Yksin vieraalle planeetalle haaksirikkoutunut Jan Dolski on pulassa. Tutkimustiimin hanslankarista ei ole apua, kun tukikohdan monimutkaiset suojakilvet alkavat hajoilla ja planeetan yliluonnolliset ilmiöt ylittävät käsityskyvyn. Jan Dolskia voi auttaa vain insinööri Jan Dolski ja tiedemies Jan Dolski.



This War of Minesta ja Frostpunkista tutun 11Bit Studiosin uusin peli The Alters rakentuu kutkuttavan idean ympärille: mitä jos sinä itse olisit paras apurisi?

Tarinavetoista seikkailua ja tukikohdan pyörittämistä yhdistelevä The Alters alkaa onnettomuudesta. Jan Dolski on tutkimusryhmän ainoa eloonjäänyt vieraalla planeetalla, johon on alkujaan matkattu mystisen “rapidiumin” perässä. Rapidium on eriskummallisilla ominaisuuksilla varusteltu ihmeaine, joka voisi pelastaa koko ihmiskunnan. Ikävä kyllä ihmiskunnan ja ihmeaineen välissä on vain Jan Dolski ja hänen vauhdilla romahtava tukikohtansa.


Sota ei ehkä kaipaa yhtä miestä, mutta tukikohdan korjaaminen vaatii kahta, joten Jan Dolski astuu eettisesti arvelluttavalle maaperälle ja kloonaa itsensä. Rapidiumin mahdollistama pikainen kloonausteknologia luo Janista täysi-ikäisen kopion kahdeksassa tunnissa, mutta pelkkä hiilikopio ei ole tarpeeksi: jokapaikanhöylä Jan ei nimittäin omaa vaadittua tietotaitoa futuristisen tukikohdan korjaamiseen, joten Janin ainoa vaihtoehto on antaa kvanttitietokoneen rakentaa hänen elämänpolustaan vaihtoehtoisia haaraumia. Haaraumista syntyy uusia elämänpolkuja, eli uusia Jan Dolskeja, joilla on tyystin erilaiset elämänkokemukset, tiedot ja taidot. Vaatiiko tukikohdan pyörittäminen materiaalien keräämistä? Ehkäpä parikymppisenä kaivostyöläiseksi ryhtynyt Jan Dolski voisi auttaa. Loppuuko ruoka kesken? Puutarhuri-Jan saisi ehkä enemmän irti tukikohdan viljelyksistä. Jan alkaa rakentaa varianteistaan koostuvaa tiimiä, joka yrittää pitää tukikohdan rattaat pyörimässä ilman, että riitapukariset vaihtoehto-Janit ovat jatkuvasti kiinni toistensa kurkuissa. Helpommin sanottu kuin tehty.



The Altersin kuvailun perusteella voisi odottaa varsin avointa peliä. Vaikka haaraumia toki riittää, noin 20-30 tuntia pitkä tarina kulkee todellisuudessa varsin selkeitä uria. Jan Dolskien liikkuva tukikohta pitää saada kulkemaan tiettyyn paikkaan, ja matkan varrella kohdatut tilanteet ovat samoja. Variaatioita löytyy siis lähinnä varianteista: jokaisella Jan Dolskilla on omat tarinansa, murheensa ja toiveensa, sekä myös omat lopputuloksensa. Kaikkia tiimiläisiä ei voi mitenkään miellyttää, joten yhdeltä pelikerralta jää pakostakin tutkittavaa. 11Bit Studiosin aiempia pelejä pelanneet osaavatkin odottaa, että matkan varrella esitetään myös moraalisia dilemmoja ja haastavia tilanteita.


Peliaika kuluu Dolskien tarinoiden lisäksi vierasta planeettaa tutkiessa ja tukikohtaa pyörittäessä. Matkan varrella kohdatut alueet ovat täynnä eriskummallisia luonnonilmiöitä, kerättäviä luonnonvaroja sekä maailmaa valoittavia esineitä. Tutkimusmatkailun vastapainoksi rakennetaan ja huolletaan moduuleista koostuvaa tukikohtaa: jonkun pitää rakentaa uusia säteilysuojakennoja, toisen korjata hajoavia huoneita, kolmannen suunnitella uusia varusteita ja neljännen kokata miehistölle purtavaa. Pelaaja voi vapaasti nakittaa eri työtehtäviä varianteille, ja keskittyä itse mieluisten tehtävien pariin.

Tutkiminen ja tukikohdan pyörittäminen on miellyttävällä tavalla hektistä ja systemaattista, erityisesti kun peli muistuttaa jatkuvasta kiireestä: liikkuva tukikohta siirtyy uudelle alueelle, ja heti tukikohdan pysähtyessä pelaajalla on jo tieto, että mahdollisimman pian pitäisi päästä taas liikkeelle. Pelaaja etsii nopeasti kaivettavia luonnonmateriaaleja, alueen salaisuuksia ja seuraavan etapin vaatimuksia. Samanaikaisesti on aina menossa lukuisia muita tavoitteita, joiden jahtaaminen muuttaa monotoniset työtehtävät kiperäksi taisteluksi kelloa vastaan.


Tukikohdan huoltotöiden lisäksi myös ihmissuhteiden huoltaminen on tärkeässä osassa: jos varianttien selkänahasta ruoskii jatkuvasti 12-tuntisia työpäiviä ja palkinnoksi annetaan lautasellinen harmaata velliä, tiimiläisten psyyke murenee nopeasti. Pelaajan pitääkin jatkuvasti tasapainotella vaatimusten ja myöntymisten välillä: yhden variantin mielenterveys kaipaa taukohuonetta ja kaljapingistä, toinen taas vaatii hengitysilman filtteriteknologian tutkimista, vaikka tutkimusresurssit ovat jo valmiiksi tiukoilla. The Alters ei koskaan tunnu yhtä armottomalta kuin pelifirman aiemmat pelit, mutta tuttu paine tuntuu jatkuvasti takaraivossa. Vaikka maaliviivan ylittäminen saattaa tuntua useimmiten täysin mahdolliselta, on paljon epävarmempaa miten tyytyväisinä eri Jan Dolskit sen viivan ylittävät.



Miellyttävistä pelimekaniikoista huolimatta The Altersin tärkein aspekti on sen tarina. Mielenkiintoiset scifi-konseptit luovat hyvän pohjan filosofisille pohdinnoille, ja Alex Jordanin hienosti ääninäyttelemät variantit värittävät tapahtumia persoonallisuuksillaan. Lopputuloksena on tieteisfiktiota, joka yhdistelee (pääosin) onnistuneesti korkealentoisia konsepteja ja maanläheistä draamaa. Jan Dolskin eri versiot tuntuvat aidosti erilaisilta persoonilta, mutta yhtymäkohtia on tarpeeksi, että hahmojenvälinen side tuntuu aidolta. Mitä henkilökohtaisemmalla tasolla The Altersin tarina liikkuu, sitä vahvemmin se myös iskee. Parhaimmillaan The Alters onkin uskomattoman koukuttavaa ja mielenkiintoista seurattavaa, sillä 11Bit Studios osaa vedellä juuri oikeista naruista oikealla hetkellä.


Ongelmiakin kyllä löytyy. Ensinnäkin lukuisten scifi-klassikoiden tapaan The Alters yrittää monesti luoda ideoistaan – eli kloonausteknologiasta ja vaihtoehtoisista elämänpoluista – moraalisia dilemmoja, mutta aidon draaman ja pohdinnan sijaan lopputulos on monesti turhauttavaa melodraamaa. Toisina hetkinä tarina yrittää rakentaa harmaasti sävytettyjä vaihtoehtoja, mutta lopputulos on todellisuudessa täysin mustavalkoista. Tuntuu myös, ettei The Altersilla ole välttämättä aivan hirveästi mitään sanottavaa. Monet teemoista jäävät pintaraapaisun tasolle, eikä tarinan edetessä synny erityisen originaaleja ajatelmia. Onnistunut pohdinta myös johtaisi johonkin; The Altersin tarina jää pikemminkin viihteen tasolle.

The Altersissa on ongelmia myös tarinan ulkopuolella. Ajoittain tukikohdan hoitaminen ja materiaalien varastoiminen vaatii tarpeettoman yksityiskohtaista hinkkausta, lisäksi pelistä löytyy yhtä sun toista bugia. Välillä hahmo jumittuu ympäristöihin, toisinaan tukikohta näyttää materiaalivarastojen sisältöä väärin. Ympäristöjen tutkiminen muuttuu myös ajoittain varsin puuduttavaksi, sillä planeetan esteet ja hidasteet aiheuttavat välillä väsyttävää ramppausta.



The Alters on siinä mielessä harvinainen helmi, että vastaavaa, kirjaimellista kloonikimaraa on harvemmin nähty. Käsikirjoitus osaa myös revitellä tarpeen tullen, tarjoten entistä eriskummallisempia variantteja tarinan edetessä. The Alters kuitenkin eksyy ajoittain henkilödraamasta suurempien filosofisten kysymysten äärelle, vaikka pelillä ei oikein ole mitään lisättävää aiheeseen.


Peli on myös selkeää jatkumoa 11Bit Studiosin aiemmille peleille. Pelifirma on tullut tunnetuksi tarinavetoisista kokemuksista, jotka yhdistelevät moraalisia dilemmoja ja tukikohdan pyörittämistä rajatuilla resursseilla. Tässä mielessä The Altersia uskaltaa suositella varsin varauksetta firman faneille, sillä laatu pysyy totutun korkealla.

On kuitenkin syytä mainita, että The Alters on ollut parin viimeisen viikon aikana pienen AI-kohun keskellä. Osa pelin tekstimateriaalista (kuten pelin käännöksiä vieraille kielille sekä jotkin pelinsisäiset materiaalit) on ilmeisestikin tuotettu tekoälyllä. Itse en havainnut pelailun lomassa mitään erityisen silmäänpistävää, mutta en myöskään lukenut kaikkea vastaantulevaa tarkalla silmällä. Asiasta on kuitenkin hyvä mainita, jos esimerkiksi boikotoi AI-työkalujen käyttöä. 11Bit Studios on myös pahoitellut asiaa ja kertonut, että tekoälyllä tuotetut materiaalit oli tarkoitus poistaa ennen pelin julkaisua.