Tuorein sisältö

War of the Dead - Stone's War

Ensi-ilta: 04.05.2012
Genre: Kauhu, Sota, Toiminta
Ikäraja: 16
Jari Tapani Peltonen

05.05.2012 klo 13.30 | Luettu: 22514 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Vuonna 1941 suomalaisamerikkalaiset erikoisjoukot hyökkäsivät Venäjälle taistellakseen zombeja vastaan saksalaisessa bunkkerissa. Suosittelen lukemaan tuon lauseen pari kertaa.

War of the Dead - Stone's War on liettualainen elokuva, joka kuvattiin 2007. Jo vuosia sitten suomalainen ohjaaja Marko Mäkilaakso kertoi sen olevan raskasta, kun omaa esikoisohjausta ei teattereihin saada. "Tämä projekti on kirottu", sanoi Mäkilaakso. "Ja puhdasta sontaa ruiskittuna kaikkialle paitsi pönttöön", sanon minä. Näin juuri kammottavan kuvan anuksesta, koska luin Wikipediaa, koska tahdoin keksiä jotakin nokkelaa sanottavaa peräpukamista, jollaisia aiheuttaa vuoden todennäköisesti laaduttomin elokuvateatterielokuva. Ainakin heräsin. Leffan aikana hymähdin, kun laiskanturpea amerikkalainen sankarikapteeni Stone ryhtyi nyrkkeilemään loppuvastuszombien kanssa, mutta tähän jäi viihtyminen.

Jenkit ja jussit siis kaveeraavat toisen maailmansodan aikana ja on zombejakin. Miljöönä on metsä. Tarina ja hahmot olivat hyvin pitkälti tässä. Leffa koostuu puoliksi kuvamateriaalista ja puoliksi mustasta. Toiminta on heilumista. Mitä tapahtuu? Kuka on kukin? Miksi?

Surkeimmatkin elokuvatukset yleensä oivaltavat, että mikäli kaksi kansaa tekee yhteistyötä, asia on vähintäänkin HUO-MI-OI-TA-VA. Jos ruotsalaiset ja ranskalaiset muodostavat epävakaan allianssin, anna minulle kohtaus, jossa ranskalainen nauraa ho ho hoo merde au revoir, jolloin ruotsalainen kimittää, että tuo se sitten on neitimäinen kieli, dö din jävla fitta. Stereotypiat eivät ole suositeltava juttu, mutta niiden avulla tyhmätkin leffat voivat selkeyttää tilannetta hitusen. Pari Vares-näyttelijää ainakin ovat suomalaisia, mutta suusta ei pääse pientä perkelettäkään vaikka zombie imuttaisi. Kun imuttaa, kameramies sätkii niin että on toisinaan mahdotonta tietää kuka on zombie.

Alkupuolen piereksinnässä selvää on, että toiset ampuvat oikealta vasemmalle ja toiset vasemmalta oikealla. Harvennusten jälkeen, puolivälin tienoilla eloonjääneisiin on mahdollista muodostaa alustava side, jonka pitäisi muodostua ensi minuuteilla. Tuolloin suljin silmäni pitkäksi toviksi, jotta elokuvaa olisi helpompi analysoida. Äänimaailmaa voidaan kutsua äänimaailmaksi. Tunnelmaa pyritään rakentamaan käsikirjan mukaan. Hahmojen aksentit ovat erilaisia. Mielikuvitusta käyttäen onnistuin melkein kuvittelemaan, että tätä voisi katsoakin.

Zombieiden salaisuutta ns. tutkitaan ikään kuin tutkittavaa olisi. Kun sankari hypistelee outoa esinettä hylätyssä bunkkerissa, asiantuntijan mieleen saattavat palautua vaikkapa mystiset Resident Evil -pelit. Millään ei kuitenkaan ole mitään merkitystä, ei mihinkään tuntemaani zombietuotteeseen verrattuna mukaanlaskien Plant vs. Zombies. Elokuvassa kävellään eteenpäin ammuskellen minne sattuu, jolloin luvassa on kömpelö leikkaus pahikseen, johon osuu. Zombiet eivät harrasta zombiemaisia suolenpätkätemppuja, vaan pam pam ja painia piisaa kunnes joku keksii turvautua tähän loppuratkaisuun. War of the Dead ei ole edes hilsettä aidon käsikirjoittajan päästä.

Jos yksityiskohtia eritellään, niin muutaman kohtauksen valaistus kenties on samalla tapaa viehättävän ylitseampuvaa kuin esikuvissa. Muutama stuntti (tai tietokoneella tehty stuntti) ajaa asiansa. Muutamat näyttelijöiden vilauttamat ilmeet ovat moitteettoman kiihkeitä. Mutta sanonpa, että kun seuraavan kerran näen pilalle leikatun, kyvyttömästi kuvatun, kameran ilman syytä vinoon asettavan toimintaleffan, minä tulen olemaan armollinen ja toteamaan, ettei ohjaaja sentään "tee mäkilaaksoja". Mäkilaakso on sietämätön kuin Uwe Boll oli uransa alkuaikoina. Luulin että meillä on sopimus ja tällaiset ulostetaan suoraan DVD:lle, jotta elokuvia takakannen perusteella vuokraavilla on jännää kuin venäläistä rulettia pelattaessa. War of the Dead on luoti.


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< The Asteroids Galaxy... Hasta La Vista Socia... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (15 viestiä)

Loki

05.05.2012 klo 13.46 3 tykkää tästä

Elokuvaa katsellessa tuli samanlainen fiilis kuin olisi katsonut vierestä kaverin pelaavan pelin x Zombie modia. Suoraan huonoimpia Zombie leffoja ikinä. totaalisen tylsää paukuttelua ilman minkäänlaista tartuntapintaa. Klisee ei edes ala kuvaamaan elokuvan hahmokatrasta. Juonessa, hamoissa tai kuvauksessa ei ollut mitään positiivista tai omaperäistä. Lähdin leffateatterista tylsistyneenä ja turhautuneena.
lainaa
Taksu

Rekisteröitynyt 14.08.2010

05.05.2012 klo 15.21 2 tykkää tästä

Loki kirjoitti:
Elokuvaa katsellessa tuli samanlainen fiilis kuin olisi katsonut vierestä kaverin pelaavan pelin x Zombie modia. Suoraan huonoimpia Zombie leffoja ikinä. totaalisen tylsää paukuttelua ilman minkäänlaista tartuntapintaa. Klisee ei edes ala kuvaamaan elokuvan hahmokatrasta. Juonessa, hamoissa tai kuvauksessa ei ollut mitään positiivista tai omaperäistä. Lähdin leffateatterista tylsistyneenä ja turhautuneena.


samaistun :I kävin eilen kattomassa ja odotin huonoa leffaa mutta en NÄIN huonoa leffaa. Tuntui kun käsiksen olis kirjoittanut joku zombiefanaattinen teini peruskoulun matikanvihon takasivuille...
lainaa
Vecel

Rekisteröitynyt 15.05.2011

05.05.2012 klo 16.39

Loistava arvostelu, pisteet siitä :D Huomenna kyseistä rainaa katsomaan, wish me luck
lainaa
Kyselijä85

07.05.2012 klo 14.20

No voi helvettiä, että tuollaista arvostelua pitää lukea :S ensi haukuttaa kovasti Iron Sky ja nyt tämä :S

ainakin olen odottanut tuota leffa jo 4-5 vuotta ja nyt kaikki haukkuu sitä sontaksi :( Peltonen on surkea arvostelija ja on aina huono...
lainaa
Guru81

07.05.2012 klo 15.00 1 tykkää tästä

Pakko olla siis timantinkova leffa kerran peltosen mielestä oli huono.
lainaa
Vastaaja

07.05.2012 klo 15.07 2 tykkää tästä

Kyselijä85 kirjoitti:
No voi helvettiä, että tuollaista arvostelua pitää lukea :S ensi haukuttaa kovasti Iron Sky ja nyt tämä :S

ainakin olen odottanut tuota leffa jo 4-5 vuotta ja nyt kaikki haukkuu sitä sontaksi :( Peltonen on surkea arvostelija ja on aina huono...


Voi jeesus oikeasti. Se, että olet odottanut kyseistä elokuvaa kauan, ei tarkoita että se on hyvä. Mene itse katsomaan ja vedä omat johtopäätökset.
lainaa
TheAvenger

Rekisteröitynyt 14.10.2008

07.05.2012 klo 15.11 1 tykkää tästä

Haukutaan Iron Sky? Häh? 3/5 ei todellakaan ole huono arvosana.
lainaa
Vastaaja-1

07.05.2012 klo 15.44

TheAvenger kirjoitti:
Haukutaan Iron Sky? Häh? 3/5 ei todellakaan ole huono arvosana.

Se varmaa tarkoittaa, kun kriitikot arvostelee Iron Sky-leffa huonoksi. Sitä Kyselijä85 oikeasta tarkoitti...
lainaa
Taksu

Rekisteröitynyt 14.08.2010

07.05.2012 klo 16.41 1 tykkää tästä

Kyselijä85 kirjoitti:
No voi helvettiä, että tuollaista arvostelua pitää lukea :S ensi haukuttaa kovasti Iron Sky ja nyt tämä :S

ainakin olen odottanut tuota leffa jo 4-5 vuotta ja nyt kaikki haukkuu sitä sontaksi :( Peltonen on surkea arvostelija ja on aina huono...

ei, peltonen arvostelee juuri oikein. Itsekkin venannut tätä war of the deadiä julkistamisesta lähtien ja kun teatterissä tämän pökäleen näin niin olin todellapettynyt :I ja tietääkseni Iron skytä peltonen ei kauheasti haukkunut edes. Iron sky oli ok leffa mutta odotin siltä jotain enemmän.
lainaa
rautaataiehkäei

07.05.2012 klo 19.38

Trailerin tästä näin Iron Skyn alussa ja kyllä naurattamaan pisti. Trailerin perusteella odotin juuri tämän tason elokuvaa...
lainaa
Vecel

Rekisteröitynyt 15.05.2011

07.05.2012 klo 22.23 1 tykkää tästä

Nyt leffan nähneenä voin todeta että olipas tuhtia paskaa. Parasta leffassa oli että kapteenista tuli zombie suht äkkiä, mutta kerkesi siinäkin ajassa tuo karu englanti pistämään korvaan. Taistelukohtaukset olivat erittäin sekavia ja lopun räjähdykset olivat niin selvää tietokone matskua. Melkein hävettää myöntää nähneensä tämän leffan...
lainaa
leffakriitikko

07.05.2012 klo 22.37 2 tykkää tästä

Hyvä että jaksoin trailerin katsoa loppuun. Sympatiat arvostelijalle ja kaikille muille, jotka ovat katsoneet koko pökäleen. Mistähän tämäkin todellinen kuningasajatus tällaisen leffan tekemiseksi on oikein syntynyt?
lainaa
smartblu

07.05.2012 klo 22.40 1 tykkää tästä

Kävin tämän tänään katsomassa ja yllätyin kuinka hyvä elokuva oli, varmasti yksi tämän vuoden parhaimpia suomalaisia tuotoksia. Voipi olla että oli jopa parempi kuin iron sky.
lainaa
Vastaaja-2

08.05.2012 klo 09.20

Taksu kirjoitti:
ei, peltonen arvostelee juuri oikein. Itsekkin venannut tätä war of the deadiä julkistamisesta lähtien ja kun teatterissä tämän pökäleen näin niin olin todellapettynyt :I ja tietääkseni Iron skytä peltonen ei kauheasti haukkunut edes. Iron sky oli ok leffa mutta odotin siltä jotain enemmän.


Ei se War of the Dead välttämättä huono voi olla, mutta jos huonoksi puhuttaa niiin se oli Dark Floors ja sauna-leffat. Niistä en pitänyt yhtää.

TheAvenger kirjoitti:
Haukutaan Iron Sky? Häh? 3/5 ei todellakaan ole huono arvosana.
3 tähden ei oikeasta sopinnut, 4 tähteä olisi hyvä.

rautaataiehkäei kirjoitti:
Trailerin tästä näin Iron Skyn alussa ja kyllä naurattamaan pisti. Trailerin perusteella odotin juuri tämän tason elokuvaa....
älä katso liikkaa jenkki leffoja, jos sinua häiritsee noin kovasti.

Kyselijä85 kirjoitti:
No voi helvettiä, että tuollaista arvostelua pitää lukea :S ensi haukuttaa kovasti Iron Sky ja nyt tämä :Sainakin olen odottanut tuota leffa jo 4-5 vuotta ja nyt kaikki haukkuu sitä sontaksi :(

Peltonen on surkea arvostelija ja on aina huono...

itseasiassa tuossa on pointtia. Olen lukennut uutisia mm. lehdessä, että monet pitivät Iron Sky suomen huonoiksi leffaksi :/ vaikka minun mielestäni jenkki leffat keräävät turhia kehuja, vaikka ne ovat umpipaskoja.
lainaa
postal_dude

Rekisteröitynyt 17.03.2008

08.05.2012 klo 23.16

Kävin ihan uteliaisuuttani katsomassa. Ja kyllä kameramies sai tosiaankin kohtausia. Koska kuva heilui minne sattuu toimintakohtauksissa.
lainaa

V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova