Gearboxin menestyksekäs räiskintäpelisarja tekee kauan odotetun paluun! On aika ladata revolverihaulikot ja teipata jatkuvasti kälättävän Claptrapin kita umpeen, sillä uudet rajamaat odottavat kesyttäjäänsä!



Borderlands 4:stä on mahdotonta puhua ilman laajempaa kontekstia, joten perkaan arvostelun aikana myös pelisarjan historiaa. Vuonna 2019 ilmestynyt Borderlands 3 oli luonnollinen jatko aallonharjalla ratsastaneelle pelisarjalle: kolmas Borderlands oli suurempi, värikkäämpi ja hullumpi kuin koskaan ennen! Ikävä kyllä tarkoituksellisen ärsyttävyyden veitsenterällä taiteillut pelisarja kompuroi tuolloin omiin jalkoihinsa, joten lopputuloksena oli faneja väsyttänyt, mukahauska turhake. Pelintekijät ovat kuulleet kritiikin ja valmistaneet uutta osaa huolella, sillä Borderlands 4 tuntuu paluulta vanhaan.


Laatueroista huolimatta Borderlandsit ovat hyvin, hyvin samanlaisia pelejä keskenään, joten aloitetaan uusimman osan tiivistyksellä. Mikä Borderlands 4:ssä on hyvää aiempaan pelisarjaan verrattuna? Räiskintä on erittäin sulavaa, avoin maailma on täynnä kaikenlaista sivutauhkaa ja uudet liikkumismekaniikat tekevät liikkumisesta hauskempaa kuin koskaan ennen. Entäpä mikä BL4:ssä sitten mättää? Noh, räväkkyydestään tunnetun BL3:n huono vastaanotto pelästytti pelintekijät niin pahasti, että neljännen osan tarina ja hahmot ovat yhtä kuivia ja mauttomia kuin hiekkaerämaa, jossa he tepastelevat. Pelisarjan perisynnitkin palaavat: päätarinassa etenemistä on tauotettava tuon tuosta sivutehtävillä, että hahmon kokemustaso nousisi vaaditulle tasolle; vihollisia täytyy räiskiä tylsistymisen rajamaille asti; ja lopuksi vitsien (silloin kun niitä ylipäätään kuulee) osumatarkkuus heittelee edelleen pahasti.


Kokonaisuutta voi kuvailla parhaiten niin, että Borderlands 4 on ehtaa Borderlandsia, niin hyvässä kuin pahassa: pelisarjan jokaisessa osassa jokin osa-alue on aina tehty paremmin ja huonommin kuin aiemmissa, mutta erot ovat lopulta varsin pieniä. Borderlands 4 on kokonaisuutena selkeästi paremmasta päästä, saattaapi kyseessä olla jopa pelisarjan paras peli sitten Borderlands 2:n. Laadustaan huolimatta en vain ole täysin varma, onko aika ajanut pelisarjasta ohi.



Borderlands 4 alkaa pelisarjalle tutulla tavalla: neljä uutta vault hunteria – eli ikiaikaisen alien-rodun holveja metsästävää sankaria – saapuu uudelle rajamaalle maineen ja mammonan toivossa. Homma ei kuitenkaan mene putkeen: muusta maailmasta eristäytynyttä Kairosta johtaa rautanyrkillä kuolemattomuuden saavuttanut diktaattori Time Keeper. Sankarit jäävät heti alkuvideossa kiikkiin, ja heidän selkärankaansa asetetaan lähetin, jonka avulla Time Keeper voi seurata heidän jokaista liikettään – ja ottaa heidät jopa haltuunsa halutessaan. Millään tällä ei oikeastaan ole mitään väliä, sillä koko selkärankalähetin käytännössä unohdetaan pelin ajaksi; millä kuitenkin on väliä, on että aiemmista peleistä tuttu sankaripoppoo Crimson Resistance pelastaa sankarin tyrmästä. Vastapalvelukseksi pelaajan ohjaama sankari lupaa yhdistää Kairoksen eri ryhmittymät yhden vastarintalipun alle, että diktaattori saadaan syöstettyä vallasta. Time Keeperin joukkoja vastaan taistellaan leikkaamalla käärmeiden – eli kenraalien – päät.


Päätarina toimii tuttuun tapaan lähinnä kehyksenä toiminnalle. Hahmoihin tai juonenkäänteisiin ei juuri tuhlata aikaa, sillä fokus on planeettaa kansoittavien hirviöiden, elukoiden, robottien ja maantierosvojen päiden räjäyttelyssä. Hyvä niin, sillä kaikki uudet hahmot ovat täysin unohdettavia. Vaikka matkan varrella tavataan tietysti useita vanhoja naamoja, Borderlands 4 tuntuu tarinan uudelta luvulta. Uudesta luvulta huolimatta mikään ei kuitenkaan ole erityisesti muuttunut, vanhoja asioita on vain pyritty parantamaan; osassa parantelu on onnistunut, osassa ei.

Merkittävin parannus liittyy suoraviivaistamiseen: monia pelin mekaniikkoja on haluttu yksinkertaistaa tai vapauttaa. Esimerkiksi hahmon ulkonäköä voi muokata milloin tahansa, ajoneuvon voi kutsua luokseen missä tahansa, taskuista ja kapsäkistä ylitsepursuavat lootit voi myydä helposti nappia painamalla ja hahmo liikkuu ympäristöissä entistä vapaammin, kiitos uusien liitely- ja heittokoukkumekaniikkojen. Borderlands 4 on peli, jota on helppo pelata sekä puolen tunnin pikasessioissa, että kuuden tunnin maratoneissa – nimenomaan edellä mainittujen suoraviivaistavien ja vapauttavien mekaniikkojen ansiosta.


Uudet sankarit toimivat myös hyvin. Tankihtava Amon mörssäröi vihollislaumojen läpi ja käyttää hyödykseen massiivisia elementaalikirveitä; energiakentillä leikittelevä Harlowe ketjuttaa iskujaan eri vihollisiin ja latinohenkinen Rafa keskittyy puhtaaseen vahingontekoon. Pelasin pääasiallisesti henkiapureita kutsuvalla Vexillä, joka on uusimman pelin sireeni. Todettakoon lyhyesti, ettei yhtä kovaa kattausta ole tullut vastaan Borderlands 2:n jälkeen. Arvostelupelailuni keskittyi kuitenkin sooloiluun, joten eri hahmojen yhteensopivuutta co-opissa en kommentoi.

Mainittuja muutoksia lukuunottamatta kyseessä on hyvin perinteinen Borderlands-peli, joka toimii kuten pelisarjan aiemmat osat. Jos siis odotat pelkkää ostosuositusta, voinen sanoa aika varmasti, että pelisarjan fanit tulevat olemaan Borderlands 4:ään hyvin tyytyväisiä. Pelisarjaa entuudestaan karsastaneita BL4 ei vastaavasti voita puolelleen.



Toistetaan tässä välissä vielä uudestaan, että omilla ansioillaan arvioituna Borderlands 4 on todella hyvin tehty ja monipuolista toimintaa tarjoava räiskintäpeli. Tuntojani varjostaa kuitenkin pieni “mutta”, jonka selittämiseksi meidän täytyy ottaa lyhyt historiantunti.


Palataan hetkeksi 16 vuoden päähän, kun ensimmäinen Borderlands julkaistiin vuonna 2009. Ulkoavaruuden rajamaille sijoittunut räiskintäpeli oli tuolloin monella tapaa vallankumouksellinen ja freesi: neljän pelaajan co-op oli harvinaista, cel-shadetettu grafiikka hiveli silmiä, avoimen anarkistinen luonne sekä satiiriset vitsit kohahduttivat (hyvällä tapaa) ja peli tarjosi aidosti uudenlaista pelattavaa. Markkinointilause "miljoona erilaista asetta" viittasi satunnaisgeneroituihin pyssyihin, jotka mahdollistivat revolverin rullalla ladattavan tarkkuuskiväärin, kranaatteja laukovan rynnäkkökiväärin sekä jäädyttäviä ammuksia ampuvan konepistoolin kaltaisia kummajaisia. Mahtipontista ja mielipuolista, kaikin parhain tavoin!

Borderlands 2 otti kaiken mikä pelisarjassa toimi, ja nostatti kierroksia minkä kerkesi: hahmoja, alueita ja aseita oli enemmän – ja mikä tärkeintä, tarina osasi ottaa maailmasta sekä hahmoista kaiken irti. Borderlands 2 tuntuu edelleen pelisarjan korkeimmalta kukkulalta. Sivuteokset Borderlands: The Pre-Sequel ja Tiny Tina's Wonderlands eivät koskaan lähteneet lentoon, ja Borderlands 3:n vastaanotto oli monella tapaa haaleaa: vitsit tuntuivat väsyttäviltä, hahmot karikatyyreilta itsestään ja ylettömyydessä vellonut pelisarja oli pöhöttynyt muotopuoleksi.


Nyt kun taukoa on otettu ja ongelmat (pääosin) korjattu, miltä se Borderlands 4 sitten tuntuu? Kuten aiemmin sanoin, niin hyvältähän se tuntuu, mutta takaraivossa kuiskii jatkuvasti pieni epäilys siitä, että ehkäpä rajamaat olisi aika kesyttää lopullisesti. Ne asiat, jotka tekivät pelisarjasta freesin ja mielenkiintoisen vuonna 2009 ovat muuttuneet vuonna 2025 radikaalista tavanomaiseksi; jännästä tylsistyttäväksi, ja innostavasta latistavaksi. Marvel-elokuvamaiset sutkautukset, täysin överiksi menevä lootin määrä, eriskummalliset viholliset ja yleisesti kreisi meininki henkivät enemmänkin ummehtunutta kellaria kuin raikasta tuulahdusta. Borderlands 4 tekee täysin oikean valinnan vähentäessään kierroksia BL3:n jälkeen, mutta toisaalta lopputulos tuntuu harmaalta Kiina-kopiolta. En suoraan sanottuna tiedä mitä Gearbox olisi voinut tehdä paremminkaan, mutta koulun cooleimman skidin sijaan Borderlands 4 tuntuu siltä keski-ikäistyneeltä varastotyöntekijältä, joka elää mielessään yhä uudelleen ja uudelleen nuoruutensa kultahetkiä.



Ehkäpä avainsana onkin “pätevä”: Borderlands 4 tarjoaa pelaajalleen erittäin pätevän Borderlands-kokemuksen. Hahmot ovat täysin unohdettavia (kuten lähes aina), ammuskelu muuttuu ajoittain puuduttavaksi samankaltaisten yhteenottojen ja loputtomalta tuntuvien vihollisaaltojen takia, enkä kokenut pelailun aikana sen suurempia tunnereaktioita. Toisaalta pelisarja ei ole niistä tunnettu, joten en viitsi liiaksi pisteitäkään rokottaa.


Pelisarjan vahvuudet, kuten hyvin sulava ja vauhdikas räiskintä, entistä vapaampi liikkuvuus sekä mielenkiintoisilla tehtävillä täytetty maailma toimivat tälläkin kertaa hyvin. Vaikka jouduin ajoittain tauottamaan päätehtävien suorittamisen kokemustasojen keräilyä varten, avoimesta maailmasta löytyvät pomotappelut, vartiotornien valtaukset ja muut sivutauhkat olivat aina pätevästi tehtyjä. Harmillista vain, että palkinnoksi saadut aseet ja varusteet tuntuivat todella merkityksettömiltä, sillä 99,9% kerätyistä tavaroista päätyi suorilta roskikseen.

Lopuksi on myös syytä varoittaa teknisistä ongelmista. Monet ovat kohdanneet teknisiä ongelmia pidemmillä pelisessioilla, myös konsoleilla. Rehellisyyden nimissä omat pelailuni Playstation 5:llä kuitenkin sujuivat lähes ongelmitta: ruudunpäivitys alkoi takkuilla muutamassa loppupään suuremmassa taistossa, muuten peli pysyi sulavana. PC-versio taas on ilmeisesti optimoitu niin huonosti, että julkaisupäivänä Borderlands 4:n Steam-arvio kirkui punaisena, ja nettifoorumit täyttyivät turhautuneiden fanien valituksista. Gearbox on jo julkaissut lukuisia peliä korjaavia päivityksiä ja lisää on tulossa, mutta kannattaa tarkastella tilannetta ennen pelin ostamista.


Eli suosittelenko Borderlands 4:ää nyt sitten vai en? Suosittelen, jos kaipaat lisää Borderlandsia. Pelisarjan neljäs numeroitu osa on mekaniikkojensa puolesta erinomaisesti tehty räiskintäpeli, vaikka pelisarjan henki alkaa tuntua hieman ummehtuneelta. Pelin arvosana keikkui tilanteesta riippuen kolmen ja neljän tähden välillä, joten pistetään riita keskeltä poikki.