Tuorein sisältö

Samuli Edelmann: Virsiä

J.A. Kaunisto

08.12.2007 klo 16.08 | Luettu: 15285 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Samuli Edelmann tekee tietyllä tavalla Loirit. Ivalo ja Inari-levyillä Vesa-Matti Loiri on versioinut tuttuja hittejä jäljittelemättömällä tyylillään. Samuli on ottanut taustabändeineen käsittelyyn myös kaikille tuttuja viisuja ja lopputuloksena on ainutlaatuisia hetkiä ajattoman musiikin parissa. Samulin tapauksen tekee mielenkiintoiseksi versioitavien kappaleiden ollessa virsiä. Albumilla tutut virsikirjan vakioveisut saavat akustisen ja folk-henkisen käsittelyn, joka ottaa tarvittavaa taustatukea gospel-ja ylistysmusiikin sävelkuvastosta ja bluegrass-vivahteista. Virsistä etsitään iloa ja toivoa ainaisen synkkyyden ja raskauden vastapainoksi. Urkuja kuullaan taustalla mutta kirkkourkujen sijaan käytössä on vuosikymmenten takaisten kyläkoulujen nurkasta löytyneet urkuharmoonit.

Taas Kukkasilla Kukkulat lisää hienoon virteen kepeyttä ja ylistyslaulun paisuttelua, tosin ilman kirkasäänistä enkelikuoroa. Herra, Elämääni ottaa folk-viilistelyyn ja akustiseen luentaan lieviä kelttivaikutteita. Soi Kunniaksi Luojan saa niin vetävän tulkinnan, että viisua voisi sovitella hittilistoille. Oi Herra, Jos Mä Matkamies Maan on albumin ainoa lievä hutilaukaus. Virsi viedään turhan mutkikkaille teille, etnojazzin suuntaan kaatuva kappale saa lopullisen potkun Tom Waitsin räme-bluesista. Tule Kanssani, Herra Jeesus ja Totuuden Henki, Johda Sinä Meitä johtaa tunnelmat ison veden taakse. Reilusti Americanaa sisältävät versiot koskettavat, varsinkin Totuuden Henki on valoisuudessaan ja paisuvassa ulosannissaan sykähdyttävä versio. Varsinainen kotimainen ylistyshetki.

Samuli Edelmann tekee loistavaa jälkea, Loirimainen heittäytyminen antaa tulkinnoille syvyyttä ja sielua. Miehen äänessä on tarvittaessa herkkyyttä tai vakuuttavaa voimaa ja lämpöä. Albumin sovitukset kaivavat esiin virsien todellisen luonteen. Vaikka virret saavat uudet vaatteet, sovituksista voi tuskin pahoittaa mieltään. Kirkkoveisuun jähmettämät ja synkistämät virret loistavat toivoa ja iloa. Virsiä-levyä voi käyttää rauhoittumiseen mutta myös täysipainoisesti hengellisessä tarkoituksessa. Toisaalta levyä voi kuunnella myös hyvien ja herkkien biisien kokoelmana. Nämä virret ovat kuin pop-laulelmia, joissa on painavaa tekstiä ja loistavaa tulkintaa. Samuli ja Loiri voisivat tehdä yhteisen virsilevyn, lopputulos saattaisi olla jotain suurta. Virsiä-levy on ajaton merkkiteos, jota voi suositella ilman pakko-Jeesustelua.




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Tali-Ihantala 1944... Alicia Keys - As I A... >

Keskustelut (4 viestiä)

LoneGoat

Rekisteröitynyt 07.08.2007

09.12.2007 klo 11.43

Jeesustelut ei kiinnosta, mutta kaunistahan tuo on.
lainaa
Tane

Rekisteröitynyt 26.06.2007

13.12.2007 klo 22.16

No kai se virsien laulaminenkin on tapa päästä esille..
lainaa
OSbourne

26.12.2007 klo 11.29

Tanellekin olisi syytä joskus hiljentyä. Edelmannin levy on loistava!
lainaa
Wau

16.01.2008 klo 19.40

Kiitos Samuli ! Aivan mahtava levy. Sain levyn lahjaksi, sen kuuntelemisella ei ollut kiirettä, mutta kun sen vihdoin kuuntelin, kuuntelin sen toisenkin kerran. Eipä ole aikaisemmin pahemmin tullut mietittyä asioita, joita levyssä lauletaan. Tavalliseen arkeen, kaiken kiireen keskelle ley on oiva rauhoittumiskeino. Enpä olisi uskonut että joululahjaksi saamani virsi-levy tulee vaikuttamaan näin paljon tällaisen "vähän" yli 30-vuotiaan naisen arkeen.
Wau !
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova