Activisionin Tony Hawk -skeittipelit ovat vuonna 2025 aika erikoisessa tilanteessa. Pelihistoriansa tuntevat muistavat, miten ne olivat vuosituhannen vaihteessa se skeittipelien ja muiden extreme-lajien ympärille rakennettujen pelien uuden tulemisen ensimmäinen aalto. Toki skeittipelejä oltiin nähty siitä lähtien kun videopelejä yleensäkin, mutta Tony Hawk’s Pro Skater yhdisti toimivat kontrollit, aikaisekseen komean grafiikan, pelihistorian parhaimmistoon kuuluvan soundtrackin ja yleisen … no, katu-uskottavuuden paketiksi, jolle ei ollut aikanaan vertaistaan. Ei ole mikään ihme, että se nousi hirmuiseen suosioon, eikä ole myöskään mikään ihme, että Activision teki sen jälkeen Activisionit ja polki sarjan maan rakoon miljoonalla jatko-osalla.


Muutaman vuoden takainen Tony Hawk’s Pro Skater 1+2 oli selkeää nostalgiakalastelua, mutta positiivisella tavalla. Oli aivan selvää, että uusintaversion kehittäjillä oli paljon rakkautta myös heidän nuoruutensa pelejä kohtaan ja moni huomasi, että oli yhä hauska yrittää jahdata älyttömiä pistepotteja Goldfingerin Superman-biisin tahtiin.

Mutta olisiko 20 vuoden takainen pelattavuus toiminut yhtä hyvin, jos en olisi lähestynyt peliä nostalgian värittämien lasien takaa? Sitä pääsemme testaamaan nyt, sillä Activision on taas tehnyt Activisionit ja julkaissut Tony Hawk’s Pro Skater 3+4:n, joka nimensä mukaisesti on uusintaversio sarjan kahdesta seuraavasta pelistä. Ja niitä kohtaan minulla ei olekaan sitten enää mitään suunnatonta nostalgiaa.



Tony Hawk’s Pro Skater 3+4 tuntuu jo ensivilkaisulta hieman vaisulta paketilta edeltäjäänsä verrattuna, sillä yksi Pro Skater 1+2:n suurista jutuista oli se, että kehittäjät olivat tunkeneet sarjan myöhempien pelien mekanismeja ja ideoita mukaan myös niihin alkuperäisiin peleihin. Tällä kertaa uudistuksia ei ymmärrettävästi nähdä, koska monet niistä oli lainattu juuri Pro Skater 3:sta ja 4:stä.


Se suurin myyntiargumentti onkin, että nyt pelaajat pääsevät nauttimaan kahden uuden pelin kentistä ja kampanjoista uusilla alustoilla ja selvästi alkuperäistä paremmilla tuotantoarvoilla. Peli sisältääkin kaikki alkuperäisen kaksikon kentät sekä myös joitain kokonaan uusia kenttiä, sekä 31 skeittaajaa niin alan legendojen kuin modernien tähtien joukosta. Yksi suuri muutos on, että Tony Hawk’s Pro Skater 4:n avoin ja vapaamuotoinen kampanjatila on lentänyt roskikseen ja se on korvattu kahden minuutin ajoilla alkuperäisen pelin kentissä. Tavallaan ihan ymmärrettävää, koska alkuperäisen uratilan rakenteen toistaminen olisi vaatinut paljon työtä, mutta harmillista silti, koska juuri se “hei, pelaa nuoruutesi rakas peli uusiksi uudella teknologialla” -aspekti on suuri myyntiargumentti uusintajulkaisuille ja nyt se väistämättä vesittyy.

Lisää vesitystä tulee soundtrackien osalta, sillä alkuperäisten pelien soundtrackeista on dunkattu ojaan suuri osa. Kappaleiden lisensointi on tietenkin tunnetusti hyvin hankalaa puuhaa joten on ihan ymmärrettävää, että kaikkea ei ole saatu mukaan. Hieman erikoisesti moni bändi totesi myöhemmin, että heitä tai heidän edustajiaan ei koskaan edes lähestytty, joten oletettavasti osa biiseistä vaihdettiin puhtaasti sen takia, että ne haluttiin vaihtaa. Ei toki mikään maailmanloppu tämäkään, mutta voin omalta osaltani todeta, että Ramonesin Blitzkrieg Bopin tai Flogging Mollyn Drunken Lullabiesin puuttuminen puraisee syvältä ja syö jälleen sitä nostalgia-argumenttia.



Tony Hawk’s Pro Skater 3+4 on minulle hieman vaikea peli arvioitavaksi. Alun pohdinta siitä, miten Tony Hawk -sarja oli aikanaan se skeittipelien uuden tulemisen ensimmäinen askel, ei ollut hihasta kiskottua täytettä, vaan relevantti alustus. Pidin aikanaan sarjan parista ensimmäisestä pelistä suuresti, mutta sitten mielenkiinto jotenkin vain lopahti, eikä koskaan enää herännyt. EA:n Skate-pelit (ja niiden henkiset perilliset) avasivat vuorostaan silmäni realistisempien skeittipelien mahdollisuuksille, minkä jälkeen paluu Tony Hawkien pariin oli vielä vaikeampaa.


Pro Skater 1+2 oli poikkeus, koska se oli aikakapseli, johon minulla oli voimakas tunneside. Kuten Thomas Wolfen kuuluisa kirja opettaa, kotiin ei voi koskaan palata. Ehkä ei, mutta sairaiden 720 asteen benihanojen kiskominen Supermanin tahtiin antoi ainakin minun leikkiä hetken aikaa, että se olisi mahdollista. Tällä kertaa moista tunnesidettä ei ole, vaan Pro Skater 3+4:n katselu tuntuu minusta kuin – lainatakseni toista aikamme suurta kirjailijaa – katsoisin ihan pätevää autoa, jonka olen juuri myynyt ventovieraalle.


Voin arvostaa sitä, miten Pro Skater 3+4 tarjoilee yhä sen edellisestä pelistä tutun arcade-skeittailun suunnilleen niin hyvin tehtynä kuin sen voi tehdä. Peli näyttää hyvältä, pyörii pehmeästi, kontrollit toimivat totuttelun jälkeen hyvin (ainakin kun siirtyy käyttämään ristiohjainta analogitikkujen sijaan, sillä pelin vaatimat nopeat napautukset eri suuntiin eivät onnistu analogitikuilla luotettavasti) ja sisältöäkin on yllin kyllin. Mutta se intohimo ei syty.

Onko tämä vain minun ongelmani? Pitäisinkö pelistä enemmän, jos myös se olisi nuoruusvuosien rakas klassikko, jonka kenttiin paluuta olisin kaivannut parin vuosikymmenen ajan? Ehkä. Toisaalta, ehkä kyse on myös siitä, että kyseessä on vain jatko-osa. Pro Skater 1+2 tuntui erityislaatuiselta tapaukselta, koska Activision ei ollut tehnyt Pro Skater -peleillä oikein mitään vuosikausiin, ja modernisoitu uusintaversio, joka vangitsi alkuperäisten magian julkistettiin ja julkaistiin puskista. Ja Pro Skater 3+4 vain ei tunnu siltä. Ehkä osittain sen takia, että monet alkujaan Pro Skater 3:ssa ja 4:ssä olleista uudistuksista tungettiin mukaan jo siihen edelliseen uusintaversioon, jolloin Pro Skater 3+4 väistämättä tuntuu enemmän uusia kenttiä sisältävältä laajennukselta kuin uudelta peliltä. Ehkä osittain sen takia, että ne suuremmat jutut – kuten vaikka Pro Skater 4:n uratila – on torpattu uusintaversiosta pihalle.


Oli miten oli, näin on. Peliarvostelut eivät ole mitään norsunluutornista tehtyjä taivaallisen totuuden julistuksia, vaan yhden henkilön mielipiteitä. Ehkä ne, joilla on suurta nostalgiaa esikuvina toimineita pelejä kohtaan saavat Pro Skater 3+4:stä enemmän irti. Hitto, ehkä jopa monet sellaiset, jotka eivät koskaan pelanneet alkuperäisiä pelejä, huomaavat pitävänsä niistä suuresti. Se on ihan okei.

Minun silmissäni Pro Skater 3+4 vain tuntuu meta-henkiseltä uusintaversiolta vuosituhannen vaihteen Activisionista. Siitä, joka ei koskaan antanut yhden hyvän idean loistaa, vaan palasi saman kaivon ääreen kerran toisensa jälkeen, kunnes ketään ei enää kiinnostanut. Ja sitä menoa kohtaan kenelläkään muulla kuin Bobby Kotickilla tuskin on paljon nostalgiaa.