Tuorein sisältö

Refused: Freedom

J.A. Kaunisto

19.07.2015 klo 11.35 | Luettu: 5251 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Ruotsin voimaryhmä Refused hakkasi nimensä äänekkäämmän rock-rähinän historiankirjoihin vuonna 1998 ilmestyneellä The Shape Of Punk To Come -albumilla. Kiekko oli rönsyilevän kokeileva ja itseriittoisen omalaatuinen mutta myös rohkea ja elinvoimaisessa erektiossaan silkaan elävän punk-hengen hekumaa. Vuonna 2015 Refused on täällä taas, uuden albumin nimi on Freedom. Vertailu edelliseen on osaltaan epäreilua ja tarpeetonta mutta kuitenkin väistämätöntä. Bändi on edelleen vihainen ja poliittinen, se on selvä. Myös kokeileva luonne ei ole vuosien kuluessa jähmettynyt status quoksi. Refused on yhä tajuttomassa iskussa!

Old friends/new war on kokeilunhaluinen kuin System Of a Down ja hämmentävä kuin John Lydonin Public Image Ltd aikoinaan. Torvilla vahvistettu Francafrique henkii myös 80-luvun post punk -kaikuja (Midnight Oil meets PIL). Dawkins christ on pirun kettuuntunut, suorastaan purskahtelevaa väkivaltaa. Thought is blood kokeilee ja revittelee, pakettiin sotketaan ska-rytmejä ja tajuttoman tiukkaa groovea. Destroy the man yltää maanisuudessaan vastaaviin tehokertoimiin kuin Tom Waits tai Nick Cave omissa genrelokeroissaan.

Refused tekee vastaavan tempun kuin The Shape of Punk To Come -albumilla - bändi lyö tiskiin jotain aivan muuta. Levyn on leikittelevä, sopivan itseriittoinen ja nokkela mutta ei nokkava. Raivo ja nuoruuden kuume on hieman hellittänyt mutta 80-lukulaista kulmikkuutta säteilevä vihajulistus on tiukkuudessaan jotain ilmiömäistä. The Shape of Punk To Come on ikiaikainen ja jalustalle nostettu inspiraatiota pursuava klassikko mutta Freedom on tarttuvuudessaan ja selkeydessään säväyttävä tekele. Tyypeillä on munaa ja rohkeutta tehdä jälleen erilaista - Refusedia. Tulevat vuodet paljastavat, nostetaanko Freedom myös ikuisesti säteilevien kiintotähtien joukkoon. Ainekset klassikkoaseman saavuttamiseksi ovat ilmiselvästi paketissa.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Paavo Pesusieni kuiv... Ant-Man... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (1 viestiä)

khkhkhkh

07.08.2015 klo 13.12

oli kyl helkkarin kovaa menoa!
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova