Moni varttuneempi autopelailija muistaa hyvin Street Rodin (ja ellei muista, juttu täällä ja Pelataanpa täällä). Sehän oli aikalaisekseen hyvin makoisa kuvaus jenkkiläisen autoharrastuksen kulta-ajasta – ja tehty Puolassa. Japanese Drift Master taas on varsin hauska kuvaus japanilaisesta tuunaus- ja driftauskulttuurista… ja sekin on tehty Puolassa. Sattumaako?


Driftauksesta aiheena on sinällään tehty lukemattomia pelejä, aina sieltä Initial D:stä ja muista arcade-kaahailuista alkaen, toisaalta yltäen varsin vakavahenkisiin simulaatioihin. Lajia voi myös harrastaa nykyisin monissa muissa autopeleissä. JDM pyrkii kuitenkin olemaan hieman jotain muuta, sillä se tarjoaa avoimen kartan ja sille sijoittuvan tarinan (tai itse asiassa useitakin).


Pelaaja on ulkomaalainen nuorukainen, joka ajautuu puolivahingossa mukaan mutkaisilla vuoristoteillä käytäviin epävirallisiin sivuluisutuskisoihin ja päätyy sitten perustamaan oikein oman tiiminsäkin. Tarinaa kuljetetaan ihan tyylikkäillä manga-sarjakuvilla, joita vieläpä luetaan oikein- eli väärinpäin, siis alusta loppuun ja oikealta vasemmalle. Kisojen voitoista saa rahaa, joilla ensin ostetaan vaikkapa lakiteknisesti-riittävän-erilainen Toyota ja tuunataan siitä kunnon driftihirviö. Ostettavaksi on tosin tarjolla myös oikeita automalleja muun muassa Subarulta ja Nissanilta – ja erityisen makeana juttuna pelissä pääsee testimielessä koheltamaan myös Hyundain villillä Insteroid-sähköautokonseptilla. Sen rajaton vääntö tekeekin kumin polttamisesta helppoa. Kiiihdytyskisoja ja perinteistä rata-ajoakin on kyllä mukana, mutta pääpaino on sudittelussa.



Peli, jossa on tarkoitus driftata, luonnollisesti seisoo tai kaatuu sen varassa, miten helppoa tai vaikeaa sekä täsmällistä auton sladitus oikein on. Käytännössä perän irrottamiseen on tarjolla kolme konstia: pienemmälle vaihtaminen, nopea nykäisy käsijarrusta tai kytkimen ripeä painallus ja ampuminen vauhdissa, joka itse asiassa osoittautuu pian parhaimmaksi vaihtoehdoksi. Käsijarrua pitäisi kuulemma käyttää vain driftauskulman muuttamiseen, mutta tätä en vielä ihan itse oppinut.


Valitettavasti JDM ei ainakaan kirjoitusvaiheessa tukenut/tunnistanut testiin tullutta Logitechin RS50-rattiohjainta, joten pelasin sitä Xbox-padilla. Ilahduttavasti sekin mahdollistaa melko tarkan auton hallinnan, kunhan jaksaa sen pakollisen ensimmäisen tunnin seiniin törmäilyä, jotta homma alkaa sujua millään tavalla. Kuten niin monesti aiemminkin, jutun juju on mutkien ketjuttaminen, jolloin pistekerroin kasvaa. Törmäys seiniin tai pyörähtäminen ympäri taas palauttaa kertoimen ykköseen, joten Restart-toiminto tulee kisoissa hyvin tutuksi. Onneksi pelin tekijät ovat itsekin tämän ymmärtäneet, ja uudelleen aloittaminen sujuu erittäin helposti.



Japanese Drift Master maksaa Steamissa reilut kolme kymppiä, joten sitä ei voi toki tarkastella 80 euron AAA-nimikkeiden mittapuulla – mutta yllättävän paljon peliin on nähty vaivaa ja kaikesta huokuu paneutuminen aiheeseen. Sarjakuvamainen kerronta tulikin jo mainittua, mutta myös automallit ovat varsin hienoja, maastot tyylikkäitä ja esikuvalleen uskollisia, ja mikä parasta, driftailun taustalle saa soimaan kunnon eurobeat-jyystöä.


Pyyhkeitä tulee etupäässä fysiikkamallista, joka toimii välillä melko omanlaisellaan logiikalla. Vauriomallia ei ole, mutta se olisikin kyllä haastava toteuttaa niin, että pelaajan menopeli ei näyttäisi jatkuvasti rusinalta. Driftaaminen kun ei aina mene putkeen, joten mutkissa otetaan toistuvasti lähikontaktia kaiteiden ja muiden autojen kanssa. Sen sijaan se, että vastaantulijat ja välillä myös muut kilpailijat lentävät usein törmäyksen voimasta korkealle ilmaan kuin eivät painaisi mitään, vaikuttaa jo enemmän koomiselta.

Tekoäly on myös ajoittain vähän hassu, sillä sen tuntuu saavan melko helposti pois tolaltaan. Jos AI pääsee kisan alussa karkuun, se ajelee itsensä kymmeniä tuhansia pisteitä pelaajan edelle, mutta jos sitä taas sopivasti häiritään, voittaminen käy välillä melkein vahingossa. Tämä on toki pielessä monessa paljon kalliimmassakin pelissä. Autojen vähyys saattaa jotakuta häiritä, mutta tilannetta ollaan parantamassa lisäsisällöillä, ja itse koin tärkeämmäksi oppia hallitsemaan sitä nykyistä menopeliä ensin kunnolla.


Viihdyin siis JDM:n parissa hyvin, etenkin edullinen hinta huomioiden. Alkuun pääsy kesti aikansa, mutta pelin ajomalli on puutteineenkin ajatuksella tehty ja autojen hallinta on opittavissa. Rattiohjaus jäi nyt kokematta, mutta padillakin homma sujuu. Oli voittajafiilis, kun ensimmäistä kertaa sai aikaiseksi kunnon driftiketjun ja pisteitä ropisi tilille. Myös auton virittely on tehty järkevästi, ja tarjolla on valmiita setuppeja erilaisiin kisoihin. Uusien autojen hinnat ovat sen verran korkealla, että ensimmäistä hankintaa kannattaa parannella melko pitkään ennen vaihtoa, mikä on mielestäni etupäässä plussaa. Ja vaikkei nippelituunaus nyt ihan Shutokou Battle -tasolle ylläkään, kaikki oikeatkin JDM-fanit saavat kyllä varmasti aikaiseksi omaan makuunsa sopivan kokonaisuuden.

Peli on tullut tai tulossa myyntiin myös konsoleille (toim.huom.: tuli 21.11.).