Tuorein sisältö

Brigsby Bear

Ensi-ilta: 16.04.2018
Genre: Draama, Komedia
Ikäraja: 15
Jari Tapani Peltonen

08.04.2018 klo 23.00 | Luettu: 2971 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Et muista galaksin kovinta nallea Brigsby Bearia, mutta jos lapsuuden sankari Mark Hamill kiinnostaa, leffa saattaa palvella. Rooli on pieni, mutta leffa kertoo venähtäneestä lapsuudesta itsestään, kuten viime sunnuntaistani. Luontevin tapa vuorovaikuttaa kanssani on pöytäroolipelini, jossa käytin loppuvastuksena Skullgrin-Transformers-figuuria, jota kutsuin yhä Mafoksi pelin käsikirjoituksessa. "Mafo" on väärinkäsitys Teddy Ruxpin -piirretyn MAVO-järjestöstä ("Monsters And Villains Organization"), josta janosin tietoa lapsena, koska synkkä mies salamoi eeppisesti tunnusbiisissä. 10 vuotta sitten panikoin, kun muisto oli vähällä kuolla, enkä ollut löytää biisiä, jonka kuuntelen nykyään pari kertaa vuodessa öinä, joina myös tuijotan seinää ja pillitän. Kuinka tällaisen modernin draaman vivahteita on mahdollista käsitellä elokuvassa?

Hikinen nörtti on varttunut aavikkobunkkerissa vanhempiensa kanssa. Maailma on tuhoutunut ja hengitysilma on kelvotonta - tai sitten ei. Poliisiratsian jälkeen aikamiespojan on aika kohdata maailma. Se lohduttaa, että hän pääsee näkemään Brigsby Bearin uudet jaksot. Brigsbyn kosmiset seikkailut jäivät aina kesken ja Auringonanastaja pääsi karkuun. Valitettavasti tämäkin on valhetta. Brigsby oli taiteellisesti turhautuneiden bunkkerivanhempien filmaamaa propagandaa; Hamill näyttelee bunkkerifaijaa, koska hän on pitkän linjan ääninäyttelijä. Sitä luulisi, että elämä bunkkerissa kasvattaa kieroon, tai että vapautuneella on sammumaton elämänjano, mutta jotenkin tuo nörtti on samanlainen kuin me muutkin! Hän välittää jatkossakin vain Brigsby Bearista. Hän aikoo käyttää kaikki maailman mahdollisuudet fanifiktioon.

Brigsby-jaksoja on satoja. Katu-uskottava hipsterinörtti innostuu niistä "ironisen epäironisesti", tai en minä tiedä, mitä se on, kun geelitukka vaikuttaa naimakelpoiselta Tronin julisteesta huolimatta. Leffa on lyhyt ja asiat etenevät melko mutkattomasti: Brigsby-fanien joukko päättää auttaa bunkkeripoikaa kuvaamaan jatkoa. Nörtistä huolestuneet kalkkikset koettavat järjestää "kehittävämpää" tekemistä, vaikka fanifiktio tuo jäbälle ystäviä, mikä luonnollisesti on normalisoivaa kaikkeen muuhun verrattuna.

Naamani verenkierto reagoi Brigsbyn tunnariin, sillä se on varastanut pari nuottia Kummikarhujen loistorallista, joka toi mieleeni Ruxpinin. Brigsby on vain symboli näistä jutuista. Hätiköity seksiopetussekunti hämmentävästi muistuttaa, että sekopäiden luoma opettavainen show tosiaan voisi olla iso vitsi ja kantava idea. Näytteet show'sta voisivat maalata kieroutuneen kuvan bunkkerin elämästä ja bunkkerivanhempien hyvistä ja huonoista piirteistä, mutta sen sijaan alkuasetelma tuntuu harkitulta hämäykseltä: jos leffa sanoisi suoraan, että kyse on vain nörtistä, joka uskaltautuu ulos, ei olisi yhtä kivaa hihitellä asian ymmärtämiselle. Katso The Disaster Artist, jos tahdot nauraa roskaa luoville idiooteille: se on miellyttämishaluinen komedia. Brigsby Bear on melko autistinen kertomus autismista (tai vain tarinan keksineistä perusnörteistä). Leffalla on sisäinen maailma, vaikka joku väittäisi, että se valuu uneliaasti ainoaan mahdolliseen suuntaan lyötyään salaisuudet pöytään heti. Nörtin seksuaalisuuden käsittely on väitöskirjamateriaalia - tai ainakin takakansi täyttyisi.

Brigsbyä kuvaillaan alistamisen keinoksi ja sitähän se bunkkerissa oli, joten mitä ovat todelliset lelumainokset, joiden tunnareita aivopesty piruparka metsästää YouTubesta 30 vuotta myöhemmin? Tällaiset huomiot pitäisi kieltää kuin juonipaljastukset, sillä ei leffantynkä aihetta enempää avaa ja täten koko elämys on se, kun ajatus käy ohimennen omassa pollassa ilman apuja. Olisipa trolli keksinyt tuon ensin, sillä trollaus on elämän merkki. En siivonnut X-Files-arvostelun kommentteja itse, sillä tunnen kirjoittavani pääasiassa henkilöille Brigsby Boy 1, Brigsby Boy 2 ja Brigsby Boy 3, joille päähenkilökin naputteli ennen vapautumistaan. Kummikarhutkin ovat varmemmin olemassa kuin he; varsinkin ihana Sunni Gummi muistuttaa minua jostakin todellisesta, hoksaisinpa mistä.

Kuten edellisessä arvostelussa - ja yleensäkin -, outo traileri kokoaa yhteen kaiken kumman ja lupaa hieman liikaa. Ehkä se on hyväksyttävämpää nyt, kun outoilun johdonmukaisuutta ei tarvitse kyseenalaistaa teoksen itsensä aikana.






V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Näkemiin taivaassa... CMX - Alkuteos... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti

84486

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova