Tuorein sisältö

Carnage

Ensi-ilta: 10.02.2012
Genre: Draama, Komedia
Ikäraja: 7
Jari Tapani Peltonen

09.02.2012 klo 16.30 | Luettu: 4025 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Poika, joka vaikuttaa olevan omillaan, lyö kepillä poikaa, jolla kenties on takanaan jengi.

Sitten Carnage muuttuu isien ja äitien reaaliaikaiseksi keskusteluksi. Se on päättymässä. Yksimielisyyteen on päästy. Hyökkääjä ei ollut aseistautunut kepillä, vaan hän piteli keppiä. Hyökkääjä tulee pyytämään anteeksi. Onnitelkaamme toisiamme: näin aikuiset toimivat. Käytännössä tunnelma on kiihottavan teennäinen ja rasittava! Hyökkääjän snobimaiset vanhemmat yrittävät kohteliaasti vetäytyä, kunhan anteeksipyynnön yksityiskohdat lyödään lukkoon. Maanläheisemmältä mutta hermostuneelta vaikuttava isäntäpari koettaa kovasti isännöidä. Ottakaa kakkua, ei tässä mitään, eipäs nyt herroitella, sinutellaan, sinutellaan.

Kun puolustukset laskevat, ihmishirviöt sanovat mitä ajattelevat. Kummankin pariskunnan kunniaa on loukattu. Hyvin ei mene pariskunnilla joiden kunniaa voi loukata. Liittoutumisia mielipiteissä alkaa tapahtua ristiin. Kun riita roimahtaa, sitä ei enää voikaan ratkaista ovesta kävelemällä.

Carnage ei sovi kliseisille aviopareille, ei ainakaan tyhmille ja kliseisille: riita jatkuu pian projektorin sammuttuakin. Häpeä, homeovestiitti, jos yhteenkään hahmoon samaistut. Miehet ovat avoimesti ylimielisiä ja itsekkäitä - tietenkin järkiperustein. Luonnossa vahvin pärjää, luonnossa ei jakseta jauhaa poikasten painista. Naiset ovat ylimielisiä ja itsekkäitä hysteeriseen marttyyrityyliin - tietenkin järkiperustein. Hippi tahtoo pelastaa maailman ja pikkuvaimoakin surettaa, kun hän kuulee hylätystä marsusta.

Jodie Foster ja John C. Reilly kohtaavat Kate Winsletin ja Christoph Waltzin. Foster-raukka on vähällä näytellä itselleen sydänkohtauksen. Suonet ja jotakin tursuavat naamasta niin, että mietin onko kyse erikoistehosteista, kun tämä ei kuulemma halpa elokuva ollut, vaikkei asetelma voisi arkisempi olla. Foster on niin pohjattoman kiihkeä ja myös Winslet vakuuttaa saadessaan pissiskohtauksensa, että elokuva onnistuu olemaan liikuttava mustaa huumoria tavoitellessaan. Eivät nämä unelmanaaraita ole, puolet helvetistään he ovat rakentaneet, mutta naiset sentään tuntuvat yhä välittävän elämästään.

Elokuva ei pelkää ärsyttää. Waltzin tulkitsema juristi vastailee luuriin jatkuvasti pysäyttäen keskustelun. Tiettävästi moni on ollut vastaavissa tilanteissa. Elokuvan ainoa oivallus esimerkiksi tässä on se, että Waltz itse on itsekeskeisyydessään huvittavan aristokraattinen; puhdas. Tunnelma etenee tiivistetysti mutta luontevasti reilussa tunnissa tilanteeseen, jonka tavalliset patoumiaan salailleet pässinpäät saisivat aikaiseksi kahdeksassa tunnissa viinan avulla tietenkin. Elämä on aivan perseestä! Tuskastun usein itseeni, kun jokaisen tapaamisen jälkeen alan pohtia sanoinko jotakin väärin, mutta minähän olen saatana esikuvallinen herra Jeesus verrattuna kaikkiin muihin, jotka puhuvat pahaa ystävistäänkin kun yksi jättää seurueen! Paviaanien sukua kaikki, saatana!!

Ja siksi maailmassa soditaan. Carnage tämän tavallaan pöydälle nostaakin: Fosterin hahmo koettaa kirjoittaa kirjaa kansanmurhasta. Hän puolustaa länsimaista sivistystä, mutta kun siat naureskelevat hänen hyville tarkoituksilleen, hänkin ryhtyy kiljumaan ja riehumaan.

Elokuva on vangitseva. Mainitaan ohjaaja Roman Polanskin nimi tuon kehun jälkeen. En tiedä onko Polanski dipannut tamppoonit tabascoon vai missä hän käytännössä onnistuu, mutta aivan jokainen vanhan mestarin vaivalla viritelty ja tarinan kertova tunnelmapala ei yhtä jakamatonta huomiota ansaitse.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< The Descendants... Star Wars: Episodi I... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



V2.fi:n JOULUKISA
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova