Tuorein sisältö

The Man Who Killed Don Quixote

Ensi-ilta: 12.08.2019
Genre: Komedia, Seikkailu
Ikäraja: 11
Jari Tapani Peltonen

30.08.2019 klo 20.00 | Luettu: 1570 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Alkutekstien määritelmän mukaan tähän meni 25 vuotta. Leffan valmistuttua ohjaaja Terry Gilliam ja entinen yhteistyökumppani riitelivät oikeudessa siitä, saako tätä esittää. Gilliam ei voi olla syytön loputtomaan epäonneensa, mutta vaikka hän olisi mokannut kaiken, tuulimyllyjä vastaan taisteleva kulttisankari hän on. Hänestä pitäisi tehdä kaksi elokuvaa: draama ja (nimet vaihtava?) musta komedia, jossa hän tietoisesti rampauttaa ja murhaa tähtensä ja sitä rataa.

Kyllä kiinnostaa, kun Gilliam tekee homman itse; vaikka vain tavallaan. The Man Who Killed Don Quixote on yhdellä tasolla metafiktiota. Dokumentti Lost in La Mancha kertoo, miten pieleen alkuperäiset kuvaukset menivät ja valmis leffa on ikään kuin dokumentin vertauskuvallinen jatko-osa. Adam Driverin näyttelemä elokuvaohjaaja on hukannut intohimon uuteen Don Quijote -projektiinsa. Hän on palannut filmaamaan Espanjaan, jossa hän teki opiskelijana Don Quijoten, jota kaikki eivät muistele hyvällä. Vanhus, jonka ohjaaja palkkasi Don Quijoteksi, luulee nykyään olevansa Don Quijote. Ohjaajan nähdessään vanhus uskoo palvelijansa palanneen. Toisin sanoen ohjaaja on kyllästynyt Don Quijoteen, mutta hän on luonut hirviön, joka ei jätä häntä rauhaan.

Asiayhteyttä ei ole pakko ajatella. Romaaninkin Don Quijote vain luulee olevansa jalo ritari ja hänen itsetietoinen kätyrinsä Sancho Panza mukailee fantasiaa. Tämä siis on Don Quijote -elokuva. Jonathan Prycen näyttelemä vanhus oikeaoppisesti taistelee tuulimyllyjä vastaan ja näkee hädänalaisia kaunottaria kaikkialla. Farssimaisesta sekoilusta johtuen sankari roikkuu mukana ja myötäileekin. Hänen uuden leffansa kuvausten ohella käynnissä on uskonnollinen juhla ja muuta kärkevää, joten se hämärtyy, mikä on totta.

Myöhempien sekoilujen kuvailu olisi hämäävää, sillä leffa on tasaisesti vain mielenkiintoinen ja sitäkin vain suhteellisesti (?). Olin - tasaisesti - kiinnostunut kysymyksestä "mitä hittoa". Se ei ole ihanteellinen kysymys puolivälin jälkeen, kun sitä tahtoisi nauttia vakiintuneesta ja kehittyvästä suhteestaan elokuvaan. Lopulta on turvallista tuumia, että fiktiivinen ohjaaja tahtoisi palata idealistiseen nuoruuteen kyynisyyden ja kaupallisuuden keskeltä. Se tarina voisi olla reilusti jämäkämpi, jos alustus olisi johdonmukaisempaa, mutta se on vain puolitotuus. Elokuvan ulkopuolisiin tapahtumiin viitataan selkeästi, kunhan tunnet ne.

Gilliam taisteli budjetin jokaisesta rovosta, joten hänen visionäärisestä surrealismistaan ei saada kuin haju. Tarina on toki rakennettu siten, ettei tästä rahalla teinien suosikkifantasiaa tulisi. Driverin ja Prycen karismaattiset ja sympaattisen kajahtaneet suoritukset ovat kiistattomin ansio. Jos metafiktiivisestä puolesta ryhdytään fanien kesken juttelemaan, epäkohdat muuttuvat ominaisuuksiksi. Jos ohjaaja taistelee tuulimyllyjä vastaan tehdäkseen elokuvan vanhan höperön taistelusta tuulimyllyjä vastaan ja varttuu siinä sivussa verevästä viisikymppisestä lähes 80-vuotiaaksi veteraaniksi, etkö salaa toivo, että leffa on dementoitunutta paskaa? Se olisi loistavin loppuratkaisu Gilliamin elämäkertaelokuvalle, jos hänet sitten vielä näytettäisiin hymyilemässä näytöksessä Ed Wood ja Disaster Artist -elokuvien tyyliin.

Dementia on vahva sana. Tämä on rajatulle yleisölle suunnattu pätkä avoimesti ja rajattua nautintoa tästä irtosi. Rahoittajat ja Driverin valtavirran viihteen ystävät saattavat päätyä teoksen katkeriksi uhreiksi.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Angel Has Fallen... Uinu, uinu lemmikkin... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



Liittyviä artikkeleita

V2.fi:n JOULUKISA
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova