Sepultura vetää kuulijaa avokämmenellä naamaan ja räyhää asenteella, joka saa polvet tutisemaan. Bändin levytysuran sinetöivä jäähyväis-EP "The Cloud of Unknowing" riehaantuu heti kättelyssä väkevälle laukalle, joka vyöryy pahaa-aavistamattoman kuulijan niskaan kuin vauhkoontunut eläinlauma. Näissä hautajaisissa ei istuta hiljaa menneitä vatvoen, vaan muistotilaisuus kunnioittaa vainajan elämää pirunsarvet reilusti tanassa. Pukukoodi on musta, mutta sehän sopii metallikansalle bändipaidoissaan ja niittivöissään.

The Cloud of Unknowing on pippurinen pienjulkaisu, joka ei pelkää tehdä asioita oman päänsä mukaan. Metalli-ilmaisu on bändille tyypillisesti raskasta ja intensiteetiltään vaihtelevaa, vaikkakaan yksioikoista rähinää on turha odottaa. Jarrua painetaan säännöllisesti, siellä täällä äänimaisemassa kuuluu dramaattisia orkestraatioita sekä viipyilevää kitarointia. Erityisenä outolintuna liihottelee Beyond the Dream, jonka maltillisesti rouhiva kertosäe kuulostaa lähes Mastodonilta. Kappaleen unenomaiset kitaramelodiat kietovat kuulijan lämpimään syleilyynsä Derrick Greenin rennon, mutta painokkaan vokalisoinnin tukiessa tunnelmaa hienosti. Jos Sepultura ikinä tekisi levyllisen unilauluja, lopputulos kuulostaisi todennäköisesti juuri tältä.

Uskallus rytmittää musiikkia odotuksista piittaamatta ansaitsee suitsutusta. Neljän biisin minialbumi imee puoleensa koko vartin kestonsa ajan, vastakohdat erottuvat lähestymistavasta johtuen edukseen. Parhaiten ratkaisu toimii päätöskappaleessa The Place, joka julistaa yhtyeen vahvuuksia rinta rottingilla ja täynnä itsevarmuutta. Lähes hiipivästi käynnistyvä veto kasvaa upealla tavalla täysiveriseksi metallikappaleeksi, jonka koukeroiset kitarariffit ja silkka asenne stimuloivat mielihyväkeskusta. Päätös toimii. Pauhaamisen loputtua ja viimeisten sointujen hiipuessa eetteriin jää vain merkitsevä tyhjyys, joka kertoo yhden aikamme tunnetuimmista metalliyhtyeistä viimein hiljentyneen.

Sepultura paketoi levytysuransa onnistuneella tavalla. Epäilemättä moni fani olisi toivonut vielä yhtä täyspitkää, mutta bändin valitsema toimintalinja on lopputulosta tarkasteltaessa oikea. Metallipläjäyksen kompakti kesto sekä sävelkudelmien rikkaus peittävät alleen materiaalista satunnaisesti pilkahtelevan geneerisyyden. Metallijätti kompuroi esimerkiksi Sacred Booksin turpean alkuriffin aikana, joka on malliesimerkki albumia paikoitellen vaivaavasta ideaköyhyydestä. Yhtye kuitenkin kiertää sudenkuopat taitavasti ja heiluttelee vielä mennessään rehvakkaasti keskisormea, jonka ansiosta lopputulos saa skeptisimmänkin hevijäärän myhäilemään tyytyväisenä. The Cloud of Unknowing saattelee Sepulturan onnistuneella tavalla viimeiselle matkalle.