Tuorein sisältö

Just Cause 2

Arvioitu: Playstation 3
Genre: Toimintapelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 18
Kehittäjä: Avalanche Studios
Julkaisija: Square Enix
Julkaisupäivä: 26.03.2010
Pelin kotisivut
Mikko Heinonen

06.04.2010 klo 17.15 | Luettu: 32791 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Demokratiaa aseilla, osa 2
Suunnilleen Kaukoitään sijoittuvassa Panaun valtiossa on tapahtunut (taas kerran) vallankaappaus. Tällä kertaa uusi hallitsija ei ole länsimaiden mieleen, ja lisäksi mystisen "Agencyn" entinen luottomies paikan päällä vaikuttaa kadonneen maan alle, ehkä jopa vaihtaneen puolta. On siis aika lähettää joka paikan erikoismies Rico Rodriquez horjuttamaan valtiota, etsimään kadonnut agentti ja siinä sivussa riehumaan vapaasti isolla alueella.

Alkuperäinen Just Cause oli jokseenkin ristiriitainen tapaus ilmestyessään, mutta myi kuitenkin sen verran, että Avalanche Studios naapurimaastamme Ruotsista on päästetty yrittämään uudelleen. Tällä kertaa ollaan siis Etelä-Amerikan banaanivaltion sijaan maailman toisella laidalla, mutta meno ei ole hirveästi muuttunut. Agenttimme juoksee, hyppii, ajaa ja lentää varsin massiivisella saarella ja suorittaa samalla pääjuoni- ja sivutehtäviä. Vapaa-aikaa vietetään valtaamalla viholliselta kyliä ja tukikohtia sekä keräilemällä aseiden ja kulkupelien parantamiseen kelpaavia krediittejä.

Lääniä piisaa


Eräs ensimmäisiä havaintoja pelialueesta on, että se todellakin on erittäin suuri. Mainosteksti lupaa erinäisiä neliökilometrejä, ja jopa lentovälineillä kestää varsin pitkään kaarestaa alueen päästä toiseen. Tämä tarkoittaa toisaalta, että tutkittavaa piisaa, ja toisaalta, että siirtymät paikasta toiseen venyvät pitkiksi. Pian alun jälkeen asekauppias tarjoutuukin ilmaiseksi taksiksi, mikäli pelaajaa ei haittaa, että taivaalta laskuvarjolla pudottautuva sotilas on varsin haavoittuvainen.

Tutkivaiselle keräilijäluonteelle JC2 onkin omiaan. Itsellänikin tehtävien suoritus keskeytyi useasti, kun havaitsin matkan varrella houkuttelevan vihollistukikohdan, josta jäin tavoittelemaan 100 %:n valloitusta bonuksineen. Tähän kuuluu paitsi kaikkien vihollisen rakennelmien tuhoaminen, myös ase- ja ajoneuvokrediittien noukkiminen. Valitettavan pian tosin huomasin, että tukikohdat ovat pitkälti toistensa hiilikopioita, ja niiden määrässä on menty melkein yhtä pahasti yli laidan kuin Saboteurin natsikohteissa. Lisäksi osan kohteista tuhoaminen on kertaluokkaa haastavampaa. No, eipä lopu tekeminen kesken.

Juonitiimin lepoloma


Onkin hyvä, että tehtävää piisaa valloitustaisteluissa, sillä varsinaiset juonitehtävät ovat keskimäärin liian helppoja. Jos hallitsee tukikohdan haltuunoton ja osaa katsella ympärilleen, löytää yleensä hyvin nopeasti vaikkapa tankin, helikopterin tai suihkukoneen, jolla tehtävä muuttuu hyvin yksinkertaiseksi. Ricolla on käytössään myös äärimmäisen näppärä kiipeilykoukku, jonka voi ampua kiinni melkein mihin tahansa ja yli 100 metrin päähän. Sillä on helppoa mm. vetäistä katolla kyttäävät tarkka-ampujat tonttiin tai paeta vihollislaumaa talon katolle. Ja vaikka tuhoaa esim. kaikki sataman bensiinivarastot pommeillaan, ei vastapuoli lähetä taisteluun kuin muutaman hassun tyypin, jotka saa kohtuuvaivalla niitattua.

Lisää vaivautunutta hymähtelyä aiheuttaa pelin hahmokavalkadi. Eri hahmoille on kehitetty todella ärsyttäviä (ja epärealistisia) aksentteja ääninäyttelijöiden jo entisestään tankeroon englantiin, jolloin lopputulos on monen myötähäpeän summa. Välinäytöksiä tulee skippailtua vain, ettei tarvitsisi kuunnella hahmojen mongerrusta enää yhtään enempää. Samasta syystä pelaajaa kiinnostaa todella vähän, mitä eri porukoille lopulta tapahtuu. Vihollisen sotilaat taas huutavat muutaman lauseen stereotyyppistä Apu-englantia, eivätkä hahmot tunnu osaavan päättää, onko Ricon lempinimi Scorpio vai Scorpion.

Niin, puhumattakaan sitten siitä, että bugeja piisaa ihan kotitarpeiksi. Esineitä häviää, näkymättömät seinät estävät osumisen viholliseen, ja useamman kerran katosivat yhden kylän kaikki talot:



Peliin sisällytetty YouTube-toiminnallisuus auttaa kummasti näiden nolojen hetkien taltioinnissa.

Mutta toisaalta...


Tämä rankahko kritiikki voisi antaa helposti sen kuvan, ettei JC2:lla ole mitään ansioita. Sekään ei kuitenkaan ole aivan totta. Ennen kaikkea pelin runsas ja todella erilainen ajoneuvovalikoima ja hillitön fysiikka mahdollistavat monenlaisen temppuilun. Kiipeilyköydellä voi sitoa esineitä toisiinsa, autoilla voi hypellä aivan hillittömästi rampeilta, lentokoneilla ja helikoptereilla pelleily on hauskaa ja monenlainen muukin askartelu on mahdollista. Ja vaikka tukikohtien valloittaminen onkin saman toistoa, tavaran räjäyttely on edelleen hauskaa, ja se on myös erittäin tyydyttävästi toteutettua. Rico Rodriquez kestää täysin epärealistisen määrän osumia, mikä vie pelistä viimeisenkin realismin murusen, mutta kun asiaan suhtautuu oikein, se haittaa lopulta yllättävän vähän. Maisemat ovat parhaimmillaan todella jylhän näköisiä:



Pohjimmiltaan Just Cause 2 jättää kuitenkin päällimmäiseksi sanan "toisaalta". Pelialue on laaja, mutta toisaalta se sisältää runsaasti copypastella toteutettuja vihollisia ja siirtymät ovat liian pitkiä. Aseiden päivittäminen on kivaa, mutta toisaalta asekauppiaalta ostettuina aseet tulevat älyttömän kalliiksi. Idea sisällissodassa olevasta valtiosta on hyvä, mutta toisaalta juonen toteutus lähentelee naurettavaa. En odota, että jokainen vapaan maailman peli pääsee henkilöhahmoissaan edes GTA-tasolle, mutta toisaalta jonkinlainen uskottavuus olisi tarpeen. Harva peli on virheetön julkaisussa, mutta toisaalta kokonaan häviävät kaupungit ovat jo vähän paksua... Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Itselleni nämä sandbox-pelit tarjoavat kohtuullisessa määrin viihdettä, joten jaksoin Just Cause 2:takin lypsää helposti alun toistakymmentä tuntia. Tekemistä viitseliäälle on vaikka sadoiksi tunneiksi, mutta suurempaa juonivetoisuutta kaipaavat voivat käyttää aikansa huomattavasti paremminkin.

V2.fi | Mikko Heinonen

Just Cause 2 (Playstation 3)

Kohtalainen hiekkalaatikko, jossa mukana tylsä perustason juoni.
  • Mainio fysiikka
  • Tyydyttävää tuhoa
  • Paljon ajoneuvoja
  • Juoni ei juuri kiinnosta
  • Puuduttavan samanlaista tekemistä
  • Typerä ääninäyttely
< God of War III ... Tom Clancy's Splinte... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (22 viestiä)

Penan_veli

06.04.2010 klo 18.48

Pelissähän ei ole panssarivaunuja ollenkaan (lolwut) vaan ylitehokkaalla ja loputtomasti ammuksia sylkevällä minigunilla varustettuja panssaroituja autoja. Tämä plus se että aseiden ja ajoneuvojen sekä kyyditysten tilaaminen on raivostuttavan hidasta sai huokailemaan kaiheasti yhtä ristiriitaisen Mercenaries 2:sen perään.
lainaa
TheHullu

06.04.2010 klo 19.10

Kyllä pelistä löytyy panssaroituja autoja joissa on myös tykit, jotka ampuvat kunnon paukkuja.
lainaa
Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

06.04.2010 klo 20.26

Epäonnistuessaan monessa kategoriassa on jotain onnistuttu pelissä tekemään myös oikein: Viittätoista tuntia tulee nykyään harmittavan harvan pelin ääressä viihdyttyä. Realismia pelistä ei saa puristettua tippaakaan, Agencyn tehtävät ovat 'ihan kivoja' mutta kun nekin pystyy laskemaan kahden käden sormin, ja faction itemien kohtuuton määrä saa lähinnä tuntemaan sääliä niiden, jotka kyseisiä esineitä lähtevät tosissaan metsästämään, puolesta, mutta peli on viihdyttävä.
Saman määrän pojoja antaisin kuin Mikkokin, mutta suosittelen tosiaankin kokeilemaan peliä.
lainaa
Mutta_kun_ei

06.04.2010 klo 21.46

Voisi olla huomattavasti hauskempikin ja parempi monin puolin.
lainaa
Mavors

Rekisteröitynyt 30.06.2009

06.04.2010 klo 23.19

Harmi vain etten päässyt tämän kimppuun tuon puuttuvan DX10:n takia :c
lainaa
and1

07.04.2010 klo 10.58

xbox versio ei ole bugaillut 35+ tuntia takana eikä mitään mainittavan arvoista bugia ole näkynyt
lainaa
Bentso

07.04.2010 klo 11.52

Itse olen kyllä viihtynyt hyvin tämän pelin parissa. Hahmot, ääninäyttely ja tarina on luultavasti ihan tarkoituksella vedetty överiksi ja itelle ne toimii ihan hyvin.

Tekemistä riittää ja pelaaminen on ennenkaikkea hauskkaa. Kyllä tälle antaisin 85 pojoa ainakin.
lainaa
or2

07.04.2010 klo 13.52

and1 kirjoitti:
xbox versio ei ole bugaillut 35+ tuntia takana eikä mitään mainittavan arvoista bugia ole näkynyt

Samat bugit ne on siihenkin versioon copy pastettu.
lainaa
Zarsky

Rekisteröitynyt 08.08.2007

07.04.2010 klo 22.00

Itseeni vaikutti tuo pelimoottori joka osaa pitkät piirtoetäisyydet ja semi tuhoutuvat ympäristöt.

Kyllä tuossa viihtyy ihan mukavasti pidemmänkin aikaa kun kylvää tuhoa eri paikkoihin ympäri saaria.
lainaa
Mazena

Rekisteröitynyt 29.10.2007

07.04.2010 klo 23.25

Kuulostaa kovin tutulta...tuli ihan mieleen Far Cry 2, joka oli kyllä yksi pahimmista pettymyksistä ykkösen loistavuuden jälkeen.
lainaa
alex

08.04.2010 klo 08.45

olenko minä ainoa joka tykkäsin Far Cry 2 ?
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

08.04.2010 klo 10.55

alex kirjoitti:
olenko minä ainoa joka tykkäsin Far Cry 2 ?


Et. Minä tykkäsin Far Cry kakkosesta myös ja mielestäni se oli parempi kuin ensimmäinen osa. Jotenkin se oli mukava peli.
lainaa
TheAvenger

Rekisteröitynyt 14.10.2008

09.04.2010 klo 19.37

Protec kirjoitti:
alex kirjoitti:
olenko minä ainoa joka tykkäsin Far Cry 2 ?


Et. Minä tykkäsin Far Cry kakkosesta myös ja mielestäni se oli parempi kuin ensimmäinen osa. Jotenkin se oli mukava peli.


Jep, itsekkin tykkäsin kovasti ja tykkään vieläkin. Varmaan päälle 60h tullut sitä hakattua, jokin siinä vaan kiehtoo :P
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

09.04.2010 klo 23.17

Penan_veli kirjoitti:
Pelissähän ei ole panssarivaunuja ollenkaan (lolwut) vaan ylitehokkaalla ja loputtomasti ammuksia sylkevällä minigunilla varustettuja panssaroituja autoja...


En tiedä JC2:sta muuta kuin demon kokeiluni verran, mutta siinä ainakaan ei ympäristöt tuhoutuneet, joten mitä sillä tankilla sitten edes tekis?
lainaa
pillepillopillipillu

10.04.2010 klo 05.01

Itseäni pelissä ärsytti juuri se että ympäristö ei tuhoutunut riittävästi, ja osa puista kaatuu, mut osa ei.
lainaa
Bamboocha

Rekisteröitynyt 17.09.2007

10.04.2010 klo 18.58

Itse olisin kyllä antanut vähän paremmat pisteet, lähemmäs 90:tä. Tietenkin pelin tarina on aivan naurettava ja ääninäyttely pakottaa naamapalmuilemaan usein, mutta ei se kuitenkaan ollut tarpeeksi pilaamaan sitä hauskuutta ja vapautta jota peli tarjoaa. Imho tämä teki sen mikä GTA IV:nkin olisi pitänyt tehdä: heitti turhat realistisuudet roskikseen ja korvasi ne hauskemmilla ominaisuuksilla.
lainaa
Just_a_bit_fun

10.04.2010 klo 19.17

Bamboocha kirjoitti:
Itse olisin kyllä antanut vähän paremmat pisteet, lähemmäs 90:tä. Tietenkin pelin tarina on aivan naurettava ja ääninäyttely pakottaa naamapalmuilemaan usein, mutta ei se kuitenkaan ollut tarpeeksi pilaamaan sitä hauskuutta ja vapautta jota peli tarjoaa. Imho tämä teki sen mikä GTA IV:nkin olisi pitänyt tehdä: heitti turhat realistisuudet roskikseen ja korvasi ne hauskemmilla ominaisuuksilla.

No ei tämä nyt NIIN hauska ollut. Fysiikkamoottori kehitti sekä hauskoja tilanteita että turhautumista, autoilla ei tässä pelissä tehnyt juuri mitään, ja räiskintä oli perseestä. Ihan hyvät pisteet Heinonen antoi tälle, ei todellakaan mikään hiekkalaatikoiden kunkku.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

12.04.2010 klo 10.49

Bentso kirjoitti:
Itse olen kyllä viihtynyt hyvin tämän pelin parissa. Hahmot, ääninäyttely ja tarina on luultavasti ihan tarkoituksella vedetty överiksi ja itelle ne toimii ihan hyvin.


Nimimerkkisi onkin sikäli osuva, että kuunnellessani "kommunistikapinallisten" johtajanaista koin tarvitsevani bentsoja useastikin.

Mutta kuten sanottu, jos sandboxit kiinnostavat, niin semmoinen tässä on.
lainaa
crom

Rekisteröitynyt 11.10.2007

13.04.2010 klo 12.46

Outoa että PC:llä noita bugeja tai mitään muitakaan bugeja ole huomannu, mikä on jopa todella hyvin uudelta peliltä... Olisiko kyseessä ps3 tai konsoli-versioiden ominaisuus, muistin vähyydestä johtuen.

Muutenkin olen ollut PC-versioon erittäin tyytyväinen ja antaisin sille pisteitä jotain 80+ luokkaa helposti. Minulle tuo juoni sopi hyvin, samoin kuin hiekkalaatikko. Eikä ääninäyttelykään niin pahaa ollut minun mielestä, vaikka ei kyllä hyvääkään. Toki toistaviin tehtäviin ja paikkojen hajottamiseen kyllästyy, mutta on tämä silti ihan hauska peli :D
lainaa
Mr_Palikka

Rekisteröitynyt 18.04.2007

20.04.2010 klo 23.03

crom kirjoitti:
Outoa että PC:llä noita bugeja tai mitään muitakaan bugeja ole huomannu, mikä on jopa todella hyvin uudelta peliltä... Olisiko kyseessä ps3 tai konsoli-versioiden ominaisuus, muistin vähyydestä johtuen.

Sain juuri pelin läpäistyä ja kyllä ainakin itselläni bugeja tuli vähän liikaakin vastaan. Kaikista parasta oli, kun olin nyysimässä hävittäjää, joka oli normaalisti maassa. Juuri kun olin menossa sisään koneeseen, lensin kirjaimellisesti lähes kilometrin random suuntaan eri saarelle. Tällaisia sattui muutama lisääkin ja kaikista rasittavinta oli, kun tehtävän aikana olin menossa autoon sisään ja peli päättääkin tehdä samat temput. Tällä kertaa lensin vain n. 10 metriä, mutta kuolin tämän takia.
lainaa
Jarkko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

21.05.2011 klo 09.00

Osuu kyllä juuri meikäläisen sandbox-suoneen tämä peli. Alelaarista löytyi kohtuuhintaan ja kohta kymmenen tuntia takana, eikä peli ole kuin vasta alussa! Superia!
lainaa
FC2

20.07.2014 klo 11.19

alex kirjoitti:
olenko minä ainoa joka tykkäsin Far Cry 2 ?


Et tokikaan! Itse olen pelannut sitä varmaan sen 100h viiden läpipeluun aikana eri alustoilla. Olen ostanut pelin kolme kertaa, boxille pleikalle ja koneelle johtuen siitä että pelialustani on vaihtunut. FC2 on mielestäni ehkä sukupolvensa parhaita pelejä ja ainakin fps:stä kaikista paras. Ehdottoman aliarvostettu, aikaansa edellä oleva helmi. Iso osa pelin saamasta kritiikistä perustuu arvostelijan "väärään pelitapaan". Ongelmat on vältettävissä hiippailulla, sniputuksella ja teiden välttämisellä pusikoiden ja vesiväylien toimiessa kulkureitteinä. Edelleen tulee palattua pelin pariin.
lainaa

V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova