Tuorein sisältö

Annihilator : Ballistic, Sadistic

Jesse Kärkkäinen

04.02.2020 klo 14.52 | Luettu: 2142 kertaa | Teksti: Jesse Kärkkäinen

Yli 35 vuoden ikäinen Annihilator ei osoita väsymisen merkkejä. Yhtyeen perustaja Jeff Waters on
piiskannut bändiä eteenpäin vuosikymmenten ajan, vaikka bändikaverit nokkamiehen ympärillä ovat
vaihtuneet tiuhaan tahtiin. Sävellyspuolella langat ovat kuitenkin pysyneet tiukasti Watersin näpeissä,
jonka myötä bändin ulosannissa muutokset eivät ole suuremmin näkyneet. Annihilator on kuulostanut vain ja ainoastaan itseltään koko olemassaolonsa ajan, vaikka iän myötä tutusta thrash/speed -metallikeitoksesta on alkanut löytyä pieniä lisävivahteita esimerkiksi lisääntyneen grooven myötä.

Yhtyeen 17. studioalbumi Ballistic, Sadistic ei lähde päivittämään tuttua Annihilator-kaavaa. Kymmenen
kappaletta käsittävä ja kolme varttia kellottava albumi on täynnä riffivetoista metallimusiikkia, josta löytyy
sopivassa suhteessa nopeampaa kiihdyttelyä sekä melodisempia koukkuja. Yhtyeelle ominaisesti
sävellyksissä on myös mukavaa kulmikkuutta sekä äkkivääryyttä, joka luo albumista miellyttävällä tavalla
arvaamattoman.

Parhaimmillaan Ballistic, Sadistic on erinomaisten kitarariffiensä aikana, joita onkin ripoteltu suuret
määrät pitkin albumia. Harmittavasti tämä ei kuitenkaan riitä, sillä toimivien kappalekokonaisuuksien
rakentaminen on tuntunut olevan työn ja tuskan takana. Esimerkiksi biisit kuten The Attitude, Riot sekä I am Warfare pitävät sisällään runsaasti herkullisia irtokohtia sekä tarttuvaa meininkiä, mutta parhaimpien hetkien vastapainoksi tarjolla on liiaksi mitäänsanomatonta junnaamista. Huipulta tipahdetaan liian
nopeasti täydelliseen keskinkertaisuuteen, jonka myötä kuuntelukokemus on harmillisen epätasainen.
Kädenlämpöistä fiilistä lisää myös vokalistin pallille viime levyillä palannut Waters, jonka ulosanti on
parhaimmillaankin keskinkertaista. Kunnon laulaja voisi tuoda musiikkiin monipuolisuutta sekä uusia
ulottuvuuksia.

Kitarapuolella suorittaminen on kuitenkin niin vahvaa, että tämän ansiosta Ballistic, Sadistic on lopulta
varsin mukava tuttavuus. Vaikka mukaan ei ole eksynyt ainuttakaan klassikobiisiksi kipuavaa vetoa, niin
kappaleet kuten Armed to the Teeth, Psycho Ward sekä The End of the Lie ovat sen verran meneviä
metalliralleja, että näitä jaksaa kuunnella myös tulevaisuudessa. Voimakkaasti vaihteleva laatu sekä
kaiken yllä leijuva keskinkertaisuus syövät kuitenkin albumilta parhaat tehot, jonka myötä kokonaisuus ei
täysin onnistu vakuuttamaan. Ballistic, Sadistic on kiva lisä Annihilatorin tuotantoon, mutta mitään kovin
erikoista se ei lopulta tarjoa.

V2.fi | Jesse Kärkkäinen
< Parasite... Hiomattomat timantit... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti


107


www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova