Kun otetaan mallia, kannattaa sitä ottaa parhailta. Tämän on pelitalo Mimimi Games sisäistänyt, sillä alkujaan PC:lle jo vuonna 2016 ilmestynyt Shadow Tactics: Blades of the Shogun on kuin rakkauslaulu klassisille Commandos- ja Desperados -peleille. Tosiaikainen, lintuperspektiivistä kuvattu hiiviskelypeli tuntuukin raikkaalta tuulahdukselta vuosituhannen taitteesta, jolloin edellä mainitut pelisarjat nousivat pelimaailman tietoisuuteen.

Shadow Tactics: Blades of the Shogunia on alkuperäisen julkaisunsa jälkeen portattu useammankin kerran uusille alustoille. Nyt vuorossa on Nintendo Switch 2, jonka myötä tarjolla on laitteelle optimoitu pelielämys hiiriominaisuuksineen päivineen. Itselleni pelin aiemmat versiot ovat jääneet välistä, joten tämä arvostelu keskittyy fiilistelemään monessa liemessä keitettyä peliä uuden pelaajan silmin sekä arvioimaan, kuinka pelikokemus taittuu Nintendon tuoreella konsolilla pelattavaksi.



Lähtökohdiltaan Shadow Tactics: Blades of the Shogun iskee napakymppiin. Jos pitäisi nimetä täydellisiä tapahtumapaikkoja taktiselle hiiviskelypelille, niin ensimmäisenä mieleen nousee muinainen Japani ninjoineen, samuraineen ja muine mystisine katanasankareineen. Kuka nyt ei haluaisi larpata ninjaa ja suorittaa uskaliaita tehtäviä kiehtovassa, historiallisessa maailmassa? Ja kun tarjolla on vielä mahdollisuus muuttaa ääninäyttely japanin kielelle, ovat puitteet enemmän kuin kohdillaan.


Pelin asetelma on kuitenkin kiinnostavampi kuin sen varsinainen tarina. Shadow Tactics: Blades of the Shogun sijoittuu kaukaiseen edo-kauden Japaniin, jossa saarivaltion haurasta rauhaa häiriköi salaperäinen taho, joka tunnetaan nimellä Kage-sama. Räjähdysaltista tilannetta selvittämään lähtee sekalainen sankarijoukko, joista jokaisella on omat motiivinsa olla mukana. Osalle kyseessä on raha, toiselle taas kunnia. Näennäisenä päähahmona toimii shinobi Hayato, mutta kyseessä ei ole niin perinteinen päähahmo, kuin peleissä yleensä on totuttu. Tarinaa seurataan koko joukon silmin, jonka myötä eri hahmot pääsevät tasaisesti ääneen.


Harmittavasti tarinasta ja sen kerronnasta ei saada puristettua kaikkea irti. Juonikuviot käydään läpi puisevissa dialogi-ikkunoissa, joka ei ratkaisuna ole erityisen toimiva. Välipätkätkin ovat pääasiassa pelimoottorilla tehtyjä, minkä myötä ne jäävät harmittavan kankeiksi. Herkullista sanailua tai suuria tunteita ei ole tarjolla, joten ainakin itselleni tarina käänteineen jäi etäiseksi ja pelin heikoimmaksi osa-alueeksi. Juonikuvioiden puutteet eivät kuitenkaan muodostu niin suureksi ongelmaksi kuin äkkisestään voisi luulla. Pelielämyksen vahvuudet kun löytyvät jostain aivan muualta.




Pelillisesti Shadow Tactics: Blades of the Shogun on vahvasti toteutettu kokemus, jonka runko ja käyttöliittymä ovat tuttua kamaa jokaiselle Commandos-pelejä pelanneelle. Pelaaminen on jaettu eri tehtävien suorittamiseen ja niiden sisällä tulee saavuttaa tiettyjä tavoitteita: välillä pelastetaan ihmisiä kiipelistä, joskus suoritetaan tappokeikka ja tietyissä kohdin kerätään tietoa asiakirjoja näpistämällä tai vihollisia salakuuntelemalla. Haasteeksi nousee se, että pelaajalla on käytössään vain muutama hahmo vastapuolen suurilukuista joukkoa vastaan. Epäedullisten voimasuhteiden vuoksi hommat tuleekin hoitaa vihollisten huomiota vältellen ja varjoissa liikkuen.

Pelaaminen itsessään vaatii runsaasti taktista silmää, sillä jokaista toimintoa ja sen vaikutuksia tulee pohtia jo etukäteen. Esimerkiksi tietyn vihollisen vaimentaminen saattaa kiinnittää hieman etäämmällä olevan partion huomion, joka pahimmassa tapauksessa käynnistää tehtävän epäonnistumiseen johtavan ketjureaktion. Pelaajan tuleekin aktiivisesti hyödyntää vihollisen näkökenttää paljastavaa kykyä sekä ympäristön tarjoamia mahdollisuuksia liikkumiseen ja piileskelyyn. Pelikokemusta leimaa vahva yritys ja erehdys -mentaliteetti, jota tukee myös mukana oleva pikatallennusominaisuus. Etenemistä voi rajoittamattomasti tallentaa haluamissaan kohdissa, minkä myötä erilaisia lähestymistapoja tiettyjen tilanteiden hoitamiseen voi kokeilla vapaasti.


Shadow Tactics: Blades of the Shogun on haastava peli, joka vaatii pelaajalta kärsivällisyyttä. Mitään ei väännetä rautalangasta. Pelialueet ovat laajoja ja niillä saa liikkua vapaasti, minkä lisäksi monessa tehtävässä hommat voi hoitaa usealla eri tavalla. Vaihtoehtojen määrä saattaa tietyissä kohdissa tuntui lähes lannistavalta, koska selkeää lähestymistapaa ei välttämättä heti löydy. Vastapainoksi pelikokemus on kuitenkin äärimmäisen palkitseva. Kun saat eliminoitua vihollisen partiomiehen jälkiä jättämättä tai onnistut livahtamaan vastapuolen linnoitukseen kenenkään huomaamatta, on olo lähes euforinen. Harva peli synnyttää vastaavanlaisia onnistumisen kokemuksia, jonka myötä pelaaminen säilyy mielekkäänä tehtävästä toiseen.



Menestyksen kannalta olennaista on myös eri hahmojen taitojen monipuolinen hyödyntäminen. Pelattavana on viisi erilaista sankaria, joista jokaisella on omat erikoiskykynsä. Hayato on ketterä ja heittotähdellä varutettu ninja, Mugen on kömpelö mutta iskukykyinen samurai, Yuki hyödyntää ansoja, Aiko naamioituu valepukujen avulla ja Takuma puolestaa pystyy napsimaan vihulaiset pois pelistä alkeellisella kiikarikiväärillä.


Eri hahmojen ominaisuudet ovat miellyttävän monipuolisia ja erinomaisesti toteutettuja. Jokaisella sankarilla on omat vahvuutensa, eikä kukaan tunnu olevan lähtökohtaisesti toista parempi - taitojen tasapaino on löydetty hienolla tavalla. Peli myös pakottaa luovuuteen eikä tietyllä kaavalla ole mahdollista toimia jatkuvasti. Mukana oleva joukko vaihtelee kehittäjätiimin määrittämällä tavalla tehtävästä toiseen, joten omaa pelityyliä tulee sovittaa saatavilla olevan iskyryhmän mukaisesti. Tämän ansiosta pelikokemus säilyy tuoreena, vaikka tehtävien sisällä toiminta hyvin pitkälti samanlaista hiiviskelyä ja vihollisten hiljaista eliminointia onkin.

Erilaisten hahmokykyjen lisäksi pelaamisen tukena on myös muutamia erikoisominaisuuksia, joista käytännöllisin on “shadow mode” eli varjomoodi. Se mahdollistaa useamman yhtäaikaisen toiminnon toteuttamisen, minkä myötä pelihahmot saa tekemään asioita samanaikaisesti. Sitä hyödyntämällä pelaaja voi esimerkiksi etukäteen käskyttää useamman pelihahmon hyökkäämään eri vihollisten kimppuun, jolloin toteutusnappia painamalla nämä lähtevät yhtäaikaisesti suorittamaan annettua käskyä. Tämä avaa jälleen uusia mahdollisuuksia toiminnalle sekä tarjoaa lisäkerroksen taktisuudelle. Systeemi myös toimii hyvin ja sen käyttö on alkukankeuden jälkeen luontevaa.




Visuaalisesti tarjolla on näyttävä kokemus. Peli on kaunis katsella ja sarjakuvamaisen värikäs grafiikka herättää hienolla tavalla muinaisen Japanin eloon. Historiallisesta kuvastosta otetaan kaikki irti, sillä pelaaja pääsee seikkailemaan monenlaisissa maisemissa, jotka kaikki henkivät menneen Japanin tunnelmia. On talvisia lumen peittämiä kyliä, komeita vuoristomaisemia ja idyllistä maaseutua kukkivine kirsikkapuineen. Erityisen upealta kokonaisuus näyttää pelikonsolin ruudulla, jonka kautta peliä ensisijaisesti kannattaakin pelata. Suuremman television kautta kuvanlaadun terävyys ei täysin vakuuta - grafiikan rosot korostuvat liiaksi ja pelin todellinen ikä paljastuu. Ei mahdoton ongelma, mutta kyllä tämä selkeästi komeimmillaan on käsikonsolimoodissa.

Ilahduttavasti erilaiset maisemat eivät myöskään ole pelkkä visuaalinen kikka, vaan ne vaikuttavat myös pelattavuuteen. Esimerkiksi talvisissa maisemissa pelihahmot jättävät jälkiä lumeen ja niitä seuraamalla uteliaat vartijat saattavat löytää nurkan taakse piiloutuneen pelaajan. Riisipelloilla taasen lampsiessa veden loiske kuuluu poikkeuksellisen kauas, pihalla oleva kanalauma saattaa säikähtäessään herättää lähellä olevan partion huomion ja öinen pimeys puolestaan helpottaa hiiviskelemistä rajoittamalla vastapuolen näkökykyä. Vastaavanlaisia tehtäväsidonnaisia erikoisuuksia on muitakin ja ne tuovat herkullista lisämaustetta muutenkin toimivaan pelirunkoon.



Vaikka Shadow Tactics: Blades of the Shogun on vahvasti toteutettu paketti, on silläkin ongelmansa. Tarinaan liittyvät puutteet ovat se ilmeisin hutilaukaus, mutta sekaan on eksynyt myös pienempiä lapsuksia. Esimerkiksi kesken tehtävän hahmot saattavat kommentoida pelialueen tapahtumia muka toisilleen keskustellen, vaikka tyypit ovat satojen metrien päässä toisistaan eri puolille pelialuetta levittäytyneenä. Vastaavanlaisia pikkujuttuja on muitakin, jotka lähinnä huvittavat, mutta toisaalta nakertavat pelin immersiota.


Hieman yllättäen myös Switch 2:n erityinen hiiriominaisuus ansaitsee runtua. Oletin etukäteen tämän olevan erinomainen lisä peliin erityisesti siksi, että itse olen mielelläni tämän tyylisiä teoksia pelannut nimenomaan hiiri-näppis-yhdistelmällä. Tässä muodossa hiiriominaisuus ei kuitenkaan vakuuttanut: pelattavuus oli yllättävän kankeaa eivätkä sormet löydä luontevasti oikeita nappeja. Jossain toisessa pelissä hiiriominaisuus voi toimia paremminkin, mutta kun samalla joyconilla pitäisi liikuttaa kursoria ja näppäillä monia eri nappeja, ei lopputulos ole sen arvoinen. Palasin nopeasti vaihtoehtoiseen ohjaustapaan, joka toimii erittäin hyvin.



Shadow Tactics: Blades of the Shogun tarjoaa pelattavaa pitkäksi aikaa. Arvostelua varten pelitunteja kertyi lähemmäs 15 tuntia, mutten siltikään ennättänyt läpäisemään kampanjaa. Myös uudelleenpeluuarvo on kohdillaan: tästä pitävät huolen eri vaikeustasot sekä mahdollisuus suorittaa tehtäviä uudestaan, jolloin näiden läpäisyä voi yrittää eri tekniikoin. Tehtävistä myönnetään myös erilaisia arvomerkkejä, joita saa erilaisten reunaehtojen täytyttyä. Ne voivat olla esimerkiksi tehtävän suorittaminen tietyssä ajassa tai vaikkapa ehto, ettei pelaaja saa käyttää valeasuja tai mennä veteen. Itseään saa siis haastaa, jos tällaiselle on halukkuutta.

Uusin versiointi tuo pelin pätevällä tavalla Nintendon laitteille. Vaikka hiiriominaisuus jättää toivomisen varaa, on muuten tarjolla teknisesti toimiva ja sulavasti pyörivä pelikokemus. Nintendo Switch 2 -versio onkin laatutyötä, jota voi suositella kaikille Commandos- ja Desperados-pelien faneille.