Nyt on aika ottaa esiin vuoden 2025 peliaiheiset bingo-kortit. Kenellä oli kortissaan ruutu “uusi Mario Kart on avoimen maailman peli”? Ei kenelläkään? No, hyvä tietää ainakin, että kukaan lukijoista ei ole salaa vakoilija Nintendon kehitysstudioilla, sillä näin on todellakin käynyt: uuden Mario Kartin — Mario Kart Worldin — suuri jippo on, että se on avoimen maailman peli.


Ratkaisu on vähemmän yllättäen jakanut mielipiteitä voimakkaasti, enkä ole itsekään aivan varma, mitä mieltä olen sen toimivuudesta. Järjestetään siis yhteinen terapiasessio, jossa työstän tieni läpi ristiriitaisten tunteideni ja pohdin, onko Switch 2:n ainoa todellinen julkaisupeli mistään kotoisin!



Mario Kart World sisältää pinon uudistuksia, joista osa on suuria ja osa taas sellaista materiaalia, että jos ei ole todellinen Mario Kart -superpeluri, ei todennäköisesti edes huomaa, että mitään on muutettu. Pureudutaan ensin niihin suurimpiin juttuihin.


Switch 2 on, uskokaa tai älkää, melkoisesti tehokkaampi konsoli kuin edeltäjänsä, ja koska Mario Kart 8 pyöri jo mukavasti 60 FPS:n nopeudella, Nintendo on tunkenut lisätehot graafisten tuunausten ohella suurempaan pelilliseen muutokseen: kuskeja on nyt 12 sijaan kerrallaan radalla 24. Kaksinkertaistunut kuskimäärä tekee pelin kisoista entistä suurempaa kaaosta, varsinkin jos ajaa netissä muita ihmispelaajia vastaan.

Toinen suuri uudistus koskee kisoja, jotka ovat nyt rakenteeltaan hyvin erilaisia kuin aiemmin, ainakin jos pelaa niitä kahta varsinaista pääpelitilaa. Grand Prix -pelitilassa ajetaan yhä kerrallaan neljä kisaa, joiden yhteispisteet sitten ratkaisevat, ketkä pokkaavat palkinnot. Suurena erona aiempiin Mario Karteihin vain kiertueen ensimmäinen kisa on perinteinen Mario Kart -huristelu, jossa ajetaan samaa rataa ympäri useampaan kertaan. Kaikissa myöhemmissä kisoissa meno jatkuu ikään kuin lennosta, ja kuskit ajavat avoimeen maailmaan suunnitellun radan läpi seuraavaa kisaa kohti, ja uudella radalla ajetaan sitten vain yksi kierros.


Näin suuri mekaaninen muutos on ymmärrettävästi nostanut monen pelaajan niskavillat pystyyn, varsinkin kun se on ainoa tapa pelata Grand Prix -pelitilaa. Perstuntumalla olisin itsekin sanonut, että uusi tyyli on huonompi kuin vanha, mutta se taisi olla vain ihan vastarannankiiskiyttä. Pienen sulattelun jälkeen uudessa tyylissäkin on nimittäin puolensa. Koska se ratojen välinen etappi ei ole mitään satunnaisessa pöpelikössä samoilua, vaan Nintendo on pystynyt tarkasti suunnittelemaan pelaajien käyttämän reitin, he ovat myös pystyneet pitämään huolta siitä, että ratojen välillä ajaminen on hauskaa ja näyttävää puuhaa.

Peli tarjoilee kerran toisensa jälkeen todella kauniita maisemia, kun koko autoletka ajaa vaikka matkalla lumisesta pohjolasta toistuvasti suurten kumpujen ylitse, ja jokaisen kummun päältä pystyy näkemään kauas horisontissa hohtaviin hehkeän värikkäisiin ratoihin saakka. Maailma tuntuu myös mukavan elävältä, sillä kisaajat eivät ole siellä yksin. Jos reitti vie vaikka välillä motarille, kaistat ovat täynnä myös muuta liikennettä. Syrjäisemmillä reiteillä ajetaan välillä vaikka pauhaavien vesiputousten harjalla tai villieläinten keskellä.


Mikään mahti maailmassa ei tietenkään olisi estänyt Nintendoa toteuttamasta monia näistä ideoista osana perinteisiä ratoja — ja tietenkin näitä elementtejä on myös niissä nähty — mutta osa niistä pääsee loistamaan paremmin, kun ideana ei ole ajaa samaa silmukkaa useita kertoja, vaan edetä pisteestä A pisteeseen B.

Vähemmän yllättäen se toinen pelin kokonaan uusista pelitiloista — Knockout Race — keskittyy vain näiden etappikisojen ajamiseen. Ideana on, että rata on jaettu useaan väliaikapisteeseen ja joka pisteellä letkan perimmäiset putoavat pois. Ihan hauskaa puuhaa tämäkin, mutta itse pidän perinteisistä kisoista enemmän, koska Mario Kart on tunnetusti täyttä hevonpaskaa, missä kisan ensimmäinen ja viimeinen kuski voivat helposti vaihtaa paikkoja vaikka metri ennen maaliviivaa. Näin perimmäisten torppaaminen pois vähän väliä syö hauskuutta, ainakin minun kirjoissani.


Se toinen uusi pelitila onkin sitten jotain hyvin erilaista. Se heittää pelaajan vain siihen suureen ja avoimeen maailmaan huristelemaan ympäriinsä oman mielensä mukaan. Tarjolla ei ole pelkkää maisemien ihailua, vaan maailmaan on myös tungettu aivan naurettavan suuri määrä erilaisia haasteita ja esineitä, joiden suorittaminen ja löytäminen avaavat käyttöön uusia hahmoja ja autoja. Avoimessa maailmassa huristelu on rentoa puuhaa, mutta todella käsittämättömänä ratkaisuna sitä ei voi harrastaa jaetulla ruudulla. Useampikin perheellinen kaveri on ymmärrettävästi ollut päätöksestä käärmeissään, koska tällainen puuhastelu olisi mitä oivallisin tapa pelata Mario Kartia vaikka nuorten lasten kanssa.



Uudistukset eivät tietenkään lopu uusiin ratoihin ja pelitiloihin, vaan mukana on myös paljon muuta uutta ja tuunattua. Peliin on lisätty taas uusia kuskeja, kuten koko internetin suureksi suosikiksi noussut “lehmä”, sekä oma uusi suosikkikuskini, “mehiläistyyppi”. Pienenä kauneusvirheenä monella uudella kuskilla ei ole mitään vaihtoehtoisia asusteita tai värityksiä, mikä tuntuu vähän ikävältä.


Peliin on lisätty myös uusia ajoneuvoja, ja lisäksi niiden toimivuutta on yleensäkin muuteltu melkoisesti. Eri ajokeilla on yhä omat ominaisuutensa, mutta ne koskevat nyt koko ajoneuvokokonaisuutta, eikä niiden osia enää voi vaihdella. Tämän vastapainona ajokit muuttavat nyt entistä dramaattisemmin muotoaan kun kisa siirtyy asfaltin ulkopuolelle. Ilmassa ajokeista paukahtaa esiin siivet, vedessä ne muuttuvat vesiskoottereiksi ja vaikka lumessa mönkijöiksi. Eihän se toki peliin suuremmin vaikuta, mutta näyttää hauskalta.

Mukana on myös uusia mekanismeja, kuten mahdollisuus grindata pitkin aitoja, köysiä ja vaikka sähkölinjoja. Oikea-aikaisilla hypähdyksillä voi myös välillä siirtyä tieltä seinälle, mikä ei ole varsinaisesti nopeampaa kuin tiellä ajaminen, mutta voi usein vuorostaan avata taidokkaille kuskeille hyviä oikopolkuja.

Tämä onkin oiva tilaisuus puhua siitä, miltä Mario Kart World noin yleisesti tuntuu. Kuten pitkäaikaiset pelurit tietävät, Mario Kart -pelit eivät ole mitään vakavasti otettavaa autoilua. 24 kuskin kisat ovat hirmuista kaaosta, joissa välillä tulee tulta ja salamaa joka puolelta. Autot sinkoilevat ja pomppivat mihin sattuu ja välillä on haastavaa edes poimia omaa autoaan värikkään sekasopan keskeltä. Perinteiseen tyyliin tekoäly vetää kotiin päin urakalla, mikä toki pitää kisat loppuun asti tasaisina, mutta tuntuu myös usein turhauttavalta kun putoaa vaikka johtopaikalta yllättäen 20 sijaa, koska puoli perässä tullutta rypästä päätti yhtä aikaa heittää niskaan lämpöhakeutuvia kuoria.


Vaikutelma korostuu entisestään nettipelissä, jossa pakka pysyy kasassa vielä entistä paremmin ja täten myös pienenkin virheen tai takaraivoon osuneen bumerangin seuraukset ovat vielä dramaattisemmat. Nettipeli ei sisällä mitään sen kummempaa algoritmia, joka yrittäisi etsiä pelaajalle oman tasoista vastusta, joten itse päädyin ensimmäisissä nettipeleissäni keskelle pelaajia, joiden ranking-luku oli tuplasti tai triplasti minua suurempi. Vakavammassa pelissä tämä voisi olla kohtalokas ongelma, mutta Mario Kartia pelatessaan pitää yleisestikin jo asennoitua niin, että voittamisella ei ole lopulta hirveästi väliä — jos ei siis halua saada raivohalvausta jo ensimmäisen tunnin aikana. Selvästi taidolla on kuitenkin jotain merkitystä, koska nämä rankingin mukaan paremmat pelaajat kyllä voittivat enemmistön kisoista, joskaan eivät toki kaikkia.



Mario Kart World on lopulta hieman ristiriitainen tapaus, mutta ei niinkään, koska peli olisi mitenkään huono. Nintendo ja Mario Kart ovat vain vuosien varrella hilanneet riman hyvin korkealle. Täten objektiivisesti erittäin hyväkin peli, joka olisi miltei missä tahansa muussa karting-pelisarjassa todellinen merkkipaalu, tuntuu nyt vain asialliselta ja jättää toivomaan enemmän.

Switch 2:n julkaisupeliksi World on mitä mainiointa kamaa. Se esittelee hyvin konsolin suurempia tehoja ja tarjoilee todella kaoottista, mutta myös sujuvaa ja näyttävää huristelua. Peli ottaa esimerkiksi kaiken irti Switch 2:n tuoreesta HDR-tuesta ja onnistuneen kalibroinnin jälkeen näyttää ällistyttävän hyvältä. Erinomaiset valoefektit ja hehkeän kaunis vesi yhdistettynä sarjakuvamaiseen tyyliin ovat voittava kombinaatio.


Toisaalta toivon suuresti, että homma ei jää tähän, vaan että Mario Kart World saa Nintendolta runsaasti huomiota päivitysten muodossa. Monet kuskit kaipaisivat kipeästi kosmeettisia vaihtoehtoja, uusia ratojakin voisi olla enemmän ja vaikka avoimessa maailmassa huristelu onkin ihan hauskaa, sekin kaipaisi lisää… jotain. Paperilla avoin maailma sisältää kyllä suunnattomasti tekemistä, mutta ainakin itse kyllästyin pienten haasteiden suorittamiseen ja erilaisten kerättävien esineiden jahtaamiseen jo parissa tunnissa. Ei siis hirveän hyvää vastinetta varmasti merkittäville kehitysresursseille, joskaan en ihan lonkalta keksi, mitä siihen avoimeen maailmaan pitäisi lisätä. Toivottavasti Nintendo keksii!

Tuntuu hölmöltä valittaa, kun kyseessä kuitenkin tosiaan on objektiivisesti erinomainen karting-peli, joka näyttää erinomaiselta ja tuntuu vielä paremmalta pelata. Mutta toisaalta vaikka Mario Kart 8:aan verrattuna World ei tunnu miltään jättiharppaukselta eteenpäin, vaan enemmänkin edeltäjänsä sivupeliltä, jonka merkittävin uudistus on se avoin maailma.

Toim.huom. pelin alustana lukee toistaiseksi Switch, tekninen päivitys uuden alustan lisäämiseksi tapahtuu kunhan juhannuksesta on selvitty.