Tuorein sisältö

Persona 5 Strikers

Arvioitu: Playstation 4
Genre: Toimintapelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 16
Kehittäjä: Omega Force
Julkaisija: Atlus
Julkaisupäivä: 23.02.2021
Pelin kotisivut
Miikka Lehtonen

12.03.2021 klo 12.25 | Luettu: 1409 kertaa | Teksti: Miikka Lehtonen

Persona-välipala maistuu, mutta jättää jälkeensä närästystä
Ei ole mikään salaisuus, että Persona 5 on yksi kaikkien aikojen suosikkipeleistäni. Atluksen rakastettu roolipeli sisältää vinon pinon hyvin kirjoitettuja hahmoja, kiehtovaa tarinankerrontaa, sosiaalisia suhteita ja myös JRPG-sähellystä korruptoituneiden ihmisten sydämissä.


Tämä mielessä voi kuulostaa hieman erikoiselta, että odottelin Persona 5 Strikersia pelonsekaisissa tunnelmissa. Persona-fanitukseni törmäsi kovaa siihen tosiasiaan, että olin kyllästynyt Dynasty Warriors -pelisarjaan jo reilu vuosikymmen sitten, eikä Persona 5 -kuorrutuksen lisääminen vanhan kakun päälle tuntunut kovin kiehtovalta idealta.

Joskus on kuitenkin kiva olla väärässä ja tämä on yksi niistä kerroista, sillä Persona 5 Strikers on kaikea muuta kuin uusi Dynasty Warriors kepeällä Persona 5 -kerroksella höystettynä.

Vihdoin jatkoa tarinalle!


Ensimmäinen suuri yllätys on, että jonkun hämärän sivutarinan sijaan Persona 5 Strikers on virallista jatkoa Persona 5:n tapahtumille. Noin vuosi emopelin päättymisen jälkeen nimetön sankarimme palaa yhdessä Morgana-kissansa kanssa Tokioon moikkaamaan sydänvaras-ystäviään ja viettämään kesälomaa. Porukan suunnitelmat ajautuvat kuitenkin karille jo aivan alkumetreillä, sillä maailmaa uhkaa jälleen uusi metafyysinen vaara.


Paikallinen supersuosittu idoli varastaa faniensa ja seuraajiensa salaiset toiveet, jättäen jälkeensä lauman fanaatikkoja, jotka ovat valmiit vaikka tappamaan suojellakseen idoliaan kaikilta loukkauksilta. Edessä on siis taas matka sydänten maailmaan, jossa idolin vääristynyt varjominä hyeenoi täyttä häkää.

Tämä kaikki kuulostaa hyvin tyypilliseltä Persona-menolta, ja ilokseni myös tuntuu siltä. Kirjoitustiimi on pelien välissä vaihtunut, mutta meininki ja hahmot tuntuvat yhä tutuilta ja toimivilta. Kivaa on myös se, että tarina ja hahmot eivät näyttele vain pientä sivuosaa pelissä, joka olisi muuten 90% mätkintää, sillä varsinkin pelin alkupuolilla suhde on miltei päinvastainen. Tarinaa, dialogia ja hahmoja riittää yllin kyllin ja se mätkyttely on enemmänkin ottanut Persona 5:stä tuttujen luolastojen roolin.


Tämä mielessä onkin pieni pettymys, että se sosiaalisten suhteiden hoitaminen puuttuu pelistä miltei kokonaan. Persona-peleissä pelaaja tasapainottelee kavereidensa, velvollisuuksiensa ja harrastustensa välillä, yrittäen löytää aikaa kaikelle kehittyäkseen vakaaksi ja tasapainoiseksi aikuiseksi. Kullakin kaverilla on oma tarinansa, joiden kokeminen oli minulle aina yksi Persona-pelien parhaista piirteistä. Hahmoilla on kyllä nytkin tavallaan sivutarinansa, mutta ne ovat paljon pienemmässä roolissa, eikä sitä erilaisten aktiviteettien tasapainottelua löydy pelistä ollenkaan.

Tiukkaa toimintaa


Persona 5 Strikersin luolastot tuntuvat yhdistelmältä tuttuja Persona-elementtejä ja musou-pelattavuutta. Aivan kuten alkuperäisissä peleissäkin, pelaaja sukeltaa tiiminsä kanssa metaversumin mielikuvitusmaailmaan, joka muistuttaa vääristynyttä versiota todellisesta maailmastamme. Sydänvarkaiden ja pahojen tyyppien sisimpien salaisuuksien välissä on vino pino todella kepeitä ongelmia, sekä tietenkin lukematon määrä vihollisia.


Toisin kuin perinteisissä musou-peleissä, viholliset ja pelaaja eivät vain vaeltele laumoina pitkin avointa pelimaailmaa, vaan Persona-pelien tavoin vihollisia edustavat luolastoissa vaeltelevat yksittäiset varjot. Persona 5:n tyyliin pelaaja voi yllättää varjot takaapäin hyödyntämällä vaikka kattoon kätkettyjä piilopaikkoja, joista voi sitten pudottautua väijyttämään vihollisensa ja napata itselleen pienen edun taistelussa.

Ne taistelut ovat sitten miltei puhdasta musouta. Yksittäinen varjo-olento muuttuu useammaksi kymmeneksi, joskus jopa sadaksi, mosuriksi, joita sitten lanataan kumoon heikoilla ja voimakkailla melee-hyökkäyksillä, loitsuilla ja muilla erikoiskyvyillä. Perustason kasvottomien varjojen ohella taisteluissa tulee vastaan Persona-peleistä tuttuja vihollisia, joita vastaan pitää hyödyntää myös Persona-peleistä tuttuja mekanismeja.


Kaikilla vihollisilla, sekä myös pelaajan tiimiläisillä, on omat elementaaliset heikkoutensa ja vahvuutensa. Jos vaikka tulelle heikkoa vihollista kurittaa tulikyvyllä, tämä ottaa reilusti normaalia enemmän vahinkoa ja lisäksi tuupertuu maahan ilmaista hyökkäystä varten. Sama toimii toki myös toiseen suuntaan ja keskeisenä elementtinä onkin yrittää vältellä niitä omia heikkouksiaan hyödyntäviä hyökkäyksiä.

Taistelusysteemi on minun kirjoissani pelin suurin heikkous, sillä kokonaisuus ei toimi aivan niin hyvin kuin voisi toivoa. Persona-peleissä heikkoudet ja niiden hyödyntäminen ovat selkeä juttu, koska pelit ovat vuoropohjaisia roolipelejä. Nyt meininki tuntuu hirveän kaoottiselta sähellykseltä, jossa vaikeustaso jojottaa täysin triviaalista ”hups, koko ryhmä kuoli 15 sekunnissa” -painajaiseksi ilman mitään sen kummempaa varoitusta.

Merkittävän poikkeuksen muodostavat pomotaistelut, joissa vastassa on yleensä vain muutama voimakkaampi vihollinen, jolloin tilanteet ovat selkeämpiä ja peli pääsee lähemmäs esikuvansa tunnelmia.


Luolastojen rytmitys on myös hieman erikoinen. Persona-peleissä luolastoajoja rytmitetään sillä, että pelaajalla ja tämän tiimiläisillä on manapisteensä, joita käytetään erikoiskykyjen ja loitsujen heittelyyn. Kun mana loppuu, myös ajo kannattaa lopettaa, koska muuten tuloksena on todennäköisesti turpasauna. Toisaalta koska kello tikittää päivä päivältä eteenpäin ja deadlinet puskevat aina niskaan, pitäisi yrittää päästä aina mahdollisimman pitkälle mahdollisimman nopeasti.

Persona 5 Strikers lainaa nämä samat elementit: loitsut ja erikoiskyvyt kuluttavat manaa, ja kun se loppuu, edessä on ikäviä aikoja. Mutta kalenteri ei raksuta mihinkään paitsi kun tarina niin määrää. Niinpä kun manapisteet loppuvat ja ajo täytyy lopettaa, se tuntuu enemmänkin turhalta puhdetyöltä kuin merkittävältä päätökseltä. Okei, mana loppui. No, käydään sitten parin lataustauon kautta ulkona ja tullaan uudelleen jatkamaan viimeisimmältä taukopaikalta ilman mitään negatiivisia seurauksia.


Outo ratkaisu, joka tavallaan tiivistää pähkinänkuoreen koko suuremman ongelmani: nostan hattua siitä, että kehitystiimi on yrittänyt olla uskollinen rakkaille Persona-peleilleni, mutta joitain elementtejä olisi voinut tuunata ja miettiä uudelleen, jotta niiden henki säilyisi mukana paremmin tällaisessa pelissä toimivassa muodossa.
Kannattaa pitää mielessä, että tämä on vain minun perspektiivini. Miten innokkaammat musou-fanit suhtautuvat taistelusysteemiin? Hankala sanoa, mutta en ole mitenkään sataprosenttisen varma siitä, että hekään ovat hirveän innoissaan perinteisen musou-pelattavuuden ja Persona-peleistä lainattujen systeemeiden sekoittamisesta.

Pelaamisen arvoinen


Persona 5 Strikers ei ole Persona 6, eikä toisaalta myöskään mikään ”oikea” Persona 5:n jatko-osa. Ei se toki sitä yritäkään olla, mutta toisaalta samaan aikaan kehitystiimi on selvästi innokkaasti jahdannut Persona-pelien tunnelmaa, tarinoita ja elementtejä, joten mielestäni kyse ei ole mistään ”miksi tämä jalkapallopeli ei ole formulapeli? 0/5 ja haistakaa paska” -tason väärinymmärryksestä.


Strikers ei ole huono peli, mutta hieman eriskummallinen sellainen kylläkin. Pidin tarinasta, pidin uusista hahmoista ja pidin siitä, että minulle rakas tarina sai taas jatkoa. Samalla kuitenkin kaipasin sitä Persona-pelien toista puolta, sitä sosiaalista tasapainottelua. Kun se puuttuu, puhtaasti välianimaatioiden kautta kerrottu tarina tuntuu jotenkin … etäisemmältä?

Pelattavuutensa puolesta Persona 5 ei tuntunut mitenkään ärsyttävältä pelata, mutta toisaalta Persona-elementtien lisääminen turhankin tuttuun musou-meininkiin ei myöskään muuttanut sitä kovin viihdyttäväksi. Taistelut ja luolastot olivat parhaimmillaankin vain ihan siedettäviä.


Lopputulos jää positiiviselle puolelle, mutta ei niin selkeästi kuin olisin voinut toivoa. Kehitystiimi on selvästi vuosien varrella oppinut, miten musou-mekaniikat solmitaan yhteen kulloinkin valitun lisenssin kanssa. Tällä kertaa tuli vain ehkä napattua hieman turhan suuri suupala, jolloin tuloksena on huolellisen pureskelun jälkeen hieman närästystä, vaikka mukana olikin maistuvia vivahteita ja toimivia makuyhdistelmiä.

V2.fi | Miikka Lehtonen

Persona 5 Strikers (Playstation 4)

Tutut hahmot ja viihdyttävä tarina toimivat, mutta pelattavuuden puolella sekoitellaan Persona-elementtejä uudenlaiseen peliin vähän turhan huolimattomasti.
  • Tarina tuntuu ja maistuu Personalta
  • Tutut hahmot ovat yhä mainioita
  • Kaikilla hahmoilla on omat pienet pelilliset eronsa ja tyylinsä
  • Uudet lisäykset ovat enimmäkseen onnistuneita
  • Personalle uskollinen esikuva
  • Hyvä soundtrack
  • Pomotaistelut ovat viihdyttäviä
  • Sosiaalisten elementtien puuttuminen
  • Perustason taistelut ovat turhauttavaa sähellystä
  • Kaikki Persona/musou-sekoitukset eivät toimi kovinkaan hyvin
  • Kovin raskas ja pyörii nihkeästi PS5:llä tai teho-PC:lläkin
< Little Nightmares 2... Taiko no Tatsujin: R... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova