Tuorein sisältö

Mokoma : Hengen pitimet

Jesse Kärkkäinen

03.07.2018 klo 01.09 | Luettu: 3404 kertaa | Teksti: Jesse Kärkkäinen

Kotimainen metallisuosikki Mokoma keräsi poikkeuksellisen laajaa huomiota vuonna 2015 julkaistulla Elävien kirjoihin -albumillaan, joka synnytti paljon kiinnostusta myös yhtyeen vakinaisen fanilauman ulkopuolella. Varsinkin sanoittaja-vokalisti Marko Annala päätyi melkoiseen pyöritykseen masennustaan käsittelevien tekstien johdosta, jonka tiimoilta miehen kokemuksia puitiin jos jonkinlaisten lehtien palstoilla. Moisen myllytyksen jälkeen kaiken nollaamisen ja uuden musiikin luomisen luulisi olevan haastavaa, mutta bändin uutukainen ei anna tähän suuntaa minkäänlaisia viitteitä. Yhtyeen 12. studioalbumi Hengen pitimet kun on pirun kova julkaisu.

Siinä missä Elävien kirjoihin tuntui väkevällä teemalla kuorruteltulta sukellukselta synkeisiin mielenmaisemiin, palaa Hengen pitimet perusasioiden äärelle. Albumi on monella tavalla hyvinkin perinteinen Mokoma-julkaisu, jonka kitaravetoiset sävellykset, Annalan monipuolinen vokalisointi sekä äidinkieltämme välillä hyvinkin nokkelasti hyödyntävät sanoitukset ovat tuttua kauraa yhtyettä seuranneille. Vaikka Mokoma ei lähde keksimään musiikkiaan uudelleen, on Hengen pitimet kovatasoinen metallilevytys, joka vakuuttaa erinomaisen biisikattauksensa ansiosta.

Mokoman uutukainen on riffilevy isolla R-kirjaimella, joka pommittaa vastaanottajan tärykalvot rei’ille tiukan kitaraosastonsa voimin. Nyt edetään kuusikielinen jämäkästi tanassa ja erityisesti tällä osa-alueella on tarjolla jatkuvasti upeita hetkiä. Jo kiekon aloittava Tienraivaaja on vahva osoitus siitä, mitä on luvassa: erinomaisia kitarariffejä, mielenkiintoista sanailua sekä ensimmäisellä iskulla kanveesiin lyövä kertosäe, joka pakottaa kuulijan hoilaamaan mukana. Loppulevy nojaa samoihin vahvuuksiin tasapainoillen raivoisan kiihkeyden sekä rauhallisemman melodisuuden välillä. Erinomaisia kappaleita löytyy kourakaupalla: esimerkiksi yllättävästi kertosäkeellään starttaava Kepeät mullat, vimmainen Hirtehinen sekä mielipuolisesti päälle puskeva Kesytä perkeleet ovat vain pintaraapaisu albumin korkealaatuisesta tarjonnasta.

Onnistuneen musiikillisen annin lisäksi Hengen pitimet tarjoaa pureskeltavaa myös sanoitustensa puolesta. Tekstipuolella albumi etenee yhtyeelle tutuiksi muodostuneilla taajuuksilla sekoitellen veijarimaista sanailua välillä hyvinkin kantaa ottaviin aiheisiin, jotka lisäksi jättävät sopivasti tulkittavaa vastaanottajalle. Hyvän esimerkin tekstien terävyydestä tarjoaa Linnut eivät enää laula, jonka kritiikki ympäristömme tärvelemisestä esitetään harvinaisen puhuttelevalla tavalla. Täysin vakavissaan Mokoma ei kuitenkaan jatkuvasti vyöry eteenpäin. Erityisesti Hirtehinen leikittelee vakavalla aiheella mustan huumorin keinoin, joka tuntuu viime vuodet huomioiden virkistävältä.

Hengen pitimet on yksi Mokoman tasaisimmista ja vahvimmista albumikokonaisuuksista, josta ei montaa heikkoa kohtaa löydy. Huippubiisejä kiekolle on eksynyt lukuisia ja kun näiden lisäksi suurin osa kappaleista on keskitasoa vahvempaa materiaalia, ei voi kuin ihailla, kuinka hyvällä sykkeellä Mokoma on edelleen liikenteessä. Vaikka albumi tuntuu tutulta ja turvalliselta Mokomalta, ei omilla vahvuuksilla pelaamisesta lopulta voi suuremmin rokottaa. Hengen pitimet on hyvä albumi, johon kannattaa tutustua, vaikka yhtye olisi tipahtanut tutkan alle viimeisten vuosien aikana.

V2.fi | Jesse Kärkkäinen
< Rakastin Pabloa, vih... Ant-Man and the Wasp... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti

31312

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova