Awake

Ensi-ilta: 09.06.2021
Genre: Sci-fi, Trilleri
Ikäraja: 16
Jari Tapani Peltonen

10.06.2021 klo 16.00 | Luettu: 856 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Netflixin uusimmassa maailmanlopun skenaariossa ihmiset menettävät kyvyn nukkua ja kaiken teknologian, jota käsikirjoittaja ei tarvitse. Ensi viikolla: kalja menettää tehonsa samalla kun 80-luvun nostalgia haihtuu planeetalta, joten keski-ikäiset ryhtyvät tappamaan porukkaa?

Se tuskin olisi hauskempi leffa kuin Awake on hetken aikaa alussa. Kun koomapotilaatkin heräsivät, oletin yhä, että unikekona olisin immuuni, joten en samaistunut kriisiin. Sitten ihmiskunta valvoo yhden yön. No niin: maailma loppui! Mitchellin perhe ja koneiden kapina pelasi viimeksi sen karkean vitsin, että hipstereiltä katoaa kontrolli noin vain. Awake väittää vakavissaan, että unettoman yön jälkeen ihmiset tappavat toisiaan ja vaativat lapsiuhreja - kirkossakin. Näytteleminen on hieman hömelöä ja olin näkevinäni tuskanhien kiiltelyä. Kärttyisyys aamutuimaan on samaistuttavaa, joten "lievät kärjistykset" huvittavat.

Tarinalla ei ole suuntaa, joten sankarit kävelevät eteenpäin, koska ainahan yksi immuuni tyyppi saattaa pelastaa päivän tukijoukkojen sovittaessa syntinsä. Sivulliset ovat pian puolizombeja, jotka kyhäävät Mad Max -kulttuuria kun vielä ehtivät. Se ei tavoita kirkkokohtauksen koomisuutta, mutta nopeutettu aikataulu ruokkii mielenkiintoa tovin. Kaikki olettavat kuolevansa unettomuuteen pikapuolin.

Visionäärisempi versio palkkaisi huonompia näyttelijöitä, joten en kritisoi nykyisiä. Kuolemanvakava sankari Gina Rodriguez ansaitsee vilpitöntäkin kiitosta. Hahmo on huoltajuuden menettänyt ongelmatapaus, jolla on kiire opettaa elämää kuopukselle, joka osaa nukkua. Suoritus ei nosta leffaa yhdentekevyyden suosta, koska hahmo jää yleispäteväksi vanhemmuuden tiivistykseksi ja leffa vaarojen ja pienten ideoiden listaksi. On ainekset esimerkiksi sellaiseen omelettiin, että hömelönä pilleripirjona luottamuksen menettänyt äiti yrittää voittaa luottamuksen takaisin taistellen hömelyyttä vastaan, mutta kokkaus on ostoslistan laatimista kinkkisempää.

Sekin jää pieneksi mausteeksi, että unettomat näkevät omiaan. Käsikirjoituksesta muokkaisi zombileffan sanamuotoja vaihtelemalla. Niinkin yksinkertainen käänne olisi mahtava yllätys tällaisessa, jos kyky nukahtaa palautuisi puolivälissä. Olisi aikaa miettiä, mitä tuli tehtyä, ja jokin konflikti varmasti kantaisi läpi molempien vaiheiden, mutta sellainen kerronta vaatisi luovuutta ja hahmotuskykyä. Näitä leffoja kirjoitetaan kuin kidnappaajan kiristyskirjeitä.

Hämärä uskonnollinen symboliikka liikkuu kyllä sillä rajalla, että tekijät saattavat kyetä selittämään, mitä he ajavat takaa. Kirkkokohtaus jäi mieleeni, joten myöhempi kärkevä symboliikka neuvoi ajattelemaan kokonaisuutta filosofisesta kulmasta, mutta pääni kolisi tyhjyyttään. Saksin tähän omasta latteuksien kirjastani sellaisen mielipiteen kuin R@@maTtuun w11taTA@n, J0S muuta £i kek$itÄ.

Awaken jälkeen Netflix tyrkytti Z Nation -sarjaa, jossa kävellään 5 kautta, koska joku on immuuni zombievirukselle. Juuri aloittamani Sweet Tooth -sarja vaikuttaa kuuluvan kerhoon, mutta sävy on sentään eksoottisempi. Jonkun pitäisi kirjoittaa leffa, jossa lorvikatarri tuhoaa kulttuurialan, mutta yksi kirjoittaja koettaa kävellä viimeisen painokoneen luo kera kuningasidean ja tietenkin mustan barbaarin, joka on aidon taiteen lyttäämistä katuva entinen kriitikko.



STRIIMAA täältä:

Powered byJustWatch

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Raya ja viimeinen lo... Bodom After Midnight... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova