Räiskintäpelien rintamalla on ylitarjontaa rymistelyistä, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Näennäisesti todenmukaisiin maisemiin sijoittuvat pelitkin ovat poikkeuksetta tekeleitä, joissa ammuksia on loputtomasti ja pelihahmot pystyvät imemään itseensä epäinhimilliset määrät luoteja. Kaiken tämän keskellä kaipaisi jotain, jossa olisi huomattavasti realistisempaa otetta.


Tähän saumaan iskee VOID Interactiven ensimmäisen persoonan taktinen räiskintäpeli Ready or Not, joka saapuu nyt myös konsolipelaajien saataville. Kyseessä onkin piristävän erilainen pelikokemus, joka hurmaa kypsyydellään. Nyt vaaditaan tarkkaavaisuutta ja harkintaa, sillä säntälijöille ja oman elämänsä Ramboille on luvassa maineen ja mammonan sijasta reissu taivaan porteille.



Ready or Not sijoittuu kuvitteelliseen Los Sueñosiin, jossa pelaaja heitetään SWAT-erikoisryhmän komentajan saappaisiin. Poliisivoimien alaisuudessa toimivalle viiden hengen iskuryhmälle onkin tarvetta. Kyseinen kaupunki kun on melkoinen ongelmien pesä, jossa rikollisuus rehottaa ja monenlaiset ongelmat kukkivat.


Keikkaa siis pukkaa eikä luvassa ole mikään huviretki, sillä pelissä nähtävät tapahtumat ja teemat ovat aidosti rankkoja paljastaen ihmismielen synkimmät puolet. Kun vastaan tulee lapsiin kohdistettua julmuutta, terrori-iskuja ja kouluammuskelu, on K18-leima runsain mitoin ansaittu. Toisaalta rohkeus käsitellä vaikeitakin teemoja erottaa pelin suuresta massasta tehden tästä aidosti todentuntuisen. Pelattavaa myös riittää kohtuullisesti, sillä itse en saanut yksinpelikampanjan kaikkia tehtäviä suoritettua vaikka peliä tuli tahkottua reilusti yli 15 tuntia.



Pelaaminen koostuu kahdesta osa-alueesta: tehtäviin valmistautumisesta sekä itse toiminnasta kentällä. Valmistautuminen tapahtuu SWAT-ryhmän päämajassa, jossa on mahdollista varustautua, rekrytä iskuryhmän jäseniä sekä kehittää sihtiä ampumaradalla. Erilaista säätämistä onkin tarjolla kiitettävästi, sillä iskuryhmän pystyy aseistamaan jos jonkinlaisilla tussareilla ja varusteilla. Los Sueñosin poliisivoimilta ei selkeästi ole määrärahoja leikattu.


Valmistautumiseen liittyy olennaisesti varsinaisiin tehtäviin perehtyminen. Jokaisen tehtävän tarkemmat tiedot ladataan mukana kulkevaan tablettiin, josta löytyvät muun muassa tavoitteet, alueiden pohjapiirrokset sekä tiedot paikan päällä olevista siviileistä sekä epäillyistä. Tehtävänantoihin kannattaakin perehtyä, sillä esimerkiksi karttaan tutustumalla omaa liikkumista voi suunnitella jo etukäteen, joka tekee toiminnasta tehokkaampaa.


Kehuja ansaitsee tehtävänantojen realistisuus. Esimerkiksi joskus kohteiden pohjapiirrokset voivat olla hyvinkin tarkasti tiedossa, joskus näistä ei välttämättä tiedä muuta kuin rakennusten sijainnit kartalla. Vaikka tehtävät ovat pohjimmiltaan samanlaista paikkojen läpikäyntiä, tilojen varmistamista ja epäiltyjen kiinniottoa eri ympäristöissä, lisää tehtäviin liittyvä epävarmuus vaihtelua ja yllätyksellisyyttä. Koskaan ei voi tietää, kuinka monta aseistautunutta epäiltyä kohteessa lopulta on.



Pääasiallinen peliaika vietetään kentällä tehtäviä ja niihin liittyviä tavoitteita suorittaen. Pelillisesti homma on perinteistä ensimmäisen persoonan räiskintää taktisella tulokulmalla, mutta oman iskuryhmän komentaminen tuo peliin mainiota lisäsyvyyttä.

Menestyksen kannalta olennaista onkin se, kuinka joukkojaan käskyttää. Periaatteessa sooloilemallakin voi onnistua, mutta hyvin johdettu ryhmä nostaa onnistumisen mahdollisuuksia merkittävästi. Pelaaja voi hyödyntää ryhmää monella tavalla. Esimerkiksi tietyn tilan voi tyhjentää ovet auki potkien ja kranaatteja sisään syytäen tai sitten sisäänkäynnin auki tiirikoimalla ja paikallaolijat maahan käskyttämällä. Ukset voi jopa blokata mukana kulkevalla kiilalla, jolloin tilasta ei pääse ulos eivätkä viholliset pääse iskuryhmän kimppuun. Ryhmän pystyy myös jakamaan kahtia ja komentoja ketjuttamaan, joka lisää taktikoinnin mahdollisuuksia entisestään. On myös omassa harkinnassa, haluaako johtaa joukkojaan edestä vai antaako ryhmän tolskata rauhassa. Mahdollisuuksia on monia.


Ryhmän komentaminen toimii pääasiallisesti hyvin ja tekoälyn ohjastama erikoisjoukko hoitaa hommat mallikkaasti. Vain joissain kohdin tekoälykaverit saattoivat jäädä paikoilleen vastoin komentoja, mutta tilanteita ei tullut vastaan häiritsevän paljoa. Ryhmän komentaminen itsessään onnistui myös alkukankeuden jälkeen hyvin. Ainoastaan tiukimmissa paikoissa huomasin sormien menevän välillä sekaisin komentoja naputellessa, mutta yllättävän hyvin näinkin monimutkainen komentosysteemi on saatu istutettua peliohjaimelle. Myös itse räiskintä toimi hyvin, vaikka FPS-pelien pelaamista peliohjaimella hieman vierastankin.



Ready or Not on näyttävä ilmestys. Vaikka mitään ultrarealistista grafikkatykitystä ei olekaan tarjolla, on lopputulos komea ja peli pyörii sulavasti. Erityiskehuja ansaitsevat yksityiskohtia täynnä olevat tehtäväalueet. Tällä osa-alueella peli antaa parastaan, sillä tapahtumapaikat ovat poikkeuksetta loistavasti suunniteltuja ja niissä on runsaasti vaihtelua. Välillä hyökätään autiotaloon yön pimeydessä, toisaalla taas isketään neonvaloin valaistuun yökerhoon ja joskus ryynätään maanalaisissa tunneleissa. Kyllästymään ei siis pääse.


Monipuoliset tehtäväalueet eivät myöskään tarjoa pelkästään vaihtelua näköaistille, vaan eri ympäristöt vaikuttavat olennaisesti siihen, kuinka kannattaa toimia. Esimerkiksi hotellin ahtailla käytävillä eteneminen vaatii erilaisten asioiden huomioimista kuin liikkuminen valtavassa postilaitoksen hallissa, jossa viholliset näkevät iskuryhmän kauempaakin eikä suojaa välttämättä ole tarjolla. Mikään kun ei ole niin kuolettavaa, kuin tuntemattomasta sijainnista ammuttu luotisuihku.

Myös äänimaailma toimii ollen olennainen osa pelin tunnelmaa. Edetessä on tärkeää pysähtyä kuuntelemaan ympäristöään, sillä esimerkiksi puheen äänet ja muu mekkala saattavat paljastaa pahisten sijainnin, jolloin etenemistä kannattaa säätää tehtyjen havaintojen mukaisesti. Äänipuoli on muutenkin mallikkaasti toteutettu. Sarjatulen rätinä jossain etäisyydessä ja iskuryhmän huutamat käskyt ovat erinomaisesti toteutettuja luoden muutenkin realistiseen kokonaisuuteen lisää uskottavuutta.



Ready or Not tarjoaa mahdollisuuden myös moninpeliin, mutta sitä en omien kokemusteni perusteella voi suositella kenellekään. Siinä missä tekoälykavereiden kanssa tekemisessä on miellyttävää taktisuutta ja hommassa aitoa SWAT-ryhmän meininkiä, ei monipelissä ollut mitään järkeä. Epäilemättä kokemus riippuu paljon peliseurasta, mutta ainakin julkisilla servereillä touhu oli naurettavaa pelleilyä. Usein pelikaverit juoksentelivat kuin päättömät kanat vihollisia kuhiseviin huoneisiin, etenemisreittejä ei varmisteltu ja vastaantulijoita ammuttiin syyllisyyttä varmistamatta.


Moninpelikokemus oli niin kaukana yksinpelikampanjan tunnelmasta, ettei sitä jaksanut montaakaan peliä kokeilla. Hyvällä ja tutulla porukalla systeemistä saa varmasti enemmän irti, mutta julkiset pelit olivat silkkaa painajaista, jotka lähinnä tahrivat pelin pohjaidean.



Ready or Not pitää sisällään monenlaista näpläämistä ja lähestymistapojen hinkkaamista, joiden myötä kokemuksen voi sovittaa tukemaan omaa pelityyliään. Harmittavasti iso osa tarjolla olevista säädöistä jäivät ainakin itselläni tarpeettomiksi. Muutaman tehtävän jälkeen hyväksi havaitsemani kumiluoteja ampuva haulikko yhdistettynä topakkaan panssarointiin sekä tainnutuskranaatteihin tarjosivat niin hyvän kombon, ettei tätä tarvinnut enää loppupelin aikana vaihtaa. Mitä tekee kymmenillä aseilla, varusteilla ja komentomahdollisuuksilla, kun muutamalla pärjää aivan hyvin?


Sama ongelma nosti päätään muissakin kohdin. Erityisesti oman ryhmän hallinnointi tehtävien välillä on täynnä ilmaa. Tiimin merkitystä ja jäsenten kuolemien lopullisuutta korostetaan mainospuheissa, mutta käytännössä niillä ei ole mitään merkitystä. Tiimin jäsenten psyykkistä vointia kuvaa tila ei aidosti vaikuta mihinkään, koska tyypit pystyy lähettämään terapiaan latautumaan ja tilalle ottamaan uuden tulokkaan. Ja jos koko ryhmä sattui kuolemaan pommi-iskussa, ei sekään hetkauta suuntaan tai toiseen. Uusia tulijoita yksikköön on tarjolla jonoksi asti, joten vajaalla joukolla kentälle ei tarvitse hypätä. Jokaisen ryhmäläisen yksilölliset bonukset (esimerkiksi koko ryhmän sihtiä parantava erikoiskyky) eivät myöskään ole niin erikoisia, että niitä jäisi kaipaamaan hahmon menehdyttyä. Koko tiimi pelaajan oma hahmo mukaan lukien on helposti korvattavissa, jonka myötä ryhmään ei aidosti pääse syntymään tunnesidettä eivätkä menetykset tunnu missään.



Ready or Not ei ole täydellinen peli, mutta puutteet ovat pieniä. Pelaamista vaivaava kankeus ei pahemmin menoa hyydytä, eivätkä tekoälyn satunnaiset lapsukset vesitä pelikokemusta. Pelaaminen on kokonaisuudessaan toimivaa ja pelituntien myötä lisääntyvä kokemus näkyy tyydyttävällä tavalla omassa pelissä. On mahtava huomata, kuinka jo muutaman tehtävän jälkeen kentällä osaa toimia fiksusti ja omaa ryhmää käskyttää järkevästi. Kokemus kehittymisestä tukee peli-intoa juuri oikealla tavalla.


Lisäksi pelattavaa riittää pitkäksi aikaa, sillä peliin on julkaistu useampikin lisätehtäviä tarjoava DLC-paketti. Myös peruspelin uudelleenpeluuarvo on kohdillaan. Sitä lisäävät useammat tarjolla olevat vaikeusasteet sekä jokaisesta tehtävästä saatava arvosana, jota voi halutessaan pyrkiä parantamaan uusintayrityksillä. Paremmista arvosanoista palkitaan kosmeettisella ekstrasälällä. Uudelleenpeluuarvoa lisää myös se, etteivät viholliset ole aina staattisesti samoissa paikoissa. Ensimmäisellä pelikerralla tyhjä huone voikin seuraavalla kerralla olla täynnä vihollisia, joka pakottaa uusintakierroksillakin valppauteen.

SWAT-ryhmän seikkailut on tuotu poikkeuksellisen onnistuneella tavalla pelirintamalle ja homma toimii myös konsolimuodossa mainiosti. Kerrankin tarjolla on peli, jossa yksikin selustaan unohtunut vihollinen voi tietää hengenmenoa ja koko tehtävän epäonnistumista. Realistista räiskintäpeliä etsivälle Ready or Not on suositeltava hankinta.