Bungie on tullut vuosien saatossa pelaavalle kansalle tutuksi futuristisista räiskinnöistään ja viimeiseen pisaraan hiotusta pelattavuudesta. Haloilla studio nousi kaikkien tuntemaksi, ja Destiny pienen alkupettymyksen jälkeen on ollut suosittu tähän päivään asti. Marathon on melko luonteva loikka eteenpäin: se pitää tutut elementit matkassa, mutta uudistaa samalla pelistudion tarjontaa uusille uomille: Marathonia pelataan extraction-hengessä.


Monikaan ei välttämättä muistaisi ilman tätä tuoretta peliä, että Bungie on työstänyt markkinoille jo kolme Marathon-peliä 90-luvulla. Uusi versio reboottaa alkuperäisen tarinan, ollen kuitenkin täysin eri peli kuin aikoinaan. Pelissä on vain verkkomoninpeli, jota voi pelata yksin, tai kolmen pelaajan joukkueissa. Ilman verkkoyhteyttä edes pelin alkuvalikot eivät avaudu. Koska pelityyli oli itselleni entuudestaan varsin tuntematon, meinasin luovuttaa jo alkuvaiheessa. Oppimiskäyrä on varsin haastava, enkä oikein saanut perusteltua itselleni, miksi suorittaisin yksinkertaisia itseään toistavia tehtäviä jonkun virtuaaliroinan vuoksi. Pelin haastavuus tuli myös hieman yllätyksenä, ja kuolemaan päättyvät erät söivät lähes loppuun sen vähäisenkin peli-innon. Onneksi en luovuttanut. Peli kasvoi ja kehittyi huomattavasti omassa ajattelussani, kun alkoi ymmärtää kokonaisuutta ja hyödyntää laajemmin moninaisia pelin ominaisuuksia.



Oman pelityylin hierominen toimivaksi kokonaisuudeksi ja sen sovittaminen erilaisiin pelitilanteisiin vei oman aikansa. Tietyt taistelut on syytä kiertää ja sen oppii parhaiten kantapään kautta. Jos oma aseistus on heikolla tolalla tai tiimi on viimeistä henkeä vaille isketty kanveesiin, Goljatia vastaan ei välttämättä kannata lähteä taistelemaan.

Pelissä pelaajat asetetaan palkkiometsästäjien (runner) saappaisiin, jotka laskeutuvat Tau Ceti IV-planeetalle suorittamaan erilaisia toimeksiantoja eri tarkoitusperillä liikenteessä olevien yritysten nimiin. Aiemmin kukoistanut siirtokunta on jättänyt jälkeensä raunioitunutta infraa ja rakennuksia, sekä pelaajan kerättäväksi hylättyä teknologiaa ja sirpaleista dataa menneisyydestä. Datan perusteella pelaajalle alkaa avautua tiedonjyviä tapahtuneesta ja kokonaisuus hahmottua. Runnerit ovat ihmisen ja koneen sekoituksia, jotka eivät varsinaisesti kuole taistelutantereelle, vaan heidän tietonsa ja muistonsa saadaan siirrettyä aina uudelle vastaavalle uudelle keholle.


Pelierän kesto on maksimissaan hieman yli 25 minuuttia ja sen turvin olisi tehtävä mitä ajatteli tekevänsä, sekä poistua elossa. Viimeistä sanaa kannattaa alleviivata, sillä kuoleman koittaessa erä päättyy omalta osalta ja kerätyt varusteet jäävät muiden verkkopelaajien kerättäväksi. Maahan pudonneena voi vielä pelastaa itsensä, jos repusta löytyy sopiva parannuspullo, mutta muuten ollaan joukkutovereiden varassa. Kun koko tiimi on teloitettu, on tavaroiden menetys lopullista. Hengissä pysyminen on usein puhdasta selviytymiskamppailua, kun sekä ihmispelaajat, että tietokoneen ohjastamat tekoälyrobotit käyvät kimppuun.



Hengissä selviäminen ainakin omalla kohdallani oli harvinaisempaa kuin erän päättyminen kuolemaan. Lähes aina oman runnerin laulun päättyminen kesken kaiken tarkoitti sitä, että ei muutkaan tiimin kahdesta jäsenestä päässeet maalilipulle. Tiimimuodossa pelaajat ovat havainneet selkeästi sen, ettei sooloilulle ole varaa. Tämän takia olikin hyvin todennäköistä, että kun toisen porukan runnerin sai pudotettua maahan makaamaan, kohta vastassa oli vielä kaksi muuta. Taistelunsa on toki syytä miettiä fiksusti, ja jos muu tiimi on pudotettu jo kanveesiin, niin perääntyminen kohti evakuointipistettä voi olla ainoa tapa selvitä.


Eri toimijoiden antamat tehtävät ovat pääosin turhankin simppeleitä ”kerää tietoa tuolta ja vie tuonne” tai ”eliminoi tällaisia tuon verran” -tasoa. Hyvässä tiimihengessä yhteen puhallettuna tehtävien suorittaminen on melko helppoa, varsinkin jos eri pelaajat suorittavat samaa tehtävää. Haastavaksi homma voi mennä satunnaisessa pelaajaporukassa, jossa kaikki ovat valikoineet eri tehtävän ja kohde saattaa olla aivan eri puolella laajaa karttaa kuin toisella. Erän käynnistyminen kartan väärältä laidalta onkin hieman ärsyttävää, kun jalalla talsien siirtymiin kuluu aina vähän aikaa. Kartan juokseminen lisää merkittävästi riskiä kohdata muita pelaajia ja todennäköisyys erän päättymisestä kesken kaiken kasvaa.

Pelin luonnonläheisiä ympäristöjä sisältävät helpommat kartat ovat maisemallisesti komeita, mutta itse pidin teollisempaa satamamaisemaa parempana, kun tutkittavat rakennukset olivat lähempänä toisiaan. Pelin neljä karttaa ovat sopivasti erilaisia toisiinsa nähden luoden hyvän paketin vaihtelevuutta. Vaikka pelitunteja kertyi kymmenittäin, niin edelleen viimeisenäkin peli-iltana löytyi vielä tunneliverkkoa, missä en ennen ollut käynyt. Se kuvastaa hyvin karttojen laajuutta ja kuinka tehtävät ovat ajaneet seikkailemaan toisaalla enemmän. Pelin mainio graafinen laatu ja siihen yhdistetty säätilojen vaihtelu luo omanlaista eläväistä tunnelmaa, kun välillä paistaa ja toisena hetkenä vettä tulee kuin saavista kaataen.


Erilaisia aseita pistooleista rynnäkkökivääreihin ja snipereihin pelistä löytyy runsaasti. Ilman ammuksia niillä ei tee mitään, joten niitä tulee joko varata reilusti matkaan, käyttää säästeliäästi tai sitten yrittää löytää pelimaailmasta. Kenties napata ryöstösaaliina toiselta runnerilta. Aseisiin saa liitettyä erilaisia liitännäisiä, joilla aseesta voi muokata itselleen sopivan. Muokkausta voi tehdä alkuvalikon varustevalikossa, tai sitten pelierässä loottaamallaan tavaralla. Kuoleman merkittävyyttä korostaa, kun vaivalla täydelliseksi tuunattu kivääri jää jonkun muun kerättäväksi. Erän päättyminen kuolemaan vie kaiken – ettei vain unohdu.



Olen sen verran sunnuntaipelaaja, että pääosaan pelieristä lähdin maksuttoman sponsor packin varusteiden varassa. Siihen kuuluu aina jonkinlainen ase luoteineen ja parannuspakkaukset pahimpaan hätään. Varusteiden valikointiin meni aina oma hetkensä, niin valmis paketti, jossa ei varsinaisesti edes menetä varusteholvistaan mitään kuollessaan, tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Pidemmässä juoksussa alkoi huomata, että kun pelierässä yritti selvitä pitkälti sotatantereelta keräämiensä loottien avulla, kesken kaiken menehtyminen johtui pitkälti kilpaveliä huonommasta varustuksesta. Aseistukseensa kannattaa hieman panostaa, jottei pelinautinto kaadu b-luokan kivääriin. Reppukin osoittautui melko tärkeäksi varusteeksi, ettei taskutila mene pelkkien luotien kuskaamiseen. Peliin jälkikäteen lisätty neljäs kartta vieläpä vaatii melko arvokasta varustelua, mikä ajoi pyhäpelurinkin enemmän miettimään mitä matkaansa ottaa.


Eriin ja taisteluihin oman ulottuvuutensa tuo runnereiden hahmoluokat, joilla on omat erikoiskykynsä. Destroyer toimii suojabarrikadinsa ansiosta hienosti etulinjassa, kun taas Assassin pystyy hiippailemaan salassa ”näkymättömyyden” ja savupommiensa ansiosta. Triage pystyy parantamaan itseään ja kumppaneitaan, Thief pakenee nopeasti rikospaikalta, Recon paikantaa viholliset ja Vandal on erikoistunut liikkuvuuteen. Yksinpelaajien kannalta Rook on mielenkiintoinen hahmo nopeisiin loot-pyrähdyksiin. Kaverilla aloitetaan keskeneräisestä pelistä, aseistus on kevyt valmiiksi valikoitu ja hän pystyy soluttautumaan AI-vihollisten joukkoihin. Mikä mainioin tapa mennä hämmentämään käynnissä olevaa peliä ja nappaamaan helmet muiden pelaajien laukuista.

Marathonin toimiessa live service -periaatteella, pelikokemus elää kehittäjien tekemien valintojen ja muutosten mukaan. Palvelumalli tekee kokemuksesta eläväisen, mutta Marathonin kausimalli luo toiveikkuuden lisäksi ennakkoluuloja. Pelissä kolme kuukautta kestävä kausi ei ole vain maksullinen battle passin myyntiperuste kosmeettisine digitehosteineen, vaan se on pyörremyrsky koko pelikokemukseen. Bungien antamien tietojen mukaan kesäkuussa koittava siirtymä kakkoskaudelle tarkoittaa uusien aseiden, alueiden ja haasteiden lisäksi pelissä edistymiselle lähes täyttä resetointia. Kosmeettiset esineet jäävät voimaan, mutta aseet, varusteet, levelit ja suoritetut tehtävät nollautuvat uuden kauden alkaessa. Tätä perustellaan uusien pelaajien helpommalla lähestyttävyydellä, joka on toki hyvä peruste. Pelko on kuitenkin, että aiemmin suoritettuja tehtäviä joutuisi uudestaan kahlaamaan, mikä tuntuu peli-intoa lamauttavalta tekijältä. Hahmon kykyjen kehitys on pelissä todella hidasta, joten kokemuspuun sahaaminen poikki tuntuu kammottavalta ajatukselta.




Marathon on ollut itselleni poikkeuksellinen arvioitava – mielipiteeni on sahanneet laidasta laitaan testikuukauden aikana. Arviota ei ole senkään vuoksi halunnut laittaa purkkiin, kun on halunnut pelata aina vaan lisää. Vaikka huonojakin hetkiä on ollut, niin niistä on päästy yli ja peli-ilo on säilynyt. Parhaimmillaan peli on tutulla porukalla, mutta pelin haastavuudesta huolimatta tuntemattomienkin kanssa pelaaminen sujui ihan hyvin. Pelissä on pelialustojen välinen cross-play-tuki, joka toimi testijakson aikana erittäin hyvin. Yksinpeliksi peliä en lähtisi suosittelemaan, muuta kuin lootin grindaamiseen Rook-hahmolla.

Alkuun jonninjoutavilta tuntuneet tehtävät ja tasapaksu lootin kerääminen meinasi tukahduttaa peli-innon, mutta mitä pidemmälle oman kokemuksen kanssa on päässyt, sitä suuremmaksi kilpailuinto on kasvanut. Tietokoneen ohjastamien hahmojen kaataminen tuottaa pientä iloa, mutta ihmispelaajien ohjaamien runnereitten päivien päättäminen onkin poikkeuksellisen suuri hyvän mielen tuottaja. Tämä johtuu pitkälti siitä, ettei taistelusta selviäminen ole itsestään selvää ja pelaajan poistaminen pelilaudalta on niin lopullista. Toki vastapainoksi kolme peräkkäistä kuolemaan päätynyttä lyhyttä erää aiheuttaa aivan toisenlaisia tunnetiloja. Karttoja on mielestäni vähän, vaikka juuri saatiin neljäs alue koluttavaksi. Pelikartat ovat kuitenkin sen verta laajoja ja niihin on päivityksiä odotettavissa, etteiköhän noilla vielä hetki pärjätä. Live service -pelistä kun on kyse, niin ei tiedä kuinka onnistuneesti pelikokemus elää eteenpäin, mutta pidetään peukaloita, että tähtimäärä ei ainakaan liialliseksi tarvitse luonnehtia pelin elinkaaren aikana.