Tuorein sisältö

Arthur and the Minimoys

Arvioitu: Playstation 2
Genre: Lastenpelit, Seikkailupelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 7
Kehittäjä: Etranges Libellules
Julkaisija: Atari
Julkaisupäivä: 26.01.2007
Pelin kotisivut
Jari Tapani Peltonen

19.07.2007 klo 11.02 | Luettu: 3098 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Lasten leffapeli piristää vanhempaakin jöröjukkaa.
Toimituksen kovalevyjen kätköistä löytyi vielä kesälukemistoa kaikille Jari-Peen sanataiteen ystäville. Arthurista ja Minimoi-olennoista kertova leffa julkaistaan DVD:llä ensi kuun puolessavälissä, eikä pelin hankkiminen muksuille sen seuraksi ole välttämättä huono juttu...

Lupasin itselleni, etten katso auteur Luc Bessonin oikeita näyttelijöitä ja tietokoneanimaatiota yhdistelevää lastenelokuvaa, ennen kuin saan mahdollisuuden kuulla oikeita (ei mitään Madonnoja ja Snoop Doggeja, vaan rrranskalaisia) ääninäyttelijöitä. Jalat olivat vähällä muun ruhon pettää, kun pakollisen (huokaus) lisenssipelin pelaaminen osoittautui rääkkäyksen sijaan mukavammaksi touhuksi kuin monien "vakavasti otettavien", yli 12-vuotiaille suunnattujen arvostelumenestysten läpikahlaus. Hyvä meininki on yhtä tärkeää kuin innovaatiot ja HD-grafiikat, sen kun pelitalot yleisestikin oivaltaisivat.

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie


Minimoit ovat parin millimetrin mittaisia, katsojan silmien säihkeestä riippuen joko söpöjä tai irvokkaita keijukaispeikkoja, jotka Arthurin isoisä toi Afrikasta takapihalleen suurta rubiiniaarretta suojelemaan. Sittemmin sekä pappa että jalokivet ovat tehneet katoamistempun. Kun Mia Farrowin näköiseltä mummelilta meinataan myydä mökki alta, on tavallisen pikkupoikamme astuttava taikasuppiloon ja muututtava minimoin mittaiseksi aarteenetsijäksi pientä mutta suurta, kaiken kaikkiaan pätevän mittaista (noin 8 tuntia) seikkailua varten.

Mummon pihalle potkiminen on pikku juttu suhteutettuna siihen, mitä kiinteistönomistajan vaihdos merkitsisi minimoille - jotka ovat entuudestaankin helisemässä hyttysillä lentävien pahisten vuoksi. Yhteisen hyvän nimissä Arthur saa liittolaisikseen sympaattisen punkeroprinssin Bétamèchen ja tämän kovanaamasiskon, prinsessa Selenian, jotka ensi töikseen opettavat yksinkertaisen pelimekaniikan kädestä pitäen. Välillä suorastaan sotaisaksi synkkenevässä söpömaailmassa triomme olisi selviydyttävä varsin viihdyttävistä ja vaihtelevansorttisista haasteista.

Mikä ei oikeastaan ole pääasia. Tunnelma on miellyttävän piirroselokuvamainen ja se lähtee ääninäyttelystä, joka on hyvää ja jota on paljon. Sankarikolmikko sanailee ajankohtaisia käytännössä koko ajan, ja vaikka samoja repliikkejä joskus toistellaankin, ei se käy häiritseväksi. Eläväisen höpötyksen ansiosta runsaat välinäytökset (sekä elokuvanpätkät että pelimoottorilla toteutetut) istuvat kokemukseen saumattomasti. Kiitosta saa osakseen myös peligrafiikka: vanhalla raudalla pyöritettävä maailma on yksityiskohtainen ja satumaisella tapaa uskottava. Jottei lisenssipeliä loistokkaaksi pääse luulemaan, on ruudunpäivitys tietenkin laiskaa.

Kaikilla mausteilla


Arthur and the Minimoys on lajityypiltään lähinnä kai "seikkailu". Tasohyppelystä tai puzzle- tai toimintapelistä puhuminen johtaisi harhaan, vaikka kaikkea tätä löytyy. Maisemien mittakaavasta huolimatta tapahtumat menevät usein eeppisen puolelle, kun rauhallista palikoiden työntelyä seuraakin kinkkinen reaktiotestitaistelu ruutua kookkaampaa koppakuoriaista vastaan, tai kun hupaisa hyppelytuokio vaihtuu huimaksi ja näyttäväksi raideräiskinnäksi, jossa yksi sankareista lentää konekivääreillä ja ohjuksilla varustetulla hyttysellä (ota itse offia, pohjolan mies). Vielä lopussakin on jotain uutta, kun vauhdikas neppiautokaahailu tulvaa pakoon pakottaa kielen keskelle suuta. Vaikeustaso on usein yhtä korkealla kuin vanhoissa kaksiulotteisissa peleissä, tosin sillä ratkaisevalla erolla, että lisäelämät ovat loputtomat ja väliaikapisteet lähellä toisiaan.

Sankarimme seikkailevat lähes aina ryhmänä ja tällöin pelaaja saa päättää ketä liikuttaa, tietokoneen huolehtiessa luontevasti lopuista. Mekaniikkaa hyödyntävä pulmanratkonta on yksinkertaista ja lapsille sopivaa, ei kuitenkaan typerää. Useimmiten kyse on palikoiden etsimisestä, työntelystä ja niiden kasaamisesta oikeassa järjestyksessä. Hahmot tekevät puoliautomaattista yhteistyötä muun muassa painavia esineitä nostellessaan ja pelatessaan jalkapalloa eräällä tarpeellisella kuulalla. Usein kukin hahmo on vietävä erikseen tiettyyn kohtaan jotain tekemään: Arthuria auttaa tässä rajoitettu kiipeilykyky, Bétamècheä pieni koko ja ladattava pyssy ja Seleniaa rikkaruohoja leikkaava säilä, jonka ansiosta tytsi on myös selvästi karuin taistelija. Girl Powerin puolelle mennään viimeistään opittavien kykyjen myötä.

Taisteluosuuksista kertoessa tulee kerrottua paljon koko pelistä. Kyse ei ole mistään erikoisesta, saati sitten syvällisestä, kyse on perinteikkäästä peliviihteestä, johon minkä tahansa pelitalon pitäisi kyetä, jos tahtoa olisi edes vähän. Toisin kuin noin kaikissa toimintamätkinnöissä, tappeluista ei selviä nappia tai kahta rämpyttämällä. Tavoite on useimmiten avaimen ryöstö vihollisilta, jonka jälkeen yksi sankari voi yrittää avata portin muiden häntä suojellessa. Viholliset ovat hitaita ja heitä kun tarkkailee, tietää milloin on lopetettava lättyyn leipominen ja puolustauduttava parhaaksi näkemällään tavalla – jopa vastaliikkeellä! Jos joku kavereista kellistyy, on syöksyttävä pelastuspuuhiin, ennen kuin pahikset kärräävät tämän häkkiin ja hyttyskyydillä huitsin nevadaan. Tapellessa on siis pysyttävä hereillä. Nerokasta.

Toinen puoli totuutta


Jos en olisi viihtynyt Arthur and the Minimoysin parissa, olisin varmasti käyttänyt enemmän energiaa sen huonoista puolista kitisemiseen. Kiltisti sanottuna kyseessä on monipuolinen seikkailu, tuhmasti sanottuna paremmista peleistä koottu sillisalaatti ilman ensimmäistäkään omaa ideaa (jotkut sanovat samaa elokuvasta). Ruudunpäivitys todellakin on kehno, eikä peli muutoinkaan ole erityisen vakaa. Epäilen jopa, että puolessa välissä seikkailua on pelinpysäyttäjäbugi, sillä nettifoorumien perusteella en ole ainoa, joka ei päässyt yksinkertaisesta kohdasta eteenpäin ohjeidenkaan kanssa. Lapsille eli kohderyhmälle peli osoittautunee liian vaikeaksi, mitä tosin lieventää minutkin pelastanut mahdollisuus pelata jokaista kenttää heti kun levyn lyö koneeseen. Jos arvostaa elokuvaa tarpeeksi ostaakseen siihen perustuvan pelin, tässä tapauksessa luultavimmin kannattaa niin tehdä.

V2.fi | Jari Tapani Peltonen

Arthur and the Minimoys (Playstation 2)

Arthur and the Minimoys on yhtä kaukana hittipeleistä kuin niistä rahastuksista, joita leffojen kylkiäisiksi yleensä tuotetaan. Mukavat tunnelmat tempaisevat mukaan ja vaihteleva puuhastelu pitää mielenkiintoa yllä, vaikka tekninen toteutus jättää toivomi
  • Monipuoliset, viihdyttävät haasteet
  • Sympaattisten sankareiden yhteispeli
  • Vahva elokuvamaisuus
  • Nätti grafiikka
  • Ruudunpäivitys
  • Pienet bugit ja suunnitteluvirheet
  • Ei kaksinpeliä
< Ace Combat X: Skies ... Mario Party 8... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



V2.fi:n JOULUKISA
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova