Tuorein sisältö

The Lion Woman

Ensi-ilta: 12.03.2017
Genre: Draama
Ikäraja: 12
Jari Tapani Peltonen

26.03.2017 klo 23.00 | Luettu: 3240 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Sua tarvitsen - sydänystäväksi karvaisen naisen! Kaiken me jaamme, toisiamme tukekaamme! Karvainen nainen tuntee arvon rakkauden!

Sanat "kaunotar ja hirviö" aktivoivat aina ajatuksen: onko hirviö kerrankin nainen? On sivuseikka, onko hirviö elefanttimiehen kohtalotoveri, vaarallinen oopperan kummitus tai Disneyn eksoottinen seksipeto. Sukupuoli vaikuttaa dynamiikkaan. Kliseiden kirjan mukaan naisten on örkkejä hoivattava ja moni läpimätä tosielämän äijäpaha kokeekin ansaitsevansa prinsessan. Mutta mitäs jos Shrekin lyyli muuttuu punkeroksi? Ensimmäinen kommentti, jonka kuulin Shrekin jälkeen mieheltä oli se, että Shrek oli hauska, mutta tyttöpeikko oli järkyttävä. Parin järkytyksen jälkeen tajunta lähtee laajentumaan, ehkä jopa yleispätevällä tavalla? Monenlaiset tunnelmat odottavat yhä tutkijaansa.

The Lion Womanin Suomen julkaisupäivä saattaa olla reaktio uuteen Kaunottareen ja hirviöön, mutta se ei ole halpakopio Jenkkilästä, vaan vakava, jos hieman satumainen norjalainen draama. 1900-luvun alussa syntyvä tyttö sairastaa hyvin harvinaista hypertrikoosia eli karvojen liikakasvua. Sairastaa? Tuo oli vihapuhetta. Visuaalisessa mielessä kolmen näyttelijän tulkitsema hahmo on söpö kuin Disneyn hirviö tai Judy Hopps, eikä näyttävä maskeeraus ole sataprosenttista fantasiaa. Ominaisuus voi periytyä, joten jos se olisi yleisempi, ehkä se olisi evoluution seuraava askel kaikkialla, jossa masennutaan, koska Avatar ei ole totta ja hirviö palautui taas ihmiseksi.

Evaksi ristittävä tyttö menettää äitinsä syntyessään kuten monet erikoiset yksilöt. Isä on järjestelmällinen, sulkeutunut ja kaiken kaikkiaan rajoittunut junamestari, joka lämpenee tyttärelle ajan myötä, mutta kammoksuu ristiriitoja. Hän mieluiten telkeäisi tytön sisälle, mutta onnekkaasti lastenhoitaja haastaa hänet varhain. Jos muu väki ennakkoluuloista kärsiikin, satumaisin juttu taitaa olla se, ettei kiusaaminen ja nöyryyttäminen kodin ulkopuolella ole mainittavissa määrin kamalampaa kuin se, mitä silmätikut yleensäkin kokevat. Mielensä Eva pahoittaa, eikä tämä ole pienten lasten elokuva, mutta elämän ohi lipuminen on pelottavin mörkö.

Romaaniin perustuva leffa vaikuttaa malliesimerkiltä tarinasta, joka vahvan idean synnyttyä kirjoitettiin kronologisessa järjestyksessä, minkä jälkeen vain sanavalintoja hiottiin. Ihmeellisen karvaisen vauvan käsittelyyn palaa puoli tuntia. Seuraava sessio on virkamiesmäisesti saman mittainen. Se onnistuu esittelemään aidon päähenkilön ja hänen tarpeensa, mutta sitten elokuva onkin jo puolessa välissä. Eva varttuu aikuiseksi asti, joten tarinaa pitää kertoa koko ajan nopeammin: aivan kuten kirjaimien pitää olla alati pienempiä, kun paperin reuna lähestyy.

On helppo ymmärtää, miksi ohjaaja on sokea virheilleen. Vauvavaihe ei tunnu ylipitkältä. Isän näyttelijä osaa värisyttää naamaa liikuttavasti. On kutkuttavaa, kun hahmolla, josta välittömästi välität, on asenneongelma. Lastenhoitaja on vetoavan inhimillinen myös ja muutama sivuhahmo vaikuttaa tarpeellisemmalta kuin he ovat. Kun Eva saa vetovastuun, hidastelu on aiheellista, jotta hänen päiviensä tyhjyys korostuu. Hän ei ole erityisen outo, mutta eristäytymisen vaikutus huomioidaan, joten ei hän kuoreen vangittu pulliainenkaan ole. Vanhan ajan mööpeleissä on rikkaasti tekstuuria ja valaistus ja kuvaus ovat tasaista työtä. Katsoin leffaa kuin hyväksi havaittua tv-sarjaa, jonka päätepistettä ei näy. Piste lopulta on iskevä, mutta sitä edeltävä puolituntinen on montaasi.

Se vinoilematta on saavutus, ettei kattavasti vertauskuvallista ideaa pilata. Ammattitaito ja eksoottisuus riittävät pitkälle. Päähenkilön korkea älykkyys on yksi ontuva teema, mutta tämänkin asian pelkkä mainitseminen ohjaa ajatuksia. Kun sielusta löytyy voimaa, selän voi pitää suorassa! Omani on usein mutkalla, joten en tuomitse synteettisiä naisia, jotka uskovat ihon maalaamisen ja lävistämisen ja proteesien olevan järkevämpiä juttuja kuin kainalokarvat. Muun muassa iho- ja ajatusongelmistani johtuen en kekkuloi irstaammin kuin on välttämätöntä, joten periaatteessa minäkään en kehtaisi (täysin normaaleja) karvaisia kinttujani kansalle esitellä. Sitä ei koskaan tiedä, onko tuntemattomilla järjettömän kieroutuneita vai järjettömän yksiulotteisia ajatuksia, joten naarasleijonan sosiaalista asennetta tulee kunnioitettua, vaikkei hänen oman mielensä avaamisessa ehditä edes puolitiehen. Tv-sarjassa isän selittäminen olisi arvokas alku saagalle, mutta elokuvan pitäisi valita polkunsa harkitummin.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Hell or High Water... The Autopsy of Jane ... >

Keskustelut (1 viestiä)

iNdo

Rekisteröitynyt 30.01.2012

01.04.2017 klo 13.54 1 tykkää tästä

Kanna minut metsään, leijonanainen.

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova