Tuorein sisältö

8-pallo

Ensi-ilta: 18.09.2013
Genre: Draama, Rikos, Trilleri
Ikäraja: 16
Jari Tapani Peltonen

11.10.2013 klo 18.00 | Luettu: 12785 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

8-pallo on rikosdraama, tai: tuunattu eurodekkari, jossa satunnainen sivuhahmo on ylennetty päähenkilön asemaan muuten vaan. Toteutukseltaan vakuuttava filmi herätti ajatuksen, että ehkä useimpien leffojen pitäisi olla klassikkojen uusia versioita siinä määrin, että ne käyttävät kertaalleen hyväksi tuomittuja käsikirjoituksia.

Ohjaaja Aku Louhimiehen karheanrealistinen kuvasto ja henkilöohjaus saavat aikaan imua. Arkisen surumieliset tapahtumat aktivoivat mielikuvituksen ja yksityiskohdat vaikuttavat kertovan enemmän kuin on ilmeistä. Leffa kertoo vähän naisesta, joka vapautuu vankilasta, vähän nilkeistä, jotka yrittävät kepulikonstein rikastua, eikä juuri mitään poliisista, jonka on päästävä yli traumastaan. Näyttelijä Jessica Grabowsky on elossa osaten murehtia. Eero Aho ravistelee tilanteita monipuolisen limaisena kelminä. Jopa vauva näyttelee ammattitaitoisesti. Tällainen ruokkii hyvää tahtoa.

Käytettyään reippaasti aikaa lähinnä sen toteamiseen, että kalsean arjen puristuksessa yksinhuoltaja koettaa jättää huumemenneisyytensä, leffa antaa päähenkilön passivoitua. Nainen tapaa uudestaan rajun rakastajansa ja ryhtyy odottelemaan loppuratkaisua. Hänen on otettava elämänsä haltuun, mutta hän ei tee sitä päähenkilön arvolle sopivalla, vaativia, vertauskuvallisia, samaistuttavia askeleita ottaen, vaan keinoin, joihin kykenisi kuka tahansa sivuakka ilman alustusta. Jos heikon ihmisen on otettava vastuu, tai ylpistelijän ymmärrettävä anoa apua, sehän taitaa olla tarina. Se ei ole kaksinen tarina, jos tyhmä valitsee väärin kunnes vaihtoehtoja on tasan yksi. Muu sisältö liittyy niinsanotun päähenkilön matkaan vain löyhästi. Pollarin trauman mainitsin, jotta voin mainita nyt, ettei esimerkiksi se liity mihinkään mitenkään.

Eurodekkareista puuttuu pointti ja ennalta-arvattavuudesta johtuen jännitys. Ne ovat halpaa ajanvietettä. Ne perustuvat toisiin eurodekkareihin. Niille annetaan sellaisia mysteerinimiä kuin Sukkanauhakäärme ja 8-pallo. Halutessasi saat nähdä nimessä nokkeluutta, vaikka nimi tapaa ensijaisesti olla töksähtävä viittaus satunnaiseen yksityiskohtaan. Jos konstaapeli Möttönen jahtaa vaarallisia huumerikollisia, jotka sekoittavat oreganoa kannabikseen, tarinan nimi on tietenkin Ruohonleikkuri.

Tarinasta ei ole tarpeen paljastaa paljoa. Vaikkei painopiste ole rikostutkimuksissa, asiasisältö pysyy eurodekkarien rajoissa. Naisen näkökulmaan panostaminen olisi perusteltu tyylivalinta esimerkiksi, jos tämä olisi yksi niistä pätkistä, jotka kuvaavat epäterveellisen intohimosuhteen nousuja ja laskuja. Suhde kuitenkin on vain yksi juttu ja se esitellään vain puoliksi, kuten kaikki muukin. Suhteen olennaisin merkitys on se, ettei naisen pitäisi olla osa sitä. Sivujuonimaista.

Louhimies taltioi kylmän tuulet puhallukset. Toteutuksessa on vahvaa läsnäolon tuntua. Sitä näppärämmiltä tuntuvat pienet taiteellisemmat temput, joilla ilmaistaan vaikkapa miten adrenaliinipurkaus tietoisuuteen vaikuttaa. Provosoivat mustan huumorin pilkahdukset rikastavat likaista tunnelmaa yhdellä tapaa. Huumehuuruisten valheellisen viettelevien muistojen ja muun synkkyyden ja kolkkouden välillä on kontrastia, mutta kovin iloisena en huumehilpeyttä pitänyt. Muutama ehta harmonian hetki vaikutti lattean kiiltokuvamaiselta, joten pohdin, uskooko ohjaaja positiivisuuteen ensinnäkään, vai yrittääkö hän vain simuloida sitä. Onnistunut ihon alle menevä muistutus siitä, mikä on hyvää ja kaunista, on usein julmien tarinoiden julmin piirre. Louhimies ei riipaise, koska hän ei todella vastaa kysymykseen "entäs sitten". Jos hän syyttäisi tästä kässäriä, taputtaisin häntä päähän; hyvä poika. 8-pallolla on vaihtelevaa mutta todellista arvoa tunnelmapalana lähes loppuun saakka, kunnes se virallisesti alkaa näyttää jonkun kyttä Möttösen uusimmalta keissiltä.

Mutta... usko tai älä... tulossa jo ensi viikolla... ensimmäistä kertaa kuukauteen... Hyvän leffan arvostelu! Tähtiloistoa!



Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< The Lieblings - Take... Leijonasydän... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (6 viestiä)

Lichi

Rekisteröitynyt 04.09.2011

11.10.2013 klo 19.40

Leijonasydän?

Vuoden 2 odotetuinta vielä jäljellä, vihan liekit ja Hobitti: Smaugin autioittama maa.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

11.10.2013 klo 19.45 1 tykkää tästä

Lichi kirjoitti:
Leijonasydän?

Vuoden 2 odotetuinta vielä jäljellä, vihan liekit ja Hobitti: Smaugin autioittama maa.


Se.
lainaa
mmm

11.10.2013 klo 20.19

Kolme tähteä ei ole mielestäsi "hyvä elokuva"?

lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

11.10.2013 klo 20.55 2 tykkää tästä

Kolme on virallisesti "hyvä". Tässä nyt vain on meneillään tällainen kausi, etten ole päässyt innolla kehumaan yhtäkään leffaa suhteellisen pitkään aikaan. Intoa on varastossa. Tahdon intoilla, että leffa on todella, todella hyvä.
lainaa
Samomsoms

11.10.2013 klo 21.53

Eikö "Kasipallo" olisi ollut parempi nimi? "Kahdeksan-pallo" kuulostaa aika tönköltä näin suomen kielessä.
lainaa
Killbourne

Rekisteröitynyt 21.06.2008

12.10.2013 klo 15.08 6 tykkää tästä

Fun fact: Pike asuu elokuvassa edellisessä kämpässäni. Alunperin Piken piti asua naapurissa, mutta, kun siellä ei avattukaan tuotannon väelle ovea, siirtyi päähenkilö meille asumaan. Tein itsestäni siinä sivussa idiootin Peteliuksen silmissä ja elokuvan aikataulusähläys & informaatiokatkokset jättivät sellaiset vitutuksen arvet, että toista kertaa en tuohon touhuun lähde.

Elokuva itsessään jätti kummallisen kylmäksi. Lopulta innosti vain se, kuinka pienestä yksiöstäni oli studiolla rakennettu kolme kertaa suurempi lukaali.
lainaa

Muita tekstejä tältä kirjoittajalta

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova