Tuorein sisältö

Tactics Ogre: Reborn

Arvioitu: Tietokonepelit
Genre: Strategiapelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 12
Kehittäjä: Square Enix
Julkaisija: Square Enix
Julkaisupäivä: 11.11.2022
Pelin kotisivut
Matias Puro

05.12.2022 klo 17.16 | Luettu: 962 kertaa | Teksti: Matias Puro

Jälleensyntynyt klassikko
Strategiapelien alalajiin kuuluvat taktiikkapelit ovat kokeneet pientä nostetta. Vuosikausia kituneen genren renessanssi sai alkusysäyksensä vuosikymmen sitten ilmestyneestä, Firaxiksen kehittämästä XCOM: Enemy Unknownista. Sittemmin taktiikkataiturit ovat nauttineet mm. Wastelandin paluusta, ja siintääpä tulevaisuudessa jopa uusi Jagged Alliance. Tällä kertaa länsimaalaisten taktiikat siirretään kuitenkin sivuun, sillä arviointiin päätyy japanilainen klassikkoteos Tactics Ogre: Let Us Cling Together, uudella Reborn-lisänimellä koristeltuna.

Yhteentakertujien taktikointia


Vaikka tartuin Tactics Ogreen vasta nyt ensi kertaa, Let Us Cling Together on jo entuudestaan tuttu nimi. Alunperin 90-luvun puolivälissä julkaistu peli ilmestyi samana aikakautena kuin aiemmin mainittujen länsimaalaisten klassikoiden ensimmäiset osat, eikä tämänkään teoksen klassikko-status ole tuulesta temmattu: pelkkä taktikointi on yhtä monipuolista kuin kilpailijoissa, mutta kaupan päälle peli etenee moniulotteisena ja ympäriinsä haarautuvana tarinana. Ensikertalaisena pyrin kuitenkin arvioimaan, miltä Tactics Ogre: Reborn tuntuu 2020-luvun perspektiivistä: onko kyseessä ajaton fantasiaklassikko, vai onko aika kaikille armoton?


Kokonaisuus on hyvin lähellä Final Fantasyn kaltaisia japanilaisia roolipelejä: lukuisia sankareita sisältävä seikkailutarina sijoittuu perinteiseen fantasiamaailmaan, joka on ajautunut laajamittaiseen sotaan. Melodramaattisia juonenkäänteitä tauotetaan lukemattomilla taisteluilla, tappeluilla, kamppailuilla ja kärhämillä, joissa kaksi tiimiä taktikoi vuoropohjaisella ruudukkokartalla. Suurin ero muihin roolipeleihin on lähinnä siinä, ettei pelaaja ainoastaan valitse iskua listasta, vaan siirtää ensin hahmoa pelikartalla ja valitsee vasta sitten iskun.

Tarina itsessään on varsin vakuuttava: hyvin perinteisestä “maalaispoika lähtee ystävineen seikkailemaan vapauden puolesta” -lähtökohdasta kumpuava tarina käsittelee sodan ja moraalin harmaita puolia, eikä tyydy tarjoamaan vain helppoja vastauksia tai kirkasotsaisia sankareita. Tarina saa myös lisäikää ns. Wheel of Time -mekaniikasta: tarina haarautuu valintojen mukaan, ja kompletitionisti voi halutessaan hyppiä aiempiin tapahtumiin ja selvittää, mitä eri aikajanoilla tapahtuu.


Ongelmia kuitenkin on, joskin ne kumpuavat pääasiallisesti tarinan sijaan tarinankerronnasta. Vaikka tiedostan että kyse on aikakauden teknisistä rajoitteista, en voi sivuuttaa sitä faktaa että söpöt ja pienenpyöreät chibi-ukkelit eivät sovi aikuismaiseen tarinaan. Dissonanssi kuolevien sankareiden ja ällösöpöjen pehmoukkeleiden välillä on rajua. Ei sillä että tyyli olisi muutenkaan hienovarainen: ääninäyttelijät järsivät välillä kalusteita siihen malliin, että esikuvaksi on todennäköisesti otettu Jeremy Ironsin ikoninen performanssi Dungeons & Dragons -elokuvassa.

Valitan nopeasti myös tarinan eri nimistä: mikään ei väsytä nopeammin kuin puheet Xytegenian ajan Oberonmeren Valerian-saarten Dorgalua Oberythista, jonka valtaa vastusti Lodiksen mustaritareita johtava Lanselot Tartaros. Pelkästään aloitusvideossa esitetään sellainen määrä hahmoja, paikkoja ja tapahtumia (joista jokainen kuulostaa aiempaa hölmömmältä), että silmät pyörivät päässä sarveiskalvot irtirepivällä vauhdilla.

Aikansa mestariteos, mutta myös aikansa vanki


Lyhyestä virsi kaunis: Tactics Ogren taktikointi on edelleen ihan mukavaa ajanvietettä. Vaikka nykypeleihin tottuneelle taisteleminen on varsin pelkistettyä, elementit ovat tuttuja. Pienellä ruudukkokartalla kohtaa kaksi tiimiä, joista jokainen sankari on uniikki: hahmoluokan, kykyjen sekä varusteiden avulla erottuvat yksilöt tukevat ja taistelevat jokainen vuorollaan, kunnes yhden tiimin sankarit ovat maassa.


Taistelusta löytyy tarpeeksi sisältöä – aina ympäristöjen korkeuseroista erilaisiin kykyihin – että hahmoluokatkin pääsevät loistamaan erilaisuudellaan. Ympäristöt ovat yleisestikin hyvin suunniteltuja, balanssi on kunnossa ja variaatiota löytyy. Pelatessa on siis helppoa ymmärtää, miksi Tactics Ogre oli niin arvostettu 90-luvulla.

Kehuista huolimatta kokemus jätti minut lopulta varsin kylmäksi. Reborn on niitä pelejä joissa ei oikeastaan ole yhtään mitään pilalla, mutta lopputulos on silti tunnoton tai pliisu – tai peliä ei vain yksinkertaisesti halua pelata. Monilta osin kyse on yli 25 vuoden hitaasta kehityksestä, joka on lähes huomaamattomasti sujuvoittanut pelaamiskokemusta. Kaikki valitukset kuulostavat yksinään varsin harmittomilta (ja sitä ne monesti ovatkin), mutta yhteen ynnättynä ongelmat kasaantuvat.

Aloitetaan vaikka hitaudesta. Rebornin pelaaminen on kunnon tervassa tarpomista, sillä kaikessa kestää: animaatiot ovat hitaita, animaatiota ennen ja niiden jälkeen on pieni sekunnin tauko, valikot sisältävät alivalikoiden alivalikoita ja pelilaudalla on aika liuta ohjattavia sotureita. Vaikka kyseessä olisi pienellä kartalla tapahtuva kärhämä, taistelut kestävät helposti puoli tuntia, usein reilusti enemmän. Automatisoin huvikseni yhden alkupään yhteenoton (pelissä voi laittaa päälle automaattitaistelun, jolloin peli pelaa itse itsensä), ja taistelussa kesti silti yli puoli tuntia – siis ilman sekunninkaan pohdintaa siitä, mitä vuorolla haluaisi tehdä. Kaiken lisäksi hahmot vieläpä aloittavat eri puolita pelilautaa, jolloin pelkkiin taisteluasemiin siirtymisessä kuluu aikaa.


Hitauden lisäksi pelistä löytyy paljon leikkaa&liimaa -sisältöä: esimerkiksi maagista perushyökkäystä on useampaa varianttia, koska hahmoilla on heikkous tiettyyn elementtiin. Siispä pelissä ei ole vain tulipalloa, vaan myös esimerkiksi sähkövasamaa ja tuulenpuuskaa. Liikkeet toki maksavat saman verran manaa ja ovat ulkoasua lukuunottamatta identtisiä. Grindiäkin riittää. Jo juoneen lukeutuvia taisteluita on aimo annos, mutta hahmoja voi lisäksi treenata harjoitusmatseissa. Vaikka eri kykyjä ja iskuja on runsaasti, tuntikymmenien edestä ne eivät viihdytä.

Faneille varma kyllä, entäs muille?


Nipotuksista huolimatta Rebornen entisöinti on tehty mallikkaasti. Ohjauskin toimii moitteetta, niin hiirellä kuin kapulalla. PC:n lisäksi taktikointia voi harrastaa Playstation 4:llä ja 5:llä sekä Nintendo Switchillä. Pelin tai pelisarjan faneille Rebornia voi suositella varauksetta. Muiden kohdalla kysymys onkin sitten vaikeampi.


Tactics Ogre: Reborn on kahtiajakoinen kokemus. Tarinapeli jonka tarina on hyvä, mutta tarinankerronta aikansa uhri; taktiikkapeli jonka mekaniikat ovat kunnossa, mutta toteutus alkaa nopeasti väsyttää. Jos olisin tutustunut Tactics Ogreen teini-ikäisenä, olisin ollut todennäköisesti aivan myyty. Vuosikymmenet ovat kuitenkin hemmotelleet minua helppokäyttöisemmillä ja nopeatempoisemmilla peleillä, joita huomasin haikailevani läpi pelailun.

V2.fi | Matias Puro

Tactics Ogre: Reborn (Tietokonepelit)

Erinomainen remasterointi taktiikkapelien klassikosta. Aika on kuitenkin himmentänyt pelin kirkkaimman loisteen.
  • Aikaisekseen upean monipuolinen
  • Monitasoinen tarina
  • Hyvin tehty remasterointi
  • Ajan hammas nakertaa ilkeästi
< Evil West... Sonic Frontiers... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova