Tuorein sisältö

The National: Trouble Will Find Me

J.A. Kaunisto

04.07.2013 klo 18.07 | Luettu: 5356 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Brooklynin suunnalta maailmanmaineeseen noussut indieryhmä The National on The Boxer ja High Violet -albumeillaan yltänyt lähes täyden pistepotin arvoisiin suorituksiin. Orkesterin lumoavan intensiivinen ja sydämeen tarttuva tunnelmointi sisältää myös riittävän määrän indie-bändeille sopivaa arvoituksellisuutta. Orkesterin keikkakunto on suorastaan maaginen, The National onnistuu pitämään otteessaan niin sadan hengen klubiyleisön kuin suuren festarin telttalavan väenpaljouden.

Bändin tuorein näyttö, Trouble Will Find Me, on joissakin arvioissa kerännyt kritiikkiä uudistumisen puutteesta. Turhaan, albumi osoittautuu edeltäjänsä vertaiseksi tasapainoiseksi kokonaisuudeksi. The Nationalin oma ilme on kuitenkin niin vahva, ettei suuriin irtiottoihin liene aihetta. Trouble Will Find Me on ehkä hieman suoraviivaisempi kuin High Violet - suhteellisen heterogeeninen viisuaines ymmärtää hiljaisuuden merkityksen ja hitaasti kasvavat siivut onnistuva leikiten ohittamaan hissimusiikin tyhjäkäynnin ja tapettiin juuttuneen merkityksettömyyden.

The National hallitsee tyylikkäästi värittävän kosketinsoittimen käytön, jousia ei ylikorosteta ja kitaran kielet taipuvat pehmeään tunnelman kuljetukseen. Toisaalta, bändiltä irtoaa myös kipakampi indiehehkutus tyyliin Graceless, joka ottaa ripeitä askeleita Arcade Firen suuntaan. Levyn ääripäät löytyvät biisikaksikosta Fireproof ja Sea of love - ensin mainittu näppäilee sielun syövereitä hauraan viipyilevallä otteella ja hittikerrointa on vaikka muille jakaa. Sea of love on ehkäpä albumin säröisin tekele, alakuloinen americana-kaavaan tukeutuva Springsteen/Neil Young -pastissi on sykähdyttävää kuultavaa.

Parhaat palat osuvat kohdalle, kun The National onnistuu lisäämään U2-mittoihin ulottuvaa hengellistä herkkyyttä taustalla poreilevaan country-henkiseen taustahuminaan. Kuuntele vaikka herkistyvä mutta ylevä This is the last time tai countryrautalankaan tukeutuva rakkauden ylistyshetki I need my girl...U2 yltää vastaavaan ehkä pari kertaa albumin mitassa, The National on lähteillä kaiken aikaa!

The National on edelleen kiireettömän ja tunteeseen pakahtuvan indierockin vahvimpiä sanansaattajia. Sitten kun bändi alkaa työstämään kolmen minuutin pop-paloja, The Nationalin listamenestykselle ei näy loppua.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< The Lone Ranger... The Internship... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (1 viestiä)

Guetta

Rekisteröitynyt 03.08.2011

05.07.2013 klo 16.28 1 tykkää tästä

On kyllä perkeleen kova lätty, kyseinen yhtye on myös tämän hetken kovimpia ehdottomasti.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova