Tuorein sisältö

Tyttö ja kettu

Ensi-ilta: 08.02.2008
Genre: Dokumentti, Draama, Lasten, Seikkailu
Ikäraja: 7
Jari Tapani Peltonen

09.02.2008 klo 04.00 | Luettu: 9308 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

On kierolla tavalla kivaa olla kirjaimellisesti ainoa mies puolitäydessä salissa ja itkeä muiden mukana - tästä kokemuksesta kiitos Pingviinien matkalle ja sen Oscar-palkitulle ohjaajalle Luc Jacquetille. Jacquet on liiaksi taiteilija pysyäkseen asiallisena dokumentaristina, mutta liiaksi luonnonystävä siirtyäkseen elokuvaohjaajaksi. Miehen uutuus Tyttö ja kettu on melko erikoinen kompromissi. Ei ole uusi idea tehdä elokuvaa eläimestä ja lapsesta, mutta miten olisi rehellisen kaunis ja opettavainen satu, jolla on luontodokumentin uskottavuus?

Pisamanaamainen suloinen pikkutyttö (Bertille Noël-Bruneau) on kiinnostunut luonnosta ja erityisesti ketusta, liekö sitten samanväristen kuontaloiden johdosta. Elokuvan alussa ketuttaa katsojaakin, kun toteutus on käytännössä sitä, että joka toinen kohtaus on pikkutytön haaveilua ja joka toinen erinomaisen taitavasti kuvattua luontodokumenttia. Tämäkö on dokumentaristin käsitys oikeasta elokuvasta? Varsinkin tytön loukkaantuminen ja sisätiloissa pysyttely samaan aikaan kun kettu tekee mitä ketut tekevät tuntuu päälle liimatulta idealta, mutta eipä olla puolessa välissäkään, kun tällainen pieni yskiminen ja köhiminen muuttuu liki nerokkaaksi alustaksi, jolle rakentaa jotain hyvin erikoista.

Minulla ei ole aavistustakaan, onko Tyttöä ja kettua pidettävä dramatisoituna dokumenttina, vai tyylipuhtaana satuna. Jos joku nauraisi minulle ja sanoisi, että hölmö, se kettuhan oli tehty tietokoneanimaatiolla, niin varmaan tämän uskoisin. Kettu näyttelee hämmentävän hyvin, ja sillä on selkeä persoonallisuus: eläin on hitusen neuroottinen ja surullinen, mutta yllytettynä leikkisä, ja kaiken kaikkiaan aika symppis. Ketun elellessä eläimen iloja ja suruja, tyttö yrittää voittaa sen luottamuksen tarjoamalla herkkupaloja ja ylipäätänsäkin olemalla jokaisen unelmatytär.

Tyttö onnistuu. Hiljalleen leppoisasta luonnon seassa leikkimisestä kehkeytyy tarina ystävyydestä, kun tyttö ja kettu tutkivat luonnon ihmeitä kahdestaan. Mitä lähemmäs koskettavaa, vahvalla sanomalla ladattua loppuhuipennusta mennään, sitä enemmän elokuva muistuttaa oikeaa elokuvaa. Katselukokemustani melkein häiritsi se, etten ymmärtänyt mitkä kohtaukset ovat todenmukaisia, mitkä (ehkä) improvisoituja ja mitkä (mahdollisesti) erikoistehosteita hyväksi käyttäviä. Olisin voinut ottaa tästä selvää ennen arvostelua, mutta en tahdo, enkä moista muillekaan suosittele. Tyttö ja kettu on tarkoitettu lapsille maagiseksi elämykseksi, ja osan tästä taiasta voi vähemmän kyyninen aikuinenkin kokea.

Jacquetilla on silmää luonnon kauneudelle. Kamera tavoittaa vuoden luontokuvan veroisia luonnon omia veistoksia, sommitelmia ja tuherruksiakin, ja varsin usein se onnistuu antamaan käppyröille, kiville ja höperöille eläimille enemmän sielua kuin kinttupolulle itse eksyneen ihmisen silmä osaisi. Suurimpana kehuna esitän, että elokuva tuo usein mieleen Disneyn Lumikin ja seitsemän kääpiötä, mikä eräästä pelottavasta kohtauksesta päätellen saattaa jopa olla sen esikuva. Eurooppalaisen luonnon tuttuuden ihannointi ja vuodenaikojen vaihtelut korvaavat pitkälti, mutta eivät kokonaan sitä, ettei tytön ja ketun tarina tunnu yhtä fantastiselta, kuin karusti elelevien pingviinien aikanaan. Puhdas, teeskentelemätön kauneus saa silti jälleen herkälle mielelle.

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Dark Floors - The Lo... Lust, Caution... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova