esimerkiksi pääsarja, Japanin yksinoikeudet, Just Dance Kids sekä Disney-sarja. Tanssipelejä on saapunut markkinoille tasaiseen tahtiin jo vuodesta 2009 asti, ja onkin huikeaa, että peliä julkaistaan edelleen myös vanhemmille sukupolville. Tanssirytmejä pääseekin keinuttamaan yhteensä seitsemällä eri konsolialustalla, mikä kattaa tietenkin uusimmat laitteistot, mutta myös esimerkiksi Wii:n, PlayStation 3:n ja Xbox 360:n. Toki kaikkia ominaisuuksia ei ole saatavilla vanhemmille konsoleille. Just Dance Unlimited -palvelu toimii vain kahdeksannen sukupolven konsoleilla ja esimerkiksi spesiaalibiisien avausmekanismi on erilainen vanhempien konsoleiden versioissa.


Just Dance 2018 sisältää muutamia uudistuksia edellisiin vuosiin verrattuna. Käyttöjärjestelmää on ruukattu hieman selkeämmäksi. Mieluinen uudistus lapsiperheitä varten on erillinen Kids-pelitila, jossa on varta vasten lapsille valittuja kappaleita. Tanssiminen eroaa aikuisten versiosta hieman, sillä lapsille jaetaan kannustuksia liikkumisesta sekä alalaidasta puuttuvat täysin tanssiliikkeiden ohjeet. Lapsiystävällisempi pelitila sopii perheen pienimmille todella hyvin, sillä tärkeätä on kannustaa lasta liikkumaan kritiikin ja negatiivisen kommentoinnin sijasta.

Myös pelin pistejärjestelmää on kopeloitu uuteen uskoon. Pääpelin puolella palautteisiin on lisätty kaksi uutta kommenttia tanssiaskeleen osuessa oikeassa rytmissä. Uusi Super-score on lisätty Good ja Perfect -scoren väliin. Myös yli 12 000 pistettä saaneet palkitaan Megastar-tittelillä.

Vuoden 2017 hittibiisit mukana, ainakin melkein


Vuoden 2018 versio sisältää yhteensä yli 40 biisiä, kun mukaan lasketaan lisäsisällöt. Mukana on hittibiisejä viime vuosilta, ja kappalelistaan on valikoitunut muun muassa Ed Sheeranin Shape Of You, Katy Perryn Swish Swish, Jamiroquain Automaton sekä Luis Fonsin & Daddy Yankeen kesähitti Despacito. Nykypäivän hittikappaleiden lisäksi mukana on myös vanhoja klassikoita, kuten Queenin Another One Bites The Dust sekä Boney M:n tutuksi tekemä Daddy Cool. Hämmentävästi listalta kuitenkin puuttuu muutama olennainen vuoden 2017 hitti. Oudoin valinta on mielestäni Dua Lipa, jolta New Rules -biisin sijasta on otettu mukaan vuonna 2016 ilmestynyt Blow Your Mind (Mwah). Voisi kuitenkin olettaa, että kun pelin kannessa lukee 2018, olisi enemmän biisejä vuodelta 2017 sen sijaan, että mukana on sitä aiemmin julkaistuja kappaleita. Myös Charlie Puthin Attention olisi ollut mieluisa lisäys valikoimaan, mutta ehkä sitten ensi vuoden painokseen nämäkin biisit saadaan mukaan - tai vaihtoehtoisesti ne ilmestyvät myöhemmin lisäsisältönä.

Jos uusimman pelin tuoma biisilista ei riitä, on tanssijan mahdollista ostaa erikseen Just Dance Unlimited -palvelu, joka laajentaa kappalelistaa yli 300 biisin verran. Palvelua voi kokeilla ensimmäiset kolme kuukautta ilmaiseksi, sillä Just Dance 2018 sisältää ilmaisen kokeiluversion. Jos lanteiden keinuttelu kiinnostaa yhtään enemmän, kannattaa palvelun ostamista harkita.

Tanssi kilpaa muiden kanssa



Tanssimisen tunnistaminen tapahtuu eri alustoilla hieman eri tavalla. Xbox Onella vaihtoehtoja on kaksi. Joko voi käyttää Xbox Onen omaa kameraa tai sitten puhelinta, johon on ladattu erillinen Just Dance Controller -sovellus. Mobiililaitteen käyttäminen vaatii toimivaa langatonta verkkoa, joten jos tähän vaihtoehtoon haluaa turvautua, on syytä varustautua hyvällä nettiyhteydellä. Puhelimen kautta siirtyvät liikkeet ovat yllättävän tarkkoja, mutta laite kädessä oli hieman hankala tanssia. Pelkäsin koko ajan, että puhelin tippuu lattialle ja tanssimisesta tulisi kallis prosessi. Kameran käyttäminen tuntuu mukavammalta ja vähemmän riskialttiilta. Hauska yllätys oli, että osa äänistä kuului myös puhelimen äänentoistoa pitkin.

Pelaamista voi harrastaa joko yksin tai ystävien kanssa ja tanssimisen voi ottaa tosissaan tai sitten hieman rauhallisemmin ja enemmän urheilun kannalta. Valittavissa on nimittäin esimerkiksi kalorimittari, jonka saa laitettua näkyville ruutuun. Mittari laskee, kuinka paljon kaloreita on kulutettu tanssittavien biisien aikana. Mistään absoluuttisesta totuudesta ei tietenkään voida puhua, koska mittari ei pysty mittaamaan oikeasti kehon kulutusta, mutta ominaisuutena tämä on kiva ja koukuttava. Jos tekee mieli urheilla, kannattaa ominaisuus laittaa päälle.


Pelimuotoja on muutama erilainen. On niin sanottu pääpeli, jossa tanssitaan biisi alusta loppuun, jonka jälkeen näytetään saavutettu pistemäärä. Pelaaja palkitaan pelinsisäisellä valuutalla, jolla voi pyöräyttää lahja-automaattia. Laitteesta pullahtaa pallo, jonka sisältä paljastuu parhaimmillaan uutta sisältöä. Palleroissa on esimerkiksi uusia avatareja tai tarroja, jotka avaavat uusia biisejä. Sisältä voi paljastua myös ”tarinallisen” Dance Labin avaavia kuvia. Dance Lab sisältää 8 jaksoa sekä lopullisen finaalin. Jokaisessa jaksossa on muutama lyhyt kappale, jotka tulee tanssia mahdollisimman hyvin. Dance Lab on hieman samanlainen kuin 2017 versiossa nähty Just Dance Machine, esimerkiksi pelimuotojen pistejärjestelmä on samanlainen. Jos paikalliset pelimuodot eivät kiinnosta, voivat parhaimmat tanssitaiturit lähteä kisaamaan maailmanlaajuisesti muita pelaajia vastaan World Dance Floor -pelitilaan.

Pelisarjan tulevaisuus mietityttää


Kokonaisuutena Just Dance 2018 on onnistunut, mutta herättää muutamia mietteitä tulevaisuuden suhteen. Onko järkevä tehdä joka vuosi uusia kokonaisuuksia vai voisiko uudet biisit lisätä suoraan Unlimited-palveluun? Tuntuu hieman vanhanaikaiselta, että pitää hankkia uusi peli, joka kuitenkin näkyy digitaalisena Unlimited-palvelun seassa, mikäli omistat kyseisen palvelun. Tulevaisuudessa myös mietityttää Xbox-konsoleiden kohtalo, sillä Microsoft ilmoitti, että sen Kinect-kameroita ei valmisteta enää jatkossa. Taloudessani on myös muita konsolialustoja, mutta aikaisemmat Just Dance pelit minulla on Xboxille, joten tuntuu turhauttavalta vaihtaa alustaa muuhun. Tietenkin vaihtoehdoksi jää käyttää puhelinta liikkeen tunnistamiseen, mutta mieluiten käyttäisin siihen jotakin muuta.


Rantakuntoon ei hetkessä päästä, mutta Just Dance 2018 on mukava lisä uusine biiseineen vanhaan valikoimaan ja saa keinuttamaan lanteita eteen ja taa kuin Antti Tuisku konsanaan. Mukava olisi, jos sarjaan tulisi myös suomalaisia biisejä koreografioineen. Suomi taitaa kuitenkin olla liian pieni tanssipelimaa verrattuna laulupeleihin, joissa suomalaisia biisejä on nähty jo pitkään.

Plussaa peli saa sen vaihtelevista liikkeistä, sillä osa niistä on suunnattu suoraan eri kehonosien treenaamiseen. Joidenkin kuvioiden tekeminen kehittää esimerkiksi yläkehoa, kun taas toiset kehittävät kestävyyttä. Liikunta on hauskaa pelin avulla ja tulee halvemmaksi kuin kuntosali tai tanssitunnit. Sopii erinomaisesti esimerkiksi juuri minulle, joita ryhmäliikuntatunnit eivät kiinnosta. Jos kappalelista miellyttää ja olet tanssijatyyppiä, niin vuoden 2018 Just Dance -versio on kannattava hankinta biisilistan jatkoksi.

V2.fi | Miia Lyyra

Just Dance 2018 (Xbox One)

Varmaa jatkoa miljoona tanssijaa keränneelle sarjalle. Uudet biisit tempaisevat mukaansa, mutta konsepti on jo hieman vanha. Uudistuksia odotellessa.
  • Oma pelitila lapsille
  • Kolikoiden käyttäminen
  • Unlimited avaa laajan biisivalikoiman
  • Biisivalikoima sisältää vanhoja kappaleita
  • Suomalaiset biisit olisivat kiva lisä
  • Puhelin on hieman huono peliväline
< Gran Turismo Sport... Purrfect Date... >

Keskustelut (3 viestiä)

iNdo

Rekisteröitynyt 30.01.2012

23.12.2017 klo 15.13

Alussa puhutaan 118 miljoonasta pelaajasta, lopussa "miljoona tanssijaa". Kumpi valehtelee?
lainaa
miialyyra

Moderaattori

Rekisteröitynyt 15.05.2017

23.12.2017 klo 16.18

iNdo kirjoitti:
Alussa puhutaan 118 miljoonasta pelaajasta, lopussa "miljoona tanssijaa". Kumpi valehtelee?


Aivopieru tullu. Tehdään pieni korjaus:

Varmaa jatkoa miljoona tanssijaa keränneelle sarjalle. -->
Varmaa jatkoa miljoonia tanssijoita keränneelle sarjalle.
lainaa
Markus

29.12.2017 klo 19.33

Just dance unlimited on huono koska ei voi pelata vapaasti. ?????????????????????????????????????????????????????????????????
???????????????????????????????????????????????????????????
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova