Tuorein sisältö

Godzilla

Ensi-ilta: 14.05.2014
Genre: Fantasia
Ikäraja: 12
Jari Tapani Peltonen

17.05.2014 klo 18.00 | Luettu: 26062 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

On synkkä ja sumuinen yö. Omakotitalon kokoiset kivespussit sykkivät ja hehkuvat oransseina. Jättiläishirviöillä on suvun jatko mielessä. Ihmisiä pelottaa ja kenraalit pitävät pommeja ratkaisuna. Hiroshiman muistava japanilainen on eri mieltä. Sellainenkin aavistus hänellä on, että Godzilla pyörii maisemissa ihan jopa syystä. Godzilla on isompi kuin Romeo & Julia -hirviöt. Otusten tappelu näyttää siltä kuin lokit kiusaisivat koiraa. Lokki läjäytti kerran päähäni, joten sympatiani ovat hurtan! Lopputekstit.

Ohjaaja Gareth Edwardsin esikoinen Monsters on hahmovetoinen mikrobudjetin hirviödraama. Pidän sitä tympeänä matkailumainoksena, jossa kliseiset joskin harvinaisen kuivat hahmot kävelevät eteenpäin. Niin sanottu loppuhuipennus sentään on omintakeisen runollinen. Godzilla on äijän toinen työ. Herra taiteilijalla on tunnistettava ääni ja äidinkielenä siansaksa.

Alku on lupaavahko. Mystisiä tapahtumia on tutkittava aivan kuten vuoden 1998 Godzillassa. Kaavamaisuudesta huolimatta tunsin muodostaneeni siteen filmiin, kun insinööriä tulkitseva Bryan Cranston tunteili antaumuksella: kaikki lähtee kiinnostavista hahmoista, piste. Mutta insinööri ei olekaan päähenkilö. Joskus hänen sotilaspoikansa vaikuttaa olevan. Roolissa nähtävä Aaron Taylor-Johnson on alusta loppuun väsynyt, tympääntynyt ja poissaoleva. Mainittu japanilainen, Ken Watanabe, aukoo suuta ja silmiä hämmentyneenä. Hahmokaarti oli tässä. Sotilasjohtajat ovat pahvia. Perheenjäsenet sanovat moi ja vilahtavat vaaratilanteissa. Eläväisin nainen on mukana minuutin.

Edellinen jenkki-Godzilla on hölmö yksityiskohtien osalta, mutta tarina virtaa loogisesti. Ennennäkemätöntä hirviötä ja sen motiiveja ei heti paljastettu, mutta kaikki selvisi rytmikkäästi. Uudessa viritelmässä monien huipentumien asiasisältö on se, että Godzilla on tuttu japanilainen Godzilla. Hurraa, se hönkäileekin. Mikä virka oli vihjailulla? Toki muut hirviöt ovat uusia, mutta tekeekö se niistä kiehtovampia, että Heisenberg kiihkoilee 30 minuuttia tärinöistä ja lukemista, jotka saattavat viitata Godzillaankin? Esimerkiksi Jurassic Parkissa vihjailuvaihe esitteli ajatuksia tyyliin "luonto löytää tien". Tässä elokuvassa japanilainen hourii, että Godzilla palauttaa tasapainon - koska monissa japanilaisissakin elokuvissa Godzilla on antisankari - koska...? Pitäisikö hurrata, kun Godzilla pelastaa kärpäsen kolmannenkin kerran kaiken järjen mukaan vahingossa?

Godzillaa nähdään niukasti. Iso osa tuhosta tapahtuu puheissa ja kaukana ja monitoreissa. Kun Godzilla karjaisee, kohtaus loppuu ja uutislähetyksessä näytetään farssimainen välähdys siitä, kuinka "lokki" yrittää sotkea Godzillan kampauksen. Kohtaus on vastaava kuin komedioissa, joissa jotkut puhuvat vakavina etualalla ja joku Jim Carrey spedeilee taustalla. Elokuvassa ei ole alustavastikaan järkeä. Hidas alku ei liity loppupuolen tapahtumiin edes siinä mielessä, että sen ansiosta "päähenkilöllä" olisi luonteenpiirre, henkilökohtainen tavoite tai ihmissuhde, jonka osapuolet katsoja osaisi tunnistusrivistä osoittaa. Ihmiset eivät saa aikaan mitään. Jos elokuvan nimi olisi Paavisaurus, kenelläkään ei olisi aavistustakaan siitä, miksi vieraiden lajien seksielämästä kiinnostunut Paavisaurus on mukana saati sitten nimihenkilö. Japanilaisissa elokuvissa hirviöiden motiiveja selittävät ainakin jotkut pirun keijukaksoset. Siinä on "alustavasti järkeä".

Erään kerran hirviö aiheuttaa hyökyaallon kokonsa vuoksi: otus on luonnonvoima, ei pahansuopa? Kivaa, jos tapahtumasarjan huipentuma olisi hitusen majesteetillisempi kuin mainittu lokkiuutinen. Elokuva vihjailee ja panttaa hämärryttäen sen mikä on olentojen koko, massa ja merkitys. Ne kykenevät jopa yllättämään ihmiset, vaikka ne ovat tuhansia kertoja isompia kuin maata tärisyttänyt T-Rex -93. En uskonut näkemääni, joten en pitänyt huippukohtiakaan intensiivisinä. Kuvasto on kuitenkin yritteliästä ja omintakeista ja runollisella tavalla dramaattista. Sellainen ääni Edwardsilla on. Katsoja viedään useaan otteeseen ruohonjuuritasolle todistamaan surrealistista hetkeä. Tarkkaan harkitut otokset kuten lähes inhimillinen ilme Godzillan savuun katoavalla naamalla korostavat tarinan absurdiutta. Katsoisin mieluummin Ed Woodin Godzillan, mutta oma viehätyksensä on visuaalisesti rikkaassa lahopäisyydessäkin.

Olen pari kertaa nähnyt odottamastani elokuvasta unen, jossa jotkut hetket ovat eeppisen upeita, mutta naurettavan epälooginen draama laahaa ja janoamani tyydytyksen tunne jää aina saamatta esimerkiksi koska hahmot katsovat väärään suuntaan. Uusi Godzilla on siis kirjaimellisesti painajaismainen.



Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Locke... Khroma - Collapse... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (18 viestiä)

Godzilolzila

17.05.2014 klo 19.19 7 tykkää tästä

Itse odotin leffaa paljon, oli todellakin pettymys. Hieno efekti/värimaailma-leffa mutta ei muuta. Paras näyttelijä, Heisenberg, ei ollutkaan pääosissa vaikka trailereista näin olin ymmärtänyt. Sekin oli huono juttu koska muut näyttelijät surkeita.

2/5 ja törkeä pettymys, en katso uudestaan.
lainaa
gojiraa

17.05.2014 klo 20.46 104 tykkää tästä

Yrittääkö Peltonen olla taas hauska? Piti antaa puolitoista tähtee jotta vois kirjottaa elokuvasta hassunhauskan negatiivisesti?
lainaa
Gojira

17.05.2014 klo 23.15 6 tykkää tästä

Yhdyn Jiipeehen palleja myöten: Elokuva oli ankea, tylsä ja naurettavan typerä ( Jopa Godzilla-elokuvaksi). Mutta samaan hengenvetoon täytyy nostaa hattua studion markkinointipoppoolle. Komeat oli teaserit ja trailerit. Elokuvasta jäi käteen kuitenkin toivon kipinäkin: Ehkä vielä jonain päivänä rahoitetaan hahmovetoinen, mutta oikeasti jäätävä ja mielenkiintoinen monsteripätkä ala Jaws. Ehkä.
lainaa
apex

Rekisteröitynyt 21.12.2010

18.05.2014 klo 01.03

Sateisen yön 3D-pimeydessä käytävien hirviötappeluiden sarja jatkuu tässä Pacific Rimin jälkeen. Tykkäsin tästä enemmän, vaikka päähenkilö Godzilla saakin aivan liian vähän ruutuaikaa.
lainaa
Yaza

18.05.2014 klo 02.36 4 tykkää tästä

Muualla on kehuttu leffaa yllättävän hyväksi toiminta leffaksi jossa godzilla on muutakin kun kaupungin tuhoajaja ja peltonen antaa 2 tähteä.

Huomenna näkee kuka on oikeassa
lainaa
kotsilla

18.05.2014 klo 02.46 10 tykkää tästä

lolled kirjoitti:
Kappas. Varmasti viihdyttävä leffa ja Peltonen antaa 1½ tähteä. Yllättyikö joku?


Jos tarkoitat "varmasti viihdyttävällä" leffalla elokuvaa ilman järkevää juonta, höystettynä paperinohuilla hahmoilla ja mitäänsanomattomalla toiminnalla, niin en ole yllättynyt. Itse en nimittäin sellaisia elokuvia nää viihdyttävinä.
lainaa
veivinheittovihko

18.05.2014 klo 13.03

Aika big deal kyllä jos hahmot kattoo väärään suuntaan. :P
lainaa
raidaaja

18.05.2014 klo 15.51 3 tykkää tästä

En yllättynyt yhtään tähtien määrästä. Peltosen leffamaku on erilainen kuin muiden suomalaisten.
lainaa
lolleroo

19.05.2014 klo 18.33 1 tykkää tästä

Itselläni ei ollut ennako-odotuksia leffan osalta, mutta jukopliut,
leffahan oli aivan loistavaa viihdettä ja piti otteessaan alusta loppuun asti. Pitää olla ihan eri mieltä arvostelijan kanssa tästä elokuvasta, muutenkin tyhjänpäisesti kirjoitettu arvostelu.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

19.05.2014 klo 22.00 1 tykkää tästä

Mikähän siinä on, että hirviö ku iskee yhdysvaltoihin, nii leffoissa lähetetään ensimmäisenä rynnäkkökivääreitä ja panssarivaunuja. Sen jälkeen blackhawk helikoptereita lentämään 10m päästä monsterista ja sen jälkeen vielä ilmatorjuntahävittäjät tekevät saman jutun. Sitte kuitenki oikeassa sodassa lähetetään Predator-droneja jostain kahesta kilometristä ampumaan ohjuksia, ja panssarivaunut on varattu paraateja varten. Ei siinä, kaippa sillä jotain viihdyttävyyttä haetaan, mut meikästä näiden viihdyttävyyttä syö usein juuri tämä aspekti, että kaikkea muuta kuin jotain järkevää yritetään. Sentään Transformersissa ne yritti jotain muuta, joskin siinä se tehtiin lähinnä armeijapornon vuoksi.
lainaa
Jep

20.05.2014 klo 03.56 4 tykkää tästä

lolled kirjoitti:
Kappas. Varmasti viihdyttävä leffa ja Peltonen antaa 1½ tähteä. Yllättyikö joku?


Kyllähän se paskakin leffa (kuten tämä) idiooteille voi viihdyttävä olla, kun eivät paremmasta tajua. Yllättyitkö sinä tästä?
lainaa
lolled

Rekisteröitynyt 13.02.2011

20.05.2014 klo 18.02 3 tykkää tästä

Jaa. Asiallinen viestini, jolla oli paljon tykkääjiä siivottiin. Silti peliosiossa kaiken maailman munagoggeleitten annetaan rellestää.
lainaa
Petri

20.05.2014 klo 20.50

lolled kirjoitti:
Jaa. Asiallinen viestini, jolla oli paljon tykkääjiä siivottiin. Silti peliosiossa kaiken maailman munagoggeleitten annetaan rellestää.


Aivan samaa mieltä. Nyt oli kyllä moka joltain modelta, sikamainen veto. Nyt pitää tarkistaa sitä omaa tasoa
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

20.05.2014 klo 21.00

lolled kirjoitti:
Jaa. Asiallinen viestini, jolla oli paljon tykkääjiä siivottiin.


Lienee jonkun vahinko. Tuossahan se on viestin sisältö vielä parissakin lainauksessa.
lainaa
fly

21.05.2014 klo 14.43 2 tykkää tästä

Onneksi en katso elokuvia arvostelujen pohjalta.....
lainaa
Yaza

21.05.2014 klo 21.58 1 tykkää tästä



Näin eilen elokuvan vihdoinkin ja olen peltosen kanssa samoilla linjoilla: Elokuva alkaa lupaavasti ja loppu on loistava. Mutta elokuvan keskiosa on jotain niin perus kauraa mitä ollaan nähty kymmeniäkertoja. Päänäyttelijät ovat tylsiä kuten on sanottu mutta pahin vika on käsikirjoituksessa.

Varoitus saattaa vähän spoilata!

Dialogit kun sotilas puhuu vaimonsa on niin tuttua huttua jota on nähty monissa sotilas/toiminta leffoissa. Esim "kaipaan sinua" olen pian siellä" Miksi et vastannut viesteihini". Tympääntyminen

Odotin titaanien taistoa leffalta. Ensimmäinen taistelu tulee, sitä näytetään muutama sekutti ja sit mennään jossain ihan muualla ihan kuin taistelua ei olisi käyty, asiaa ei selitetä mitenkään. Toinen kohtaaminen: sama homma. Vasta lopussa taistelu nähdään koko komeudessa.

Mutta siitä annan leffalle plussaa että sitä lähdettiin tekemään japsien tyylillä (alkuperäis godzillat), vaikka lopulta jenkki lisät on leffassa se heikoin lenkki. 2½ tähteä.

Leffa on myös hyvin siivottu jotta 12v voivat nähdä sen.
lainaa
morso

25.05.2014 klo 15.20

Godzilla on loistava leffa! Peltonen ei osaa arvostella!
lainaa
voi ei mielipiteitä

01.06.2014 klo 15.27

Aina ei voi olla samaa mieltä Peltosen kanssa, hyvä elokuva oli vaikkei mikään täydellinen kylläkään.
lainaa

Muita tekstejä tältä kirjoittajalta

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova