Ukko Fletcher (Danny Glover) on hengissä, vaikka hänen rotiskotalonsa videoliike Be Kind Rewind vuokraa pelkkiä VHS-kasetteja. Fletcher joutuu pohtimaan bisneksen tuottavuutta vasta, kun byrokraatit antavat elokuvamaisen aikarajan: remontoi, tai talo jyrätään. Ukko lähtee kera kynän ja paperin kiertämään nykyaikaisia vuokraamoja, jolloin liike jää hieman yksioikoisen Miken (Mos Def) vastuulle. Mike pärjäisi, ellei paikallinen kylähullu Jerry (Jack Black) pyyhkisi nauhoja tyhjiksi kosketuksellaan, joka on magnetisoitunut kiitos sähkölaitoksen sabotointiyrityksen.

Torvelotoverit päätyvät kuvaamaan omat versionsa niistä elokuvista, joita asiakkaat sattuvat kaipaamaan. Koska itseasiassa kaikki ovat tässä universumissa hyväsydämisiä idiootteja (paitsi ilkimykset), tulee tunnettujen elokuvien "ruotsalaisista" versioista paikallinen ilmiö. Tekemisen ilo ja onnistumisen riemu muokkaavat nuhruisen kaupunginosan sekalaisesta väestä aidon, tiiviin yhteisön. Tarina itse on fantasiaa, mutta idea on todistetusti kultainen. Internet on tänä vuonna täyttynyt hassuista amatöörifilmeistä, joiden yhteydessä mainitaan taikasana "sweded". Be Kind Rewind on kulttielokuva. Vähemmän legendaarista on se, että amatöörien lyhytleffat ovat joissain tapauksissa hauskempia ja kekseliäämpiä, kuin Be Kind Rewindin esimerkinomaiseksi jäävä anti. Lähinnä Haamujengin uusintaversion annetaan huvittaa hetkeä kauempaa.

Be Kind Rewind ei ole parodia elokuvista, vaan nostalgiaa pursuileva farssi; jonkinlainen kaipuuden osoitus lukuisia katoamassa olevia asioita kohtaan, joita yhdistää lähinnä se, että yhdessä ne merkitsivät kaikkea joillekin joskus. Tärkeä yksityiskohta, jopa tarinan selkäranka on jazz-legenda Fats Wallerin muisto, joka ei enää nuoremmille pennuille paljoa merkitse. Alleviivattu sanoma väittää ihmisten yhdessä viihtymisen olevan tärkeämpää kuin viimeisin teknologia, kerskakuluttaminen tai edes tekijänoikeudet, jos tekijänoikeuksilla tarkoitetaan nipottamista ja isorikkaiden optioita, eikä tekijän oikeuksia. Olet dorka, jos katsot Be Kind Rewindin piraattina - mutta veikkaisin, että ainakin ohjaaja antaa luvan leikellä sen pohjalta "Brokeback Rewindin" tai jotain muuta YouTubea varten.

Standardimausteiden muovi ja musiikkivideo sijaan elokuvan rungossakin maistuu amatöörimäisen, kiireettömän tekemisen ilo. Osaan arvostaa tahallaan tyrittyä taidetta, mutten ole aivan varma, onko kummallisista taidefantasioista (Tahraton Mieli, Human Nature, The Science of Sleep) tunnettu Michel Gondry osannut tyriä erityisen osuvasti. Gondryn kikkailuja katsoo aina mielellään, mutta Be Kind Rewind tuntuu teemoineen kaikkineen kallistuvan kohti miehen kuivaa dokumenttia Dave Chappelle's Block Party, jota katsoessani hädin tuskin pysyin hereillä, vaikka sitä sympaattisena pidänkin. Gondry ei ole sen tason maestro, että hänen huippuhetkensä kannattelisivat löysin rantein kuvattua ja leikattua jaarittelua sellaisten välissä.

Yksi mokista on Jack Black, mitä en sano kevyin mielin. Alkupuoliskolla Black ansaitsee elokuvatähden aatelisarvon olemalla hyvin hauska ja myymällä siten maailman, joka ei toimi ihan perinteisillä säännöillä. Blackin hahmo on kaiken siemen, joka unohtaa nousta mullasta itse. Muu väki on kasvavissa määrin sympaattista Gloverin ja erityisesti Mos Defin johdolla, mikä saa ennen pitkää ihmettelemään, mitäs se Jack Black näyttelemässä Jack Blackia koko elokuvassa tekikään. Blackin silmistä näkee, ettei hän ole niin iloisenhaikeissa tunnelmissa, kuin elokuva ja ainakin minä.

Be Kind Rewind on jonkinlainen kompromissi outouden ja aitouden, näkemyksellisyyden ja kädettömyyden välillä. Kaavamaisista väkivaltakomedioista se poikkeaa sen verran, että tekisi mieli antaa yksi tähti lisää protestihengellä.