Tuorein sisältö

Kulman pojat

Ensi-ilta: 24.02.2012
Genre: Komedia
Ikäraja: 12
Jari Tapani Peltonen

23.02.2012 klo 18.00 | Luettu: 17268 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Potkupallofanit ovat surullista sakkia (leffoissa), mutta surullisemminkin voisi mennä, jos kuitenkin tekee mieli huutaa ja halata ja on keitä halata. Väkivalta tapaa lipsua hölmöilystä huliganismiksi, mutta jos elokuva asiansa osaa, intohimon ja yhteisöllisyyden myönteisiä puolia käsitellään, jolloin paha pelleily muuttuu särmikkääksi sympaattisuudeksi. Looking For Eric kertoo suosikkipelaajansa mielikuvitusversion kanssa keskustelevasta miehestä, jolla on ongelmia poikiensa ja rikollisten kanssa. Big Fan kertoo radiossa vaahtoavasta fanista, joka ajautuu kriisiin jouduttuaan idolinsa mukiloimaksi. Kulman pojat kertoo potkupallofaneista.

Saahan sitä kertoa, jos tekee mieli. Motivoitunutta rellestystä katsoo mielellään. Muutama risuparta ja mölkerö kannustaa paikallista pikkujoukkuetta karjuen ja tihutöihin turvautuen. Tosimielellä ollaan liikenteessä, vaikka joskus joku toteaisi, että eipä meillä tässä muutakaan. Paksu älykääpiö ja hernekeppi vaikuttavat olevan okei, vaikka perusäijät heitä mopottavat. Päähenkilöksi nostetaan vitsikäs peräkammarin poika Petri, jonka yhdennäköisyyttä murmelien kanssa hyödynnetään visionäärisesti. Kuten sopii, pojat ovat rentoja kolleja, kun taas pahimpien vihamiesten leirissä näytellään hitusen teennäisesti. Sankareita täytyy voida kannustaa, vaikka he olisivat kelvottomia koiranperseitä jokainen, ja kyllähän näitä voi.

Muutamaa tuntia ennen kuvausten alkua joku kekkasi, että tarina puuttuu. Hätäratkaisuksi otettiin romanttisten komedioiden kaava. Nainen, josta tai jonka näyttelijästä on mahdotonta sanoa mitään merkityksellistä hyvää tai pahaa, suostuu juttelemaan Petrille. Hassua hetkeä myöhemmin he nussivat. Pakollinen riita tietenkin liittyy joukkueiden kannatukseen. Hahmot eivät ole niin lapsellisia, että tämä riittäisi, mutta onneksi Petrillä on enemmän itsetunto-ongelmia kuin aivosoluja.

Se voidaan hyväksyä, että nainen tykkää Petristä, koska kaikesta huolimatta Petri on persoonallisuus. Petrikin tykkää naisesta. Se on nainen. Nainen antaa: anteeksi teot ja luonnevirheet ja pillua. Sivujuonissa saa hupsutella siltä pohjalta, että joillekin miehille kelpaa kuka vaan, mutta tärkeimmästä romanssista pitäisi löytyä kemiaa ja perusteluja. Kaameiden sikojen suosikkifantasiat eli Kaunotar ja hirviö -mukaelmat eivät mene metsään, jos nainen on liioitellun kiehtova luonteeltaan ja varreltaan, mutta jos mikä tahansa käyttökelpoinen ok akka kelpaa, touhu menee turhan realistiseksi. Viihdettä tässä kuitenkin yritetään tehdä.

Kulman pojat ei ole taitava elokuva, mutta ajoittain ontuvalla munan- ja kameranheiluttelulla saavutetaan poikamaista energiaa, jolla myös osataan tehdä jotakin. Kun Petri istuu taidetta katsomassa, tämä on hupsua jo ennen vitsejä, koska hän hyvin selvästi ajattelee mitä tosimiehen pitääkin. Hyvä on meininki, huippukohdat ovat hilpeitä, vaan sitä pahemmin elokuva kompuroi, mitä enemmän tarinaa tarvitaan. Viimeinen tihutyö on kätevyyden huipentuma. Leffa samanaikaisesti paljastaa asioita, alustaa kaavaan kuuluvia käänteitä ja vauhkoilee, eikä tässä olisi mitään vikaa, ellei kaikki tapahtuisi päähenkilön uskottavuuden kustannuksella. Kyseinenkään sessio ei varsinaisesti ole tylsä ja kännissä katsottuna se olisi vielä sujuvampi, joten persehuumorin ystävät kuuntelevat kriitikoita turhaan.

Luontevuus ja teennäisyys eivät ole toistensa vastakohtia ainakaan siinä mielessä, että Kulman pojat huojuu kumpaankin suuntaan vähän kuin hetki sitten rehellisessä nousuhumalassa ollut hyvä jätkä, joka yrittäessään pitää olennaisesta kiinni muistuttaa hetkittäin alkoholittomasta siideristä päihtynyttä pissistä.


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Matka 2: Salainen sa... Pappi lukkari talonp... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (7 viestiä)

Burbeting

Rekisteröitynyt 07.12.2007

23.02.2012 klo 20.14

Trailerin dialogi on jo selalsta, et ei jaksais kuunnella kymmentä minuuttia pidempää x).
lainaa
fly

23.02.2012 klo 23.25

Xylitol mainos traileri....
lainaa
Talmunen

Rekisteröitynyt 20.12.2010

24.02.2012 klo 10.18

Pussikaljaelokuva v2.0
lainaa
spaz

24.02.2012 klo 12.15

kuka näitä palloelokuvia jaksaa katsoa?
lainaa
VEIVINHEITTOVIHKO

01.03.2012 klo 22.45

Tää raina vaikuttais olevan niitä tapauksia joista tulen tyytyväiseksi siinä mielessä, että onneksi ei tarvitse katsoa tällaista.

Monta vuotta sä Jari muuten ajattelit vielä kirjoittaa näitä arvioita? Ei sillä että olisin eläkkeelle toivottamassa mutta kiinnostaa muuten vaan :P
lainaa
Pikkutatti

02.03.2012 klo 23.18

Yksinkertaisesti ja ytimekkäästi: Loistava arvostelu!!!
lainaa
Databa

Rekisteröitynyt 06.04.2007

05.03.2012 klo 06.01

Kömpelö? Joo. Verrattuna kuitenkin esim. Pussikaljaelokuvaan, joka oli suomalaisen "komedian" suurin pohjanoteeraus, ai miksi? Koska se ei naurattanut kertaakaan. Kulman pojat nauratti. Nauratti monesti. Ei liian vakava ja kerrankin oikeasti hauska suomalainen elokuva.
PS: Hyvä arvostelu.
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova