Tuorein sisältö

Monochroma

Arvioitu: Tietokonepelit
Genre: Seikkailupelit, Älypelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 1
Kehittäjä: Nowhere Studios
Julkaisija: Nowhere Studios
Pelin kotisivut
Matias Puro

13.06.2014 klo 15.34 | Luettu: 2155 kertaa | Teksti: Matias Puro

Mustaa ja valkoista
Kickstarterista loppurahoituksensa hakenut Monochroma lupailee tunnelmallista selviytymistä vaihtoehtoisessa 50-luvun dystopiassa. Nowhere Studiosilta löytyy kunnianhimoa, riittävätkö rahkeet kutkuttavaan pelikokemukseen?

Missä ne sävyt ovat?



Monochroma kuulostaa paperilla hyvältä. Film noiria ja Limbon visuaalista tyyliä mukaileva, tarinankerrontaan sekä tunnelmaan pohjautuva 2D-platformer huokuu Icon ja Brothersin henkeä. Loukkaantuneen pikkuveljen kaitsenta läpi dystopisen teollisuusmaiseman ei kuitenkaan täysin toteuta lupauksiaan, saati hyödynnä vahvuuksiaan. Monochrome itsessään tarkoittaa yhden värin eri sävyillä luotua taideteosta, mutta viittaus peliin jää tyhjäksi. Pääasiallisesti mustavalkoinen 2D-platformer nimittäin herättää maailmansa yksityiskohdat eloon Millermäisesti punaisella, eikä tarinakaan tunne harmaan sävyjä.

Juoni on tarkoituksellisesti minimalistinen, vailla turhia kiemuroita. Veljesten leikki läpi maissipeltojen saa käänteen pikkuveljen loukatessa jalkansa, jolloin isoveli nappaa kuopuksen reppuselkäänsä ja lähtee etsimään apua. Matkalla lapset kuitenkin päätyvät robotteja tuottavan, kieroutuneen M-yhtymän varastorakennukseen ja näkevät jotakin, mitä ei pitäisi. Vartijoiden huomatessa kutsumattomat vieraat alkaa ajojahti, joka kuljettaa veljekset läpi vaihtoehtoiseen historiaan pohjautuvan dystopian. Juoni on kehyskertomuksena niin köykäinen, että pelin olettaisi siirtävän veljessuhteen valokeilaan, mutta näin ei ikinä tapahdu. Hahmot jäävät etäisiksi, eikä mainittavaa edistystä tapahdu.


Kulkumatka peilailee pitkälti tarinankerronnan perinteitä. Alun kotoisan luontokuvaston jälkeen matka taittuu erilaisten teollisuusalueiden kautta alati kieroutuneempiin sekä masentavampiin maisemiin. Matkalla pimeyden sydämeen pelin yhdeksi pääosaksi nousee vaihtoehtoinen 50-luvun teollisuushelvetti, maailma jossa robotiikan monopoliasemaa pitävä M-yhtymä kyykyttää asukkaita armottomasti. Kuvastoa lainataan niin film noirista, dystopiakirjallisuudesta kuin tosielämän fasistisista puolueista. Yritystä löytyy ja Monochroman maailmaan onkin saatu puhallettua henkeä sekä kauniita maisemia, mutta lopputulos jää ajoittain tavalla tai toisella vaillinaiseksi. Visuaalinen tyyli kuitenkin pysyy pelin suurimpana valttikorttina.

Valtakunta tuikusta


Monochroman pelillisenä sisältönä toimii kevyt platform-puzzleilu. Sanaa “puzzle” voi kuitenkin käyttää vain hyvin suuntaa-antavasti, sillä todellisia pelinpysäyttäjiä - saati aivonystyröitä muutenkaan nyrjäyttäviä - pulmia ei pelissä vastaan tule. Ajoituksiin, fysiikkaleikkeihin sekä vipujen vääntelyihin pääasiallisesti keskittyvät ongelmat hoituvat yleensä muutamassa minuutissa jopa kaltaiseltani, tavallista tahvommalta pelaajalta. Vertauspohjana mieleeni juolahti jo aiemmin mainittujen Limbon sekä Icon lisäksi Brothers: A Tale of Two Sons, joka muistutti Monochromaa myös veljesasetelmansa vuoksi.


Nerokkaita puzzleja hamuavien ei siis kannata olettaa, että tästä pelistä olisi aivojen virkistämiseen. Helppouden lisäksi monet pulmat on vieläpä esitelty huonosti, jolloin pelaajan on pakko harrastaa “yritys ja erehdys” -tyyppistä kokeilua, jossa puzzlen kokonaistilanne avautuu vasta useiden äkkikuolemien jälkeen. Pulmat ovat oletettavasti suunniteltu suorasukaisiksi, etteivät ne irroittaisi pelaajaa tunnelmoinnista, mutta tarinankuljetuksenkin ontuessa Monochroma ei lopulta loista kummallakaan osa-alueella.

Pikkuveli toimii pelin muista erottavana ripauksena: Suuri osa puzzleista keskittyy reppuselässä roikkuvan kuopuksen aiheuttamiin etenemisongelmiin. Jalkansa loukannutta veljeä täytyy alati kantaa mukana, mutta reppureissaajan kanssa pelaaja ei voi juosta tai hyppiä täydellä kapasiteetilla. Pimeää pelkäävälle kantokyytiläiselle pitääkin löytää valonlähteitä, joissa lapsi uskaltaa odottaa isoveljen ongelmanratkontaa. Idea toimii sekä pelimekaniikallisesti että tarinallisesti, vaikka pulmat muuten olisivatkin turhan tavanomaisia.


Hieman raa’asta tekstistäni huolimatta Monochroma ei ole läpimätä teos, peliä vain vaivaa monessa asiassa paha keskinkertaisuus. Lopputekstien osuessa kohdalle päällisin tunne ei ole ärsytys saati viha, vaan tylsistyminen ja kiinnostuksen puute. Joskus negatiivisetkin tunteet ovat suotavampia, sillä silloin pelistä jää edes jotakin sanottavaa tai mietittävää. Muutamat kauniit kuvat ja hauskat ideat ei riitä ylläpitämään kiinnostusta viiden tunnin kokonaiskeston ajan. Halvalla vastaan tullessa Monochroman voi katsastaa, jos samankaltaiset pelit ovat aiemmin iskeneet. Uutta Icoa ei kuitenkaan kannata odottaa.

V2.fi | Matias Puro

Monochroma (Tietokonepelit)

Tunnelmalliseen kerrontaan tähtäävä Monochroma jättää tunteet haaleiksi, eivätkä puzzletkaan aiheuta suurempia ahaa-elämyksiä. Alelaarihinnalla genren faneille parin illan välipalaksi.
  • Visuaalisuus
  • Maailma
  • Pahviset hahmot
  • Mitäänsanomattomat puzzlet
< Toy Rush... Mario Kart 8... >

Keskustelut (1 viestiä)

perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

15.06.2014 klo 23.57

"Tunnelmalliseen kerrontaan tähtäävä Monochroma jättää tunteet haaleiksi, eivätkä puzzletkaan aiheuta suurempia ahaa-elämyksiä. Alelaarihinnalla genren faneille parin illan välipalaksi." Tätä tekstiä vois käyttää meikästä myös Limbon kohdalla. Se tosin ei hädin tuskin kestäny kuin sen yhden illan.
Muokannut: perato 16.06.2014 klo 00.36

Kirjoita kommentti

65790

V2.fi käyttäjätapaaminen 15.9. Tampere
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova