Tuorein sisältö

The Big Show Show - 1. kausi

Ensi-ilta: 06.04.2020
Genre: Komedia, Lasten, TV-sarja
Ikäraja: Ei tiedossa
Jari Tapani Peltonen

09.04.2020 klo 17.00 | Luettu: 5622 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Ensivaikutelma: The Big Show Show on nimeä myöten kuin 90-luvun höttöisten komediasarjojen laimea parodia, jota komedialeffan päähenkilö katsoo sänkisenä krapulassa 20 sekuntia, ennen kuin hän ryhdistäytyy ja elää elämäänsä. Istunto kestää neljä tuntia? Kun en saa edes Oscar-leffalla klikkauksia, olen taipuvainen itsetuhoisuuteen, joten jatketaan.

Pidän The Big Show'sta, eli WWE:n järkälemäisestä painijasta, jonka isoin stuntti on kehän hajottaminen painollaan. Showpainia säännöllisesti seuraavien kyllästyneisyys on varmasti perusteltua, kun painissa on se ongelma, että jopa "maailman kahdeksas ihme" alkaa tuntua kankealta läskiltä, jos vastukset ovat pari senttiä lyhyempiä ihmeitä. Big Show paini viimeksi maanantaina epäilemättä tämän sarjan vuoksi ja jotta uudella mestarilla olisi heitettävää, mutta aktiiviura on ohi. Sarjassa hän näyttelee itsensä fiktiivistä versiota, jonka löyhä tavoite on uuden suunnan löytäminen. Se on hauskaa, kun sarja ei ole hauska ja sitten itseään näyttelevä mies valittaa, ettei tästä mitään tule. Koosta irtoaa hieman komediaa, kun Show hajottaa paikkoja ja nostelee käppänöitä muristen. Häntä kutsutaan Shrekiksi; sarjaa voikin suositella Shrek kolmannen ystäville.

Siinä Shrek on vakiintunut. Big Show'lla on kolme tytärtä. Vanhin on vanhasta suhteesta ja alussa hänkin muuttaa talouteen. Nyökkään yleiselle myönteisyydelle ja vastakkainasettelun tasapainolle. Uusi koti on mahdollisuus. Äitipuoli on neuroottinen, mutta suhde tytärpuoleen on rento. Kaikilla on pikkumaiset hetkensä, mutta pitkävihaisuutta ei esiinny ja huoneista riidellessäänkin Leenu, Liinu & Tiinu yrittävät hyväksyä tosiasiat. Vanhin tyttö on valmis pelaamaan lätkää vaikka poikien kanssa, mutta hän ei ole kärkevä poikatyttö. Keskimmäinen on hieman hepsankeikkamainen, mutta toisaalta hän määrätietoisesti pyrkii koulun presidentiksi. Kaikki epäilevät pikkuvanhan nuorimmaisen olevan superkonna, mutta hän ehtii söpöillä luontevamminkin, joten edes virallinen "paras hahmo" (tyyliin Phoebe ja Jar Jar Binks) ei ole kelvoton. Jos sarja aikoo venyä 150 jaksoon (hyrr), se on normaalia, että paria ideaa vain kokeillaan.

Yhden suomeksi dubatun jakson kokeminen selkeytti ajatuksia. "En oo painikunnossa. Voin hävitä. Tajuutko miten noloo se ois? Yhtä noloo ku sillon kun söin pinjatan. Luulin sitä kakuksi. Se ei ollu. Se oli pahvia. Söin pahvihevosen." Ensinnäkin: en ajattele enää pahaa Samuli Edelmannin Shrekistä. Toiseksi: englanninkielinen dialogi ei ole ratkaisevasti rapeampaa. Kolmevuotiaskin voi katsoa tätä, joten sympaattiset piirteet saavat halin, mutta näen sieluni silmin, kuinka taapero ja keskikaljamies nauraisivat kilpaa, jos Big Show hajottaisi aina kaiken sen sijaan, että pari ovea hajoaa Disney Channelin teinisaippuan lomassa. Useampi näyttelijä on valittu korostamaan Big Show'n kokoa, mutta jos asia olisi ajateltu loppuun, kaikki näyttelijät ja lavasteet voisivat olla tavallista pienempiä. Mies on tehoste ja näin isoilla miehillä on hauskoja anekdootteja arjestaan, joten potentiaalia jää pöydälle.

Painiteemasta voi sanoa samaa. Se on sinänsä luontevaa, että naisten annetaan nousta tasavahvoiksi päähenkilöiksi heti ja isoimmat painiviittaukset on sijoitettu kauden loppuun. Painia ei kaipaakaan, kun varhaiset jutut ovat tasoa "Mick Foley... ruohonleikkuria... käytti" (VALMISTA NAURUA!). Toisaalta äidin tasa-arvoinen juoni on se, että hän kiinteistönvälittäjänä yrittää myydä kummitustalon. Se ei ole oikea kummitustalo: sarjan huumorintaju nyt vain on sitä, että ihme ammatti sulla, ehe.

Mukavalla nallella on perhe, josta hän koettaa huolehtia - hunajaista, joo. On kevyt talokauppoihin liittyvä roisto, mutta pääpiirtein sarja on moderni utopia, jossa koulukiusaajat ovat kuolleet sukupuuttoon ja asiat riitelevät enemmän kuin ihmiset. Saavutin flow'n, eli vain tuijotin tuntikausia. Kun tauon jälkeen jatkoin, nytkähtelin taas keskoseksi jääville ideoille ja hölynpölydialogille, mutta pian rento tonnin seteli -ilme palasi; kuulemma pahimmat palovammatkin tuhoavat kyvyn tuntea kipua. Yksi huvittavimmista ideoista on se, kun Big Show aikoo pelotella vävyehdokkaan kunnialliseksi, mutta hän päätyykin "seurustelemaan" pojan kanssa itse, koska poika on fani ja vanha suola janottaa. Sekin idea on vanha ja paras käytännön vitsi on jälleen irtoava ovi, mutta jos samaistut sellaisiin meemeihin kuin "katsoin Netflixin, missä viipyy Netflix 2", flow on saavutettavissa.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Le Mans '66 - täydel... Bloodshot... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova